Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Se on ollut varsin mielenkiintoinen projekti kaiken kaikkiaan; kun on tottunut sen yhdeksän vuotta laulamaan akustisten soittimien kanssa ja nyt onkin sähköinen maailma ja kansansoittimet mausteina - soundimaailma on omille korville uusi ja erityinen. Onneksi levyä on duunattu koko joulukuu ja korvat ovat tottuneet edes jollain tapaa räimeeseen - jos näin ei olisi ollut, Nosturin keikka Ensiferumin kanssa olisi varmasti tuottanut ongelmia. Tarujen Saaren volatasot eivät ole olleet edes samalla planeetalla Ensiferumin kanssa - nääs.:)
Ja juu - omasta mielestäni ainakin oikeinkin tuhtia tavaraa on tulossa.
 
Meillä on Poropetran kanssa viimeisimmät äänittelyt alkamassa huomenissa, jolloin on tarkoite purkittaa toisen naislaulajamme kanssa viimeiset "värttinäkuorot", sekä omalta osaltani kurkkulaulua ja joikua vähän sinne sun tänne. Päätimme viime tipassa pudottaa yhden akustisen biisin pois odottamaan parempaa huomista. Debyytti MCD:seemme nähden luvassa on huomattavastikin rankempaa tavaraa: kantele soi hyvin myös särkijällä vahvistettuna, kuin myös akustisestikin. Sähkön ja akustisuuden suhde on Nykäsen Mattia lainatakseni noin fifti/siksti! :D Kappaleissa sähköt ovat - kuten puhuttu - siltilti tuomassa vain enemmän munaa itse menoon. Kaiken kaikkiaan olen ollut hemmetin tyytyväinen kaikkien soittajaimme aikaansaannoksiin, sekä suorituksiin.
 
Odotan suurella mielenkiinnolla Tarujen Saarta sähköisenä, sillä viimeisin Varjagikeikkanne oli todella kova. Tunnistin meiningissänne toteutuksellisesti nimittäin juurikin jotain samaa, mihin olen itsekin pyrkimässä Poropetran kera. Sähköisiä kansanlauluja! :)
 
Minusta on mukava lukea Holtittoman asiatekstiä - genret sekoittuvat nykyaikana vallattomasti, mikä sinällään on ihan ok ja vapauttaa soittajat ja taitelijat käyttämään mitä erilaisempia tyylejä ja tapoja tehdä musiikkia.
Kansanmusiikki on metka käsite; se venyy ja paukkuu ajan mukana ja sadan vuoden päästä kukaan ei varmaan muista jouhikko - nimistä soitinta (vaikka onhan se jo nyt elänyt yli vuosituhannen) ja kansanlauluksi varmaankin mielletään R-A-K-A-S ja muut arkkiveisuut Irwinistä Mattiin ja Teppoon.
 
Näinhän se menee. Perinne ei koskaan täysin kuole, vaan elää, muuttuu ajassansa, sekä välittyy eteenpäin. Haikailu ja surkuilu menneisyyteen on sinänsä romanttista, mutta lopulta turhaa, joten siksi sen perinteen MITÄ ON JÄLJELLÄ tuleekin elää ajassaan, sekä sopeutua - vain siten se menee eteenpäin. Olen oman aikani lapsi, enkä sille mitään voi - mutta juuri siksi minulle on luontevaa lisätä kansanmusiikin sekaan hieman sähköä, sekä muunkin maanpallomme musiikkikulttuurien vaikutteita. :)
 
Mikään ei kuitenkaan saa pyyhkiytymään pois pään sisältä ikiaikaista muistia", joka kantaa mukanaan vanhojen soittimien aikaan saamia tunnetiloja; jouhikon surullisen raastavaa ääntä, kampiliiran ja säkkipillin ikiaikaista, intensiivistä ääntä, joka kuljettaa mielen menneisyyteen tai vaikkapa paimenhuilun pehmeää, puista soundia, joka tuo kesän tuoksunkin nenään, vaikken ikinä itse paimenessa ole ollutkaan.:)
 
Aivanpa näin myöskinsä. Itse olen kantelemiehiä, ja haluan tämän soittimen äänen ehdottomasti kuuluvan kaikessa mitä teen: se on ammoisin suomalainen kielisoitin, ja se tuo automaattisesti oman tunnelmansa heti kappaleeseen kuin kappaleeseen. Ja kun tämän ääni (siinä missä jouhikon, kampiliiran, säkkipillin ym. perinnesoitinten) liitetään nykyajan sähköön, elää perinne juurikin oikein ajassansa välittyen eteenpäin.
 
Sama juttu toimii sankarihevissä ja folkmetallissa, jossa miehekäs uho ja sotaisuus yhdistettynä saa naiset huokailemaan ja suorastaan haistamaan testosteronin ja miehet lähtevät möristen mukaan äijämeininkiin. Ja niin laulaa suomalainen mieskin, vaikka pussaaminen vähemmälle jäisikin.:)
 
Kansanperinnettä ja metallia yhdistelevillä orkestereilla monasti kompastutaan juurikin siihen, että sitten lopulta sitä oikeaa perinnekulttuuria tunnetaankin todella vähän, jos ensinkään, ja tulos valitettavasti heijastelee sitä. Ja usein se on juurikin tätä rasittavaa syntikoilla toteutettua viikinki/peikko/keltti/ritari/Tolkien - osastoa, josta on jo aikamoinen klishee tullut. Mitenkään siis musiikkina/musiikintekijöinä tietenkään ketään tahi mitään missään nimessä kuunaan väheksymättä tahi mollaamatta: toki näinkin saa tehdä, ei siinä ole mitään väärin, mutta omalla kohdallani kyseistä osastoa on jo aikalailla liikaakin tullut vastaan, ja olen sille vankasti allergisoitunut.
 
Oma projektini syntyi alunalkaenkin juuri siksi, että halusin lähteä sieltä TODELLISEN perinteen puolelta liikkeelle osittain samain elementtein kera. Olen kymppivuotiaasta asti ollut kiinnostunut omista perinteistämme, sekä suomensukuisten kansain kulttuureista, ja kulkenut vankasti sitä polkua, joka olen. En minä muuten kanteletta soittaisi tahi joikhaisi - kurkkulaulusta nyt puhumattakaan. Niillä jaloilla juostaan, millä on opittu kävelemäänkin. Musiikin suhteen - niin kuin muutenkin elämässä - pyrin olemaan mahdollisimman rehellinen kaikelle mitä olen sekä mitä teen. Siitä tulee niin hyvä mieli itselle - sekä myös muillekin.
 
SANKARIhevi on taas ihan oma juttunsa jo erikseen, ja tässä täytyy sanua, jotta olen vanha Manowar-fani! :) Se jos mikä on sotaisaa meininkiä! Tuossa tuli juuri ennen uuttavuotta käytyä Hämeenlinnassa Teräsbetonin keikka katsastamassa, ja kyllähän nämä livenä peijakkaan hienosti homman kotia vetävät! Hevi muutenkin on parhaimmillaan nimenomaan livenä - silloin se äijämeininki juurikin korostuu ja alkaa tehdä mieli enemmän kaljaa! :D
 
Joo, halusin vain näsäviisastella terminologian suhteen,
terv. nimim "Historian opiskelija"
 
Jotain sen suuntaista hieman tuuminkin. Itselleni vain kansanperinnekulttuurin tutkijana tuo enemmänkin poliittiselta kantilta vängätty "suomalaisia ei ollut kuin sata vuotta sitten" - yleistys - jota olen ihan opettajastasolla kuullut mm. Oriveden Opistolla - vain kuulostaa niin äärimmäisen vammaiselta sekä väkinäiseltä että oksat pois. Sanomaan on pakko puuttua aina, kun sen jossakin näkee.. ;) Historia oli muuten lempiaineeni koulussa, ja se olikin yksi niitä harvoja aineita äidinkielen ohella, missä minulla oli papereissa aina kiitettävä..