Tuota "Milloin teksti menee tekotaiteeksi?" -ketjua selaillessani tuli mieleen, että voisin asettaa erään taannoisen tekstini tarkasteltavaksi. (Kirjoitin tämän bändin nimeltä Maa-Ilma käytettäväksi, ja siitä löytyy äänitys levyltä "The extraordinary käpyrauhanen", jos ketään kiinnostaa.) Suokaa anteeksi tekniset kömmähdykset. Rytmiikka noudattaa ajatuksen virtaa, jolloin tavumäärät ja painotukset ovat toissijaisia. MAA-ILMA "Modernin taiteen luomisen tuskaa" Piirrän viivaa vailla suuntaa Tuherruksen kummallisen Ja annan sille merkityksen Maailmantilaa kuvastavan: Väitän että vailla suuntaa On ihmismielen polku Ja kerron, kerron kuvastimen Olevan tuo taulu Joka seinältänsä tuijottaa Ja ihmetyksen huudahduksen “MITÄ IHMEEN KUMMAA, HÄH?!” Katsojalta kirvoittaa. Mutta kun ei kukaan tajuakaan Luomukseni loistoa On lohtunani oleva Tuo tuoppi yksinäisen Johon itken, tiherrän Ja kohtaloani valitan Surkeuteni pohjasta Ja toivon että joku kuulee, Ottaa sänkyyn lämpimään Ja juottaa kuumaa teetä… …kunnes taas on paha olla: jämähtänyt, pysähtynyt pahan maailman ikeen alle jota vastaan kapinoida. Ah ja voih! Nyt tätä tuskaa: On taiteilijan luomisvoima Syöpäsairaan ihmismassan Mädäntyvä napanuora Joka katkaistaan Ja jauhetaan Ja teuraskarjalle syötetään. Always be ready to speak your mind, and a base man will avoid you. - William Blake |
No joo! Hyvä pätkä! Annan kohta plussaa, mutta ensin: Piirrän viivaa vailla suuntaa Tuherruksen kummallisen Ja annan sille merkityksen Maailmantilaa kuvastavan: Väitän että vailla suuntaa On ihmismielen polku Ja kerron, kerron kuvastimen Olevan tuo taulu Tämä kohta varsinkin oli aivan loistava. Vastaa täydellisesti näkemystäni abstraktista taiteesta. Nauratti niin. Mädäntyvä napanuora Joka katkaistaan Ja jauhetaan Ja teuraskarjalle syötetään. Tämä jotenkin tökki, mutta makunsa kullakin. Tee ihmeessä lisää tällaisia! Jos meitä rumia ihmisiä ei olisi, kauniit yksilöt eivät saisi ansaitsemaansa arvostusta. |