Kitarat: kitarakamat ›

No niin arvon kitaristiveljet ja -sisaret. Mikä saa ihmisen valitsemaan tietyn mikkimerkin ja pitäytymään siinä puolustaen omaa näkemystään ja suostumatta edes järkevästi kekustelemaan vaihtoehdoista? Miksi EMG:n aktiivit ovat parempia kuin kaikki muut? Miksi Duncaneista ei muka lähde "kunnon mättösoundia"? Mikä siinä Dimarzion EVO:ssa on niin kaunista ja komiaa?
Provosoitukaa arvoisat veljet ja sisaret!
 
P.S. Ainoastaan täys ääliö voi olla sitä mieltä että kitara vaatii toimiakseen patterit..

Kent Amstrong-mikkejä suositeltiin useammin ja hinta laatu-suhde on hyvä.
Ja sitä paitsi mun kitara toimii patterilla.Siinä on aktiivihässäkkä piirilevyllä ja vaatii siis 9v patterin.

Mikkejä piisaa maailmalla ja noita patterihässäköitä myös. Kaikki on hyviä kun vain tiedät mitä haet. Englantilainen Robin Bibi soitti kitaralla ihan mitä vaan kunnon tilusta juurevaan bluesiin sekä Hendrixtyyliin että Stevie Ray Vaughan osastoon, kitara oli jokin mexixo strato. Sälli yllätti tuolla kamppeella myös rankemmankin tyylisen musiikin ja todella kympillä. Minusta kitara oli tosi huono enkä saanut mitään siittä irti, mutta äijä tietää tasan tarkkaan mitä haluaa tuoda kitarasta ulos, eikä siinä vaikuta mikkien merkit vaan sielu soittoon ja luja usko siihen mitä tekee.
Hyviä mikkitietoja saat ainakin: kotimaisestaMikkiHousesta, http://www.mikkihouse.com kysele sähköpostilta noista. Sain mukavat straton mikit sieltä ja just semmoset mitä halusín.

Niin piti vielä lisätä että
http://www.mikkihouse.com/ rakentajat tekivät minulle testattavaksi tosi tehokkaan ja häijyluontoisen stratosatsin. Sanon suoraan että potkua on, em. tyypit osaavat asiansa ja ovat kotimaista tuotantoa.

Asiaa sivuten:
http://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=15&t=114448

Mä kävin Jucciz tsekkamassa ne sun pari vääntöö noista muista threadeista.. Jotain blues-jamittelua ainakin.... Ihan menevää blüüssia mutta epäilenpä... että meillä saattaa tuo soundimaku hieman poiketa toisistaan.

Mä luin että "Bensaa Kjukalle". Juu saa antaa vaikken autoa omistakaan.

No niin arvon kitaristiveljet ja -sisaret. Mikä saa ihmisen valitsemaan tietyn mikkimerkin ja pitäytymään siinä puolustaen omaa näkemystään ja suostumatta edes järkevästi kekustelemaan vaihtoehdoista? Miksi EMG:n aktiivit ovat parempia kuin kaikki muut? Miksi Duncaneista ei muka lähde "kunnon mättösoundia"? Mikä siinä Dimarzion EVO:ssa on niin kaunista ja komiaa?
Provosoitukaa arvoisat veljet ja sisaret!
 
P.S. Ainoastaan täys ääliö voi olla sitä mieltä että kitara vaatii toimiakseen patterit..
mulla on dimarziota, duncania, lindyfralinia ja fenderiä, kaikista löytyy hyvää, mutta ehkä vähän arvostettu ja todella laadukas on shadow. mulla on niitä 3 erilaista, joista sh-662 (dual rail, singlecoil sized, 4-wire, n. 42€) on sellainen humbukkeri että tykkään todella paljon.
hyväkin kitara on aika persoonaton vakiomikeillä. esim. stratocasterin normimikit ei kaikille käy kun ne on niin tavikset soundillisesti. toisaalta soitan sähkökitaroitani lähes aina ilman vahvistinta, joten ei sillä niin väliä pitäisi olla.

Mä diggailen Seymour Duncaneita, koska niitä saa kohtuu edullisesti jopa Suomesta. Ja soundissa on harvoin ollut valittamista. Ehdottomasti lempimikki on ollut SH-6 eli Distortion, mutta käyn hakemassa tohon lepsaan JB:n lähiaikoina.. sehän on alnico magneettinen, joten eroa tulee siinäkin. Kuulemma parempi, kuin Distortion, vaikea tosin kuvitella, että mikään olis sitä parempi, heh.

Itse olen soitellut vaikka millä mikeillä ja kyllä niistä aika monista olen saanut kivoja soundeja irti. Läpi on koluttu Duncaneita, DiMarzioita, Bill Lawrencea ja EMG:n aktiiveja. Aika kuumia mikkejä on yleensä olleet, sillä niistä olen mieleisimmät soundit löytänyt.
 
EMG:t on hyviä mikkejä (-81, -85 ja -89 testattu), vaikka ne nyt sen patterin vaihdon aika ajoin vaativatkin. Jos kuitenkin tavoitteena on pehmeä soundi, niin näitä en kitaraan laittaisi. Heviin sopii mahtavasti.
 
Duncanilta löytyy hyviä mikkejä myös monta. Jazz ja JB on oikeasti hyvä yhdistelmä esim Lessuun. Soundeja lähtee laidasta laitaan. Duncan distortionkin oli joskus, mutta siitä en paljoa muista. Hyvä kai sekin oli. Alnico II prot olivat myös kivat Lessussa, mutteivät kovin kuumat, joten hevimpään matskuun sellaista riittävää potkua ei löydy, rokkiin mitä mainioimmat mikit.
 
DiMarziolta on myös tullut testattua useita malleja, esim: PAF Pro, Steve´s Special, HS-3, YJM, Evolution, Air Norton... Kaikki ovat olleet hyviä, erilaisia vain. Evolution on kyllä taas suunnitelmissa, sillä rokki ja hevitouhuihin se on todellakin ihan sanperin kova mikki. Volumenamiskaa pyörittelemällä putkivahvarista saa irti monenmoista soundia.
 
Siinäpä muutama esimerkki. Pointtina tässä on se, että aina voi ehdotuksia antaa, jos joku kyselee mikä mikki on hyvä, mutta eihän sitä tiedä kuin kokeilemalla. Katalogi käteen ja sieltä kuvauksia lukemaan. Ostaa sitten sen, joka voisi kuvauksen perusteella sopia omaan käyttöön. Jos ei pidä tai kyllästyy, niin laittaa vanhat myyntiin ja kokeilee jotain toista mallia. Optimaalinen tilannehan olisi se, että olisi muutama JEM ja LP eri mikeillä, niin voisi vaan vaihdella mieleistä fiiliksen mukaan.
 
t: Aina Arpova

Itse tykkään Seymour Duncanin JB/('59 tai jazz) setistä. Mielestäni se on hyvä kompromissi heviä ja rokkia soittavalle. Sillä saa ihan hyvät saundit kun en megadethiä tai panteraa rankempaa soita(voiko olla rankempaa;).

Ehdottomasti lempimikki on ollut SH-6 eli Distortion
 
oon harkinnu ko. mikkiä kaula *gasp* mikiks. Toimiiko siinä käytössä paremmin/huonommin ku duncanin Jazz? Hakusessa tommonen pehmee ja laulavainen särösoundi. Jazz on tällä hetkellä, mutta testimielessä vois yhteen skebaan ton distortioninkin laittaa.