Tuota "Milloin teksti menee tekotaiteeksi?" -ketjua selaillessani tuli mieleen, että voisin asettaa erään taannoisen tekstini tarkasteltavaksi. (Kirjoitin tämän bändin nimeltä Maa-Ilma käytettäväksi, ja siitä löytyy äänitys levyltä "The extraordinary käpyrauhanen", jos ketään kiinnostaa.) Suokaa anteeksi tekniset kömmähdykset. Rytmiikka noudattaa ajatuksen virtaa, jolloin tavumäärät ja painotukset ovat toissijaisia.
MAA-ILMA
"Modernin taiteen luomisen tuskaa"
Piirrän viivaa vailla suuntaa
Tuherruksen kummallisen
Ja annan sille merkityksen
Maailmantilaa kuvastavan:
Väitän että vailla suuntaa
On ihmismielen polku
Ja kerron, kerron kuvastimen
Olevan tuo taulu
Joka seinältänsä tuijottaa
Ja ihmetyksen huudahduksen
“MITÄ IHMEEN KUMMAA, HÄH?!”
Katsojalta kirvoittaa.
Mutta kun ei kukaan tajuakaan
Luomukseni loistoa
On lohtunani oleva
Tuo tuoppi yksinäisen
Johon itken, tiherrän
Ja kohtaloani valitan
Surkeuteni pohjasta
Ja toivon että joku kuulee,
Ottaa sänkyyn lämpimään
Ja juottaa kuumaa teetä…
…kunnes taas on paha olla:
jämähtänyt, pysähtynyt
pahan maailman ikeen alle
jota vastaan kapinoida.
Ah ja voih! Nyt tätä tuskaa:
On taiteilijan luomisvoima
Syöpäsairaan ihmismassan
Mädäntyvä napanuora
Joka katkaistaan
Ja jauhetaan
Ja teuraskarjalle syötetään. Always be ready to speak your mind, and a base man will avoid you. - William Blake |
No joo! Hyvä pätkä! Annan kohta plussaa, mutta ensin:
Piirrän viivaa vailla suuntaa
Tuherruksen kummallisen
Ja annan sille merkityksen
Maailmantilaa kuvastavan:
Väitän että vailla suuntaa
On ihmismielen polku
Ja kerron, kerron kuvastimen
Olevan tuo taulu
Tämä kohta varsinkin oli aivan loistava. Vastaa täydellisesti näkemystäni abstraktista taiteesta. Nauratti niin.
Mädäntyvä napanuora
Joka katkaistaan
Ja jauhetaan
Ja teuraskarjalle syötetään.
Tämä jotenkin tökki, mutta makunsa kullakin. Tee ihmeessä lisää tällaisia! Jos meitä rumia ihmisiä ei olisi, kauniit yksilöt eivät saisi ansaitsemaansa arvostusta. |
Xebeche
Definhel
Von Härskiburg