Tuottaminen ja sovittaminen ›

Kyllähän hyviä laulajia edelleen mun mielestä on. Mutta säveltäjistä ja hyvistä melodioista on pulaa. En panis pahitteeks jos tulis joku uus McCartney.
 
Hyvä pointti. Helpompi usein vetää hyvää melodiaa, kuin jotain väkisin väännettyä dadaa.
 
Toisaalta, on se lahjakkuutta sekin taikoa henkeä mihin tahansa kuraan, missä ei oo mitään tarttumapintaa ennen vokaaleita. Tällaisia laulajia ei välttämättä oo mitenkään liikaa, enkä tiedä antaako nykymusiikki laulajille aina just tarpeeks tilaa omaperäisyydelle. Asiasta voidaan olla aina montaa eri mieltä ja tapauskohtaisuuskin täytyy pitää mielessä.
 
Tosta tuli mieleen, et usein keskitytään liikaa vaan saundeihin, eikä niinkään sovituksiin ja biiseihin. Tämä taas ehkä siksi, kun äänitys ja miksuutus on tänä päivänä aika lailla kaikkien ulottuvissa, mikä aiheuttaa (julkaisu)kynnyksen madaltumista. Usein kuitenkin hyvästä biisistä/sovituksesta voi digailla, vaikka saundit olis millasta jööttiä tahansa (no ei nyt ihan, mut melkein).
 
Sovituksissa ei välttämättä myöskään muisteta ottaa huomioon tarpeeksi kuka kappaleen tulee laulamaan ja kunnioittaa sitä sovituksissa.
 
Biittarista tuli mieleeni sellainen seikka, et jos vähänkään harrastaa luuppeja, niin helpottaa aika perkeleesti editointia. Ja muutenkin editointeja esim. kitaroiden yms. osalta. Ja kuten Milcoin aiemmin taisi todeta, huonon rumplin tunnistaa aina, biittareista huolimati.
 
Nimim. "Tunetus rulaa"

A-tune kyllä jauhaa säännöllisin väliajoin, varsinkin jos on kyseessä konepohjaista musaa, mutta rokissa useimmin tyydyn kyllä korjaamaan ihan jollain rtas-pitchillä pahimmat heitot kohdilleen. Paitsi jos on valtavat stemmat tms. niin sitte vaan tune täbölle ja kyllä sitten rupee jo vocalign jauhamaan konsonantit kohdilleen, ja jos ei se riitä niin sitten vielä käsipelillä, ja jos ei se riitä niin...ikuisuus...
 
On toi kyllä pelottavaa, minkätyyppiseen muovisaundiin tulevat teinit tottuu. Ja pelottavaa on myös se, että juttelin tuossa kesällä yhden tunnetun oopperakiljujan kanssa ja hän kertoi, että toki viuluja tms. tunetetaan, mikä ei nyt ollut kummempi shokki, mutta että jopa oopperamaailmassa saatetaan vaihtaa laulajaa laulamaan jonkun toisen soololevylle puhtaampi ylä-c tms.... Se oli kummallista se. Oopperamaailmassa toimii tuo Milli Vanilli homma ihan samalla tavalla ku popin saralla...

Oopperamaailmassa toimii tuo Milli Vanilli homma ihan samalla tavalla ku popin saralla...
 
On toiminut aina, joo. Joku näitä menneen vuosisadan alkupuolen sankaritenoreista (ei tainnut olla Benjamino Gigli, mutta joku aikalaisensa) äänitettiin kuulemma lukemattomissa pätkissä, kun herra sankari ei pysynyt nuotissa minuuttia pidempään. Nauhan tulo äänityskäyttöön mahdollisti kaikenlaista.

Mutta toisaalta, onhan Dingon Autiotalossakin kitarasoolo, eikä varmaan menny heti ekalla.
 
Eikä millään muullakaan otolla ;-)
 
En panis pahitteeks jos tulis joku uus McCartney.
 
Onhan noita, mutta kun sellainen hieno melodiantaju ei ole tänä päivänä kovin suuressa arvossa. Jos teet kauniita ja/tai muuten tarttuvia melodioita on sun lokeros iskelmä- tai lastenlauluosastolla. Siitä huolimatta Karttusen Pauli on mulle biisintekijä numero yksi!
 
Oma lukunsa ovat laulajat, jotka ottavat ottoa toisen perään ja koko ajan ollaan silti ihan pakkasella, siinä ei auta vuosi studioaikaa eikä autotune, mutta tunella voi saada edes jotain tolkullista läjään.
 
Toi oli kuin suoraan meikäläisestä ;-)
 
Mulla on tapana omia juttuja tehdessä laulaa 5-8 raitaa (siis leadia) ja pätkiä niistä yksi mahdollisimman hyvä esitys. Tämän jälkeen kaivetaan esille vielä kaikki mahdolliset apukeinot.
 
Kyllä se on, kuten jo aiemminkin mainittiin, se lopputulos mikä ratkaisee. Ja se on aivan sama mitä sen saavuttamiseksi tehdään. Ei tavallista musankuuntelijaa kiinnosta pätkääkään mitä siellä studiossa on puuhasteltu.
 
Jos joku vaivautuu kuuntelemaan ton meikäläisen "iskelmä/lastenlaulu" musiikkinäytteen (jossa en muuten itse laula) niin siinä on rummut slaissattu lähes neljännesosiin. Ei sen vuoksi, etteikö rumpali olis riittävän osaava vaan siksi, että liki konemaisen absoluuttinen biitti sopi hyvin biisin luonteeseen. Samasta syystä myös basso on slaissattu. Omiin skittaosuuksiin en kuitenkaan puuttunut - sen verran on konetta ranteissa ;-)
 
Niin, sitä meikäläisen "ylituotettua" laulua voi kuunnella vaikkapa täältä heti ekasta biisistä lähtien:
 
http://www.mikseri.net/cupido

Otettais vaan ne 24-kanavaiset analoginauhurit käyttöön niin saisi vähän karsittua demobändien tasoa. Tulisi monelle ylituotetulle artistille ikävä PRO TOOLS tekniikkaa.

Otettais vaan ne 24-kanavaiset analoginauhurit käyttöön niin saisi vähän karsittua demobändien tasoa. Tulisi monelle ylituotetulle artistille ikävä PRO TOOLS tekniikkaa.
 
On onneksi mahtavaa tehdä työtä välillä ammattimuusikoidenkin kanssa, mutta kyllä nykyään on aivan liikaa sitä " Leikellään kohdilleen pla pla plaa.."-asennetta. Ainoa todellinen syy on, että ei kertakaikkiaan osata soittaa tarpeeksi hyvin! Tai sitten ei vaivauduta harjoittelemaan kunnolla, ku "siellä on kuitenkin PT plaa plaa...".
 
Musta tossa on nyt vähän sellaista asennetta, että tärkeämpää on se miten tehdään kuin miltä kuulostaa.
 
Mä en pidä itseäni aivan toivottomana soittajana, mutta kyllä musta on silti kiva käyttää kaikkea mahdollista tekniikkaa hyväksi. Toi asennehan menee helposti sellaiseksi "artistirasismiksi" jossa samantien vois vaikkapa s-limitterin tai kompuran julistaa turhaksi hi-tech kikkailuksi koska hyvällä solistilla on mikkitekniikka ja hampaat tarvittavassa kondiksessa.
 
No, ehkä te halusitte vähän provosoida. Olkaa hyvä vaan :-)

Loppujen lopuksihan on aivan sama, miten se biisi narulle saadaan, kunhan se kuulostaa hyvältä. Tärkeintä on saada hyvä biisi ansaitsemallaan tavalla narulle ja julkaistuksi.
 
Nauhoituskeinojen ja -tapojen erittely sekä soittajien henkilöllisyys on vain markkinointi- ja imagokysymys...

Huomasin juuri studiosessioissamme että ääneni kuulostaa paikoin harjaantuneeseen korvaan särähtävästi tunetetulta jo valmiiksi - ihan ilman mitään hiluvitkuttimia. Voi vindeli. Ehkä joitain ylipuhtauksia saisi tuunaamalla myös luonnollisemman kuuloisiksi? Ajatus vain.. Ainahan voi toki ottaa uudestaan.

Huomasin juuri studiosessioissamme että ääneni kuulostaa paikoin harjaantuneeseen korvaan särähtävästi tunetetulta jo valmiiksi - ihan ilman mitään hiluvitkuttimia. Voi vindeli. Ehkä joitain ylipuhtauksia saisi tuunaamalla myös luonnollisemman kuuloisiksi? Ajatus vain.. Ainahan voi toki ottaa uudestaan.
 
Leikkaa jostain yhestä kilosta vähän ja kato saundaaks vieläki tunelta. Tai sitte kato sieltä laulukanavan insertistä et onks siellä jotain ylimääräistä :)... Ne ei vaan kehannu kertoo:)

Leikkaa jostain yhestä kilosta vähän ja kato saundaaks vieläki tunelta. Tai sitte kato sieltä laulukanavan insertistä et onks siellä jotain ylimääräistä :)... Ne ei vaan kehannu kertoo:)
 
Siel on salettiin ollu ATR-ykkönen pöydän alla. Toi oliskin hyvä kikka. Vois jatkuvasti kehua laulajan virettä ja todeta päälle, et "jätkä vetää ku autotunen läpi". houhou!

Yhdellä laulajalla tuli äänityksissä jatkuvasti sellasia nytkähdyksiä äänestä toiseen, ihan kuin se vanha Otto Tune (se harmaa). Hetken tutkittiin asiaa ja huomattiin että se hakkas kantapäätä maahan laulaessaan.
 
Tosiasia on että tunetettua laulua on kuullut jo kohta 10 vuotta joka puolelta. Väitän että laulajien intonaatio ja tapa liikkua sävelestä toiseen, on jossain määrin ottanut tunelta vaikutteita.

Tosiasia on että tunetettua laulua on kuullut jo kohta 10 vuotta joka puolelta. Väitän että laulajien intonaatio ja tapa liikkua sävelestä toiseen, on jossain määrin ottanut tunelta vaikutteita.
 
Muistanko väärin, että tästä oli joku "tutkimus". Jenkkinykynuorisolle laulut pitää olla tunetettua tai muuten ei myy - jos ei muuten, niin jo pelkästään soundin takia... pimp my vocals!

Tosiasia on että tunetettua laulua on kuullut jo kohta 10 vuotta joka puolelta. Väitän että laulajien intonaatio ja tapa liikkua sävelestä toiseen, on jossain määrin ottanut tunelta vaikutteita.
 
Aikamoinen kauhuskenaario.. ovat kuunnelleet vääriä levyjä.

Muistanko väärin, että tästä oli joku "tutkimus". Jenkkinykynuorisolle laulut pitää olla tunetettua tai muuten ei myy - jos ei muuten, niin jo pelkästään soundin takia... pimp my vocals!
 
Toi on ainakin kaikilla nu-metal tai mikä nyt on tää skeittipoikabändirock tyyppisen suuntauksen bändeillä se soundi. kamalaa. Vääriä levyjä todellakin!

skeittipoikabändirock tyyppisen suuntauksen bändeillä se soundi. kamalaa. Vääriä levyjä todellakin!

Hei, se on punkkia! Nykyversio siitä!

Hei, se on punkkia! Nykyversio siitä!
 
eli mukapunk

eli mukapunk

Yeah...ja mukarock....

Tosta tuli mieleen, että ihan viime aikoina mua on vähän ruvenny vituttaan BD...en tiedä miksi, mutta joku siinä mättää, vaikka sinänsä ei mulla mitään tuota vastaan ole.
Vaikea vaan saada groovea tolla.

Vaikea vaan saada groovea tolla.
 
Just just. Ja rukkaset kädessä on paha soittaa :-P
 
Tällä hetkellä mä olen vakavimmin huolestunut sellaisesta asiasta, että miten soittajien lähestyminen musiikkiin muuttuu kun tiedetään, että tullaan vetämään klikin kanssa, ja mahdollisesti korjaamaan. Se soittotatsi nimittäin muuttuu jo tuosta tiedosta, ei välttämättä klikistä itsestään.
 
Samalla tavalla tuntuu, että laulajan asennoituminen lauluun muuttuu tiedosta että tullaan tunettamaan. Haetaan erilaista särmää, kuin jos uskottaisiin homman jäävän luomuksi.
 
En mä sano, että tuo olisi hyvää tai pahaa, outoa kyllä. Tavallaan se voi keventää tunnelmaa, että tietää saavansa aina uuden mahdollisuuden ja leikkelyä osakseen, häviää turha vakavuus. Tai sitten ei.

Meikäläinen tosin leikkaa aikasten paljon vaikka ei olis klikkiäkään. Tällä hetkellä just yhen levyn loppurutistus menossa, jossa klikkiä heitettiin vaan alkuun ja pois heti ku rumpali löi neljä eteen. Leikkely on hitaampaa ja tapahtuu pidemmissä pätkissä, ei siinä kai muuta. Eli vaikka bändi haluaa luomua, niin tietoisuus leikkelyn mahollisuudesta muuttaa asennoitumista jokatapauksessa. Niksnaks.
 
Tosin. Soittajien hermojahan tuo säästää kummasti.