Tuottaminen ja sovittaminen ›

Moon kärjistetysti aatellu, et mitä tuotetumpaa kamaa, nii sitä vaikeemmin kyseinen tuotos on toteutettavissa livenä, kun kerran niitä elävän musiikin elementtejä on "tuhottu". Jos aatellaan ihan bändiä, jossa peruskokoonpano.
 
Omaan korvaan ylituotettu matsku kuulostaa siltä kun ois menty sieltä missä aita on matalin, eli on seurattu toimivaksi(/hyvinmyyviksi?) todettua trendejä ja keskitytty niihin copy/paste-hengessä, jolloin kaikki kekseliäisyys häviää ja voikin jo biisin alkaessa arvata miltä se äänimaailmaltaan tulee kuulostamaan.
 
Ei minust pizzaankaan sovi liikaa täytteitä, enkä tykkää jos se on liian kauan uunissa. Mut sorrun joskus kiireessä myös mikropizzoihin. :(

Jostain syystä varsinkin Suomessa on aina arvostettu soundia, joka ei ole paljon "tuotettu". Täällä tota rososuutta ja "lofi" otetta on pidetty kunniassa. Ei sitten kikkailla! Se on ihan ok mun mielestä ja itsekin usein diggaan aika simppelistä tuotannosta.
 
Ainakin kaikki radiossa soiva nykyinen Suomi-materiaali on järkyttävän ylituotettua puuroa.

Omaan korvaan ylituotettu matsku kuulostaa siltä kun ois menty sieltä missä aita on matalin, eli on seurattu toimivaksi(/hyvinmyyviksi?) todettua trendejä ja keskitytty niihin copy/paste-hengessä, jolloin kaikki kekseliäisyys häviää ja voikin jo biisin alkaessa arvata miltä se äänimaailmaltaan tulee kuulostamaan.

 
Tuo oli aika hyvä. Itse olen ajatellut, että ylituotettaminen on juuri sitä, kun se kappaleen kohderyhmille ja suurille massoille ohjaaminen menee sen varsinaisen musiikin edelle.
 
Tiedä sitten, mikä oikeasti on ylituotettua tuon määritelmäni mukaan ja mikä ei, mutta jotain hämärää siinä on, että yleensä bändin ensimmäiset levyt kolahtavat paremmin meikäläiseen kuin suuren suosion huipulla tehdyt. Siis mitä näihin tämän hetken bändeihin tulee. Ja poikkeuksia totta kai on.

yleensä bändin ensimmäiset levyt kolahtavat paremmin meikäläiseen kuin suuren suosion huipulla tehdyt
 
Täällä sielunveli.
 
Ei ole ihan muutamankaan käden sormin laskettavissa ne bändit, joiden ekoilla levyille meininki (ja jopa biisit itse) on jotenkin vaan elävämpi ja raikkaampi. Onko se vaan aina niin, että kun bändistä tulee tarpeeksi kuuluisa ja se päätyy jonkun levy-yhtiön suojiin, niin yhtiö sanelee, millaisia biisejä bändi saa levyttää, kenen tuottamana ja millaisin soundein? Onhan musiikin tekeminen joillekin leipätyö, jolloin on pakko alistua kompromisseihin, mutta niin kauan kun ei ole rahasta kiinni, miksi pitää ruveta liikaa silottelemaan ja ylituottamaan niitä levyjä? Menisivätkö ne levyt jotenkin vähemmän kaupaksi jos ne kuulostaisivat enemmän bändiltä itseltään ja vähemmän tuottajalta? Minä en ymmärrä. Ruma sana!
 
Kai se on siitäkin kiinni, että (etenkin kaupalliset) radioasemat ovat kaikki ottaneet oman musiikillisen linjansa ja jos musiikki poikkeaa hiemankin siitä, sillä ei ole asiaa radiosoittoon, kyseisellä kanavalla ainakaan.
 
Itse olen koko lailla luopunut radion kuuntelusta, mitä nyt töissä tulee kuultua sitä kanavaa mikä milloinkin sattuu olemaan auki. Radio ei tarjoa oikein mitään yllätyksellistä nykyään, kun päivän aikana soi yhdeltä kanavalta yleensä viidestä viiteentoista eri biisiä ja ne kaikki tuntuvat täyttävän "radiosoittokelpoisuuden kriteerit", mikä on yleensä suomeksi sama asia kuin se, että särmiä ja persoonallisuutta on hiottu pois vähintäänkin tarpeeksi.

Kai se on siitäkin kiinni, että (etenkin kaupalliset) radioasemat ovat kaikki ottaneet oman musiikillisen linjansa ja jos musiikki poikkeaa hiemankin siitä, sillä ei ole asiaa radiosoittoon, kyseisellä kanavalla ainakaan.

 
Yleisradio on sortunut hittimankeloimaan siinä missä kaupallisetkin radiot, joten puhun mielelläni formaattiradioista.
 
Ongelma on (ainakin Suomessa) koko radiokulttuurissa: Meillä on viitisen kappaletta hittimankeliradioita, joilla on lähestulkoon identtiset soittolistat: mikään näistä ei profiloidu mihinkään suuntaan, koska kukaan ei uskalla oikeasti erikoistua tietynlaiseen musiikkiin.
 
Ja siinä vaiheessa kun eräs nimeltä mainitsematon "raskaamman musiikin bändi" alkoi soimaan eräällä nimeltä mainitsemattomalla hittimankelikanavalla ymmärsin tämän ylituottamisen jujun: tämä bändi löysi ostovoimaisen yleisön itselleen ja oikean kanavan markkinoida itseään.
 
Kai siinä suosion huipulla tulee vain niin kovat paineet säilyttää se suosio. Kuten iki-ihana yläasteen ruotsinmaikkani minulle sanoi: "annoin sinulle vain 9 sen takia, että 9 on parempi numero, koska sitä voi aina yrittää parantaa. 10 voi vain yrittää säilyttää."

Ite just työskentelen tuottajan kanssa yhen projektin osilta ja ylituottamisen makua on kyllä.Tuntomerkit:
 
-Soundeissa ei ole liikkumavaraa. Kaiken pitää pysyä juuri siellä missä on totuttu.
-Jokaisen iskun,fillin,melodian jne. täytyy olla aukottomasti perusteltu: hyvästi bändin keikoilta tuttu rockrock-asenne.
-Ja koska tyhmä rokkari ei osaa perustella omia hienoja sävelkulkujaan, ne yksinkertaistetaan takasin humppa-osastolle. Se siitä luovuudesta.
 
Kyyninen fiilis.

Tulin tuossa kuunnelleeksi vanhan sankarini John Hiattin levyä "Stolen Moments", ja se on kyllä laskettavissa vähintäänkin lievän ylituottamisen kategoriaan.
 
Levyn tarinahan on se, että Glyn Johnsille jäi edellinen levy ("Slow Turning") hampaankoloon, kun ei ollut aikaa eikä resuja tuottaa sitä, eh, "kunnolla": Hiattin keikkabändi studioon, biisit narulle, studiosta pois.
 
(Ko. keikkabändi, Goners, tosin sattui olemaan huikea tapaus, ja levy teki sen kitaristista Sonny Landrethista mm. Guitar Playerin vakiokansikuvapojan.)
 
Seuraavaa levyä sitten ruvettiin tuottamaan "kunnolla" Nashvillen tyyliin. Ja tuotettiin. Ja tuotettiin... mutta pohjalla oli John Hiattin lauluja, joille tuo yykaakoonee sopi paljon paremmin. Ja Hiattin nariseva lauluääni, josta ei kyllä millään muokkaamisella saa kaunista valtavirta-kantriääntä... joten tuloksena oli hyväsoundinen, päämäärätön paketti, jossa sinänsä mainiot biisit eivät oikein kulje liiallisen oikeinsoittamisen kangistamina. No, onhan siellä pari onnistunuttakin tapausta, kuten "Seven Little Indians", jonka puhuttuun tarinaan (kantri-hiphoppia!) taustan kitaraefektit sun muut sopivat oivasti.
 
Tuo on kuitenkin ilmeisesti Hiattin parhaiten myynyt levy... go figure.
 
Mies kyllä palasi rootsimpaan ja roheampaan jälkeen heti seuraavalla levyllään.

Totesin tuossa äsken että Extremen Pornograffitilla on aivan saatanan hyviä juttuja ja biisejä, mutta levy on armottoman ylituotettu. Esimerkiksi laulua on joka paikassa ihan liikaa ja liian hierottuna. Myös rumpusoundit on prosessoitu suht naurettaviksi.

Mun mielestä Children of Bodomin viimeisimmällä levyllä (Are you dead yet?) on tosi tuotetut kitarasoundit ja mun mielestä ne ei toimi, ei mitenkään päin.
 
Muutenki koko levy kuulostaa aika tönköltä soundipuoleisesti ja rakenteellisesti mutta onko tämä sitten ylituottamisen tulosta..

Mun mielestä Children of Bodomin viimeisimmällä levyllä (Are you dead yet?) on tosi tuotetut kitarasoundit ja mun mielestä ne ei toimi, ei mitenkään päin.
 
Muutenki koko levy kuulostaa aika tönköltä soundipuoleisesti ja rakenteellisesti mutta onko tämä sitten ylituottamisen tulosta..
 
Mun mielestä tuo levy jytkyy ihan vitun hyvin. Paremmin kuin mikään PITKÄÄN aikaan. Helvetin stydiä meininkiä kaikkien soundien osalta.

Mun mielestä tuo levy jytkyy ihan vitun hyvin. Paremmin kuin mikään PITKÄÄN aikaan. Helvetin stydiä meininkiä kaikkien soundien osalta.
 
Jeh. Samaa mieltä. Toimii ku tupakki. Tykkikamaa!

Olenkin miettinyt tovin mikä mulle tökkii opethin uusimmassa tuotoksessa, ja nyt se selvisi.
 
Soundimaailma on jollain tapaa liian laaja sekä soundeista on jäänyt se rujous pois joka on kuultavissa aikaisemmilla levyillä. Riffeissä ei ole sitä samaa innokkuutta, olisikohan liian monta ottoa paremman tarkkuuden toivossa.
 
En nyt tarkoita että levy on huono, ja olen bändin fani vieläkin.

Oasiksen Be Here Now lienee malliesimerkki ylituotetusta levystä. Se kuulostaa siltä, että siinä on kaikkea liikaa. Eikä siis todellakaan pelkästään soundien puolesta, vaan myös sovitukset ovat ihan järjettömästi bloatanneita.

Ylituotetuista esimerkkinä voisi antaa vaikka Blue Cheerin debyyttin, joka pilattiin täydellisesti kristallinkirkkailla soundeilla.
 
vincebus eruptumissa kristallinkirkkaat soundit, nyt kuule juksaat!!!!

Kerranpa levyraadissa soi Shania Twain hitti.
Aviomiehensä on legendaarinen tuottaja John Mutt Lange, joka on tehnyt valtavan määrän palkittuja tuotoksia AC/DC:stä Brian Adamssiin jne.jne.
Shanian hitti on valtavan hienosti tehty - olen kuunnellut sen useampaan kertaan. Kaikki soundit niin ojennuksessa ja ryhdissä, paljon mahtavia yksityiskohtia, oivalluksia - soi niin hienosti ja tuottaa mielihyvää.
Sitten nämä ylifiksut besserwisserit suomalaisessa levyraatiohjelmassa mollaavat koko kipaleen :
"...on shanialaulua, on shanianukkjea, kohta varmaan on shania-sinappiakin..." Joillakin näköjään potuttaa kaikessa kateudessaan mahtavat tuotteet, jotka nyt "jostain syystä" myyvät reilut kymmenen miljoonaa...
Jos joku "hieroo" niin tasapainoisen tuotteen, niin en kyllä koe sitä ylituotetuksi.

Totesin tuossa äsken että Extremen Pornograffitilla on aivan saatanan hyviä juttuja ja biisejä, mutta levy on armottoman ylituotettu. Esimerkiksi laulua on joka paikassa ihan liikaa ja liian hierottuna. Myös rumpusoundit on prosessoitu suht naurettaviksi.
 
...Tuon levyn basarisaundi on yksi huvittavimpia koskaan. :P
 
Ihan pirun makeita kitaroita kyllä ja muutama ok viisukin.

Noh ekaks tuli mieleen DEF LEPPARD/ HYSTERIA albumi. Eikös sitä tehty abaut 7 vuotta?? Aikautensa dinosaurus?

...Tuon levyn basarisaundi on yksi huvittavimpia koskaan. :P
 
Ihan pirun makeita kitaroita kyllä ja muutama ok viisukin.
 
*töps*
 
Entäs synasoundit sitten :)
 
Muutenhan levy on aivan uskomaton. Tosin 3 sides... -levy on vielä parempi, vaikka siinäkin on aika täyteen ahdettu äänimaailma. Karmeita pianosoundeja.
 
Nuno on kyllä parempi biisintekijä, laulaja ja kitaristi kuin tuottaja, ainakin tuolloin oli. Mitä tehnee nykyään?