Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Mä en oikein ymmärrä tarvetta transponoida kappaleita. Jos se on merkitty nuotteihin niin, että on jonkun vaikea esim. laulaa, niin voihan sen vetää instrumentaalina.
 
Hoho!

Hoho!
 
Ei mulla ainakaan ole tarvista transponoida mitään mihinkään muuhun kuin se on nuotteihin merkattu - ellei tule sitten innostuttua progeilemaan ja muuteltua biisin korkeutta kesken kaiken :-)
 
Yleensä olen laulajien suunnalta kuullut, että olis mukamas parempi jos menis eri korkeudelta.
 
Ottaa kyllä pattiin jos on Fake book:ista kopioinut vaikka Desafinadon ja sitten kun menee treeneihin, niin bändi tai laulaja haluaisi vetää sitä muusta kohtaa kuin mitä selkeässä paperissa lukee. Kummaa.
 
Vähän kuin lähtisi auton kanssa tienpäälle virheellisen kartan perusteella ja pitäisikin kääntyä aina eri risteyksestä kuin on karttaan merkitty.

Ottaa kyllä pattiin jos on Fake book:ista kopioinut vaikka Desafinadon ja sitten kun menee treeneihin, niin bändi tai laulaja haluaisi vetää sitä muusta kohtaa kuin mitä selkeässä paperissa lukee. Kummaa.
 
Kyllä bändisoitossa lienee aika oleellista, että on valmis kuuntelemaan muidenkin toiveita ja soittamaan niiden mukaan. Jos laulajan ääniala ei riitä kappaleeseen sillä tietyllä korkeudella, johon se on kirjoitettu, niin pitäähän se hyvänen aika bändin suostua transponoimaan ylös- tai alaspäin, huono bändi se muuten on. Bänditoiminta on yhteispeliä ja hyvä se on joka tapauksessa osata transponoida ja tietää, mikä on sävellaji.

Ei mulla ainakaan ole tarvista transponoida mitään mihinkään muuhun kuin se on nuotteihin merkattu - ellei tule sitten innostuttua progeilemaan ja muuteltua biisin korkeutta kesken kaiken :-)
 
Yleensä olen laulajien suunnalta kuullut, että olis mukamas parempi jos menis eri korkeudelta.
 
Se on vähän sama kuin jos vaatisi kitaristilta 7-kielistä ja ehkä jopa kaksikaulaista kitaraa, basistilta Chapman-stikkiä, rumpalilta kahdentoista tomin triplabassarisettiä ja synistiltä kuudentoista oktaavin sormioräkkiä. Kullakin soittajalla on tietty äänialansa, ja niiden mukaan tehdään kompromisseja. Hyvän soittajan pitäisi pystyä yhteispeliin ja transponointiin. Jos ei pysty -- tai oikeastaan viitsi -- niin silloin on huono muusikko tai ainakin paskamainen tyyppi.
 
Yleensä hyvä transponointisääntö on se, että laulaja antaa hyvän sävellajin, ja soittajat saavat halutessaan tästä vielä siirtää puolisävelaskeleen ylös tai alas. "G-duuri on vähän paha mun äänialalle. Musta Cis-duuri ois aika jees." "Okei, mut vedettäiskö kuitenkin Ceestä?" Toimii.

Kyllä bändisoitossa lienee aika oleellista, että on valmis kuuntelemaan muidenkin toiveita ja soittamaan niiden mukaan.
 
Mikäpä jottei jos toive on mahdollista toteuttaa.
 
Jos laulajan ääniala ei riitä kappaleeseen sillä tietyllä korkeudella, johon se on kirjoitettu, niin pitäähän se hyvänen aika bändin suostua transponoimaan ylös- tai alaspäin, huono bändi se muuten on. Bänditoiminta on yhteispeliä ja hyvä se on joka tapauksessa osata transponoida ja tietää, mikä on sävellaji.
 
Valitettavasti täytyy tunnustaa surkeuteni, etten välttämättä lennosta pysty kuin joitain kappeleita, jotka on päässä syöpyneenä tarpeeksi tarkasti.
 
Sanotaan vaikka Nousevan auringon talo on riittävän yksinkertainen.
 
Veikkaisin, että täällä on yllättävän monta, joilla asiantila on yhtä surkea.
 

 
Se on vähän sama kuin jos vaatisi kitaristilta 7-kielistä ja ehkä jopa kaksikaulaista kitaraa, basistilta Chapman-stikkiä, rumpalilta kahdentoista tomin triplabassarisettiä ja synistiltä kuudentoista oktaavin sormioräkkiä. Kullakin soittajalla on tietty äänialansa, ja niiden mukaan tehdään kompromisseja. Hyvän soittajan pitäisi pystyä yhteispeliin ja transponointiin. Jos ei pysty -- tai oikeastaan viitsi -- niin silloin on huono muusikko tai ainakin paskamainen tyyppi.
 
Mun mielestä on paljon vaikeampaa hyljätä nuoteista soitettavan kappaleen nuotit kuin soittaa se kappale mihin tahansa nuotteihin merkityltä korkeudelta. En mä ainakaan kerkiä mitään laskutoimituksia suorittamaan kesken soiton ja tehdä koko aika jotain reaaliaikaista muunnosta päässä kun pitäisi keskittyä soittamiseen.
 

 
Yleensä hyvä transponointisääntö on se, että laulaja antaa hyvän sävellajin, ja soittajat saavat halutessaan tästä vielä siirtää puolisävelaskeleen ylös tai alas. "G-duuri on vähän paha mun äänialalle. Musta Cis-duuri ois aika jees." "Okei, mut vedettäiskö kuitenkin Ceestä?" Toimii.
 
Mä en tajua miksi puolisävelaskeleen takia pitäisi siirtyä yhtään mihinkään. Puolen oktaavin jo ymmärtäisin.
 
PS: Elikkä mua häiritsee se jos soitetaan nuoteista, mutta ei olekaan oikealta korkeudelta olevaa nuottia. Vapaan improvisaation kyllä transponoin helpommin.

Valitettavasti täytyy tunnustaa surkeuteni, etten välttämättä lennosta pysty kuin joitain kappeleita, jotka on päässä syöpyneenä tarpeeksi tarkasti.
 
Jos bänditreeneissä sovitte, että soitattekin alunperin Es-duurissa menevän kappaleen C-duurissa, niin eihän se ole niin tärkeätä, että sen saa lennosta transponoitua. Ennen seuraavia bänditreenejä vaan transponoit kappaleen ja kirjoitat vaikka uuden lapun siitä transponoidusta versiosta - kaksinkertainen hyöty. Eikä sitä toisaalta opi lennosta transponoimaan sitä tekemättä, joten sitäkin kannattaa kyllä harrastaa, jos ei bänditreeneissä niin sitten yksikseen.
 
Veikkaisin, että täällä on yllättävän monta, joilla asiantila on yhtä surkea.
 
Onhan meitä.
 
Mä en tajua miksi puolisävelaskeleen takia pitäisi siirtyä yhtään mihinkään. Puolen oktaavin jo ymmärtäisin.
 
Tietyt sävellajit voivat olla todella vaikeita tietyillä soittimilla, esim. joillakin puhaltimilla. Ja onhan se toisaalta pianollakin useimmiten aika lailla eri asia soittaa F#-duurista kuin F-duurista, joten kappaleesta riippuen vaikeusaste-ero voi olla hyvinkin suuri.

Nythän on niin, että piisin sävellaji ei oo mitenkään kiveen hakattu.
Ainakin vanhemmista piiseistä kiertää lappuja useissa sävellajeissa.
 
Mikä on oikea: Se, jossa se on sävelletty, se jossa se on ekaksi äänitetty, se jossa se on tunnetuksi tulleessa äänitteessä??
 
Musamiehen mielestä se, missä se sattuu olemaan hänen lapuissaan.

Kitarasta puhuttaessa, en tiedä miten paljon sähkiksellä yleensä käytetään capoa, mutta akustisella se on yksi normaali ja helppo ratkaisu. Jos biisin osaa soittaa C:stä ja G:stä, niin capolla ei tarvitse mennä viidennen nauhan yläpuolelle, noin esimerkiksi, tai samalla tavalla vaikka E:stä ja A:sta, eli kahdesta paikasta jotka ovat kvintin päässä toisistaan.
 
EDIT: jotain...

Meillä laulaja ja trumpetti on ne, joille sävellaji merkkaa jotain, mä soitan kiltisti kiippareille mitä eteen annetaan.
Jos laulaja tykkää, että A-duuri olisi hänelle paras, niin nostetaan samantien Bb:hen koska A-duuri Bb-viritteiselle soittimelle on aika v-mäinen sävellaji.

Jos bänditreeneissä sovitte, että soitattekin alunperin Es-duurissa menevän kappaleen C-duurissa, niin eihän se ole niin tärkeätä, että sen saa lennosta transponoitua. Ennen seuraavia bänditreenejä vaan transponoit kappaleen ja kirjoitat vaikka uuden lapun siitä transponoidusta versiosta - kaksinkertainen hyöty. Eikä sitä toisaalta opi lennosta transponoimaan sitä tekemättä, joten sitäkin kannattaa kyllä harrastaa, jos ei bänditreeneissä niin sitten yksikseen.
 
Sillonhan kyseessä on varsin helppo homma jos nuotit ja soinnutkin on transponoitu paperille, eikä tarvi soittaa erilailla kuin siihen on kirjoitettu.
 
Mä en kyllä osaa nuotteja kirjoittaa, mutta jos joku muu osaa tai löytää sopivammat nuotit, niin mikä jottei. Jollain tietokoneohjelmalla varmaankin hommasta suoriutuisin.
 

 
Tietyt sävellajit voivat olla todella vaikeita tietyillä soittimilla, esim. joillakin puhaltimilla. Ja onhan se toisaalta pianollakin useimmiten aika lailla eri asia soittaa F#-duurista kuin F-duurista, joten kappaleesta riippuen vaikeusaste-ero voi olla hyvinkin suuri.
 
Pianolla riippuu siitä aika paljon kuinka vaikeasta kappaleesta on kysymys.
 

 

Musamiehen mielestä se, missä se sattuu olemaan hänen lapuissaan.
 
Suhtaudun lappuihin vähän kaksijakoisesti. Voi olla biisejä, jossa minua ei laput kiinnosta juuri lainkaan, vaan kiinnostaa esim. mistä kohtaa biisi alkaa.
 
Sitten on toisia biisejä, joita ei meinaa muistaa ulkoa ja jossa on hyötyä kun on selkeä "kartta", miten homma etenee.

Mä teen mun laput Finalella ja sillä saa helposti transponoitua mihin tahansa sävellajiin sekä nuotit että soinnut eli se että laput sattuvat olemaan jossain sävellajissa ei ole mikään ongelma saada ne jossain tilanteessa paremmin soveltuvaan sävellajiin.

Mikäli soittaa komppisoitinta (paitsi rumpuja), riittää mainiosti että transponoi pelkät sointumerkit. Kirjoittaa vaan originaalien sointumerkkien viereen uudet ja taas kulkee. Jos siellä on joku instrumentaalivälike, -intro tai coda, sen nyt äkkiä treenaa uudesta laatikosta vaikka paikan päällä.
 
Lennossa transponointi on vaikea taito, jonka vain harva osaa niin että hieman monimutkaisemmatkin biisit lähtevät prima vista-pohjalta.

Mikäli soittaa komppisoitinta (paitsi rumpuja), riittää mainiosti että transponoi pelkät sointumerkit. Kirjoittaa vaan originaalien sointumerkkien viereen uudet ja taas kulkee. Jos siellä on joku instrumentaalivälike, -intro tai coda, sen nyt äkkiä treenaa uudesta laatikosta vaikka paikan päällä.
 
Lennossa transponointi on vaikea taito, jonka vain harva osaa niin että hieman monimutkaisemmatkin biisit lähtevät prima vista-pohjalta.
 
1. Joo, mä oon se joka joutuu meidän kitaristeille kirjoittamaan uuden sävellajin soinnut kun tuo teoriataito heillä on vaatimaton, eivät oo lukeneet "Tohtori Toonikaa"
 
2. Mulle itselle tuo "lennossa transponointi" on hankalampaa, kun soitan kiippareilla muutakin kuin hakkaan sointuja.
Varmaan olisi hyödyllinen taito, mutta muutakin tärkeää opeteltavaa on vielä edessä.

Mä en oikein ymmärrä tarvetta transponoida kappaleita. Jos se on merkitty nuotteihin niin, että on jonkun vaikea esim. laulaa, niin voihan sen vetää instrumentaalina.
 
Ja jos se on instrumentaalinakin liian hankala niin voihan sen sit vaik vetää playbackina.

Mikäli soittaa komppisoitinta (paitsi rumpuja), riittää mainiosti että transponoi pelkät sointumerkit. Kirjoittaa vaan originaalien sointumerkkien viereen uudet ja taas kulkee. ...
 
Totta jos soittaa rämpyti, rämpyti. Jos komppiin sisältyy esim näppäilyä tai muuta bassonkuljetusta tms. erikoisempaa silloin tuo ei enää välttämättä toimikaan. Näissä tapauksissa capo on paikallaan.
 
Peruskompeissa olisikin parempi opetella biisit sointuasteina ja niiden kiertoina, niin ajan mittaan oppii katselemaan kaulaa enemmänkin sillä silmällä eli suhteina absoluuttisten sointujen paikkojen sijasta.

Ottaa kyllä pattiin jos on Fake book:ista kopioinut vaikka Desafinadon ja sitten kun menee treeneihin, niin bändi tai laulaja haluaisi vetää sitä muusta kohtaa kuin mitä selkeässä paperissa lukee.
 
Kyllä siitä täytyy lähteä, että biisi on oikeasti sisäistetty vasta siinä vaiheessa kun se menee kaikista sävellajeista läpi ilman ongelmia. ;) Soot reenannu liian vähä.
 
No joo, ehkä jonain päivänä saamme tietoyhteiskuntamme siihen kuntoon, että digitaalisen nuottipaperin kulmasta voi valita jonkun 12 sävellajivaihtoehdosta.

Totta jos soittaa rämpyti, rämpyti. Jos komppiin sisältyy esim näppäilyä tai muuta bassonkuljetusta tms. erikoisempaa silloin tuo ei enää välttämättä toimikaan. Näissä tapauksissa capo on paikallaan.
 
Niin, no rämpyti rämpyti tai näppäilynäppäily, jos soinnut on samat niin kyllä tolla aika pitkälle pääsee. Jos puhutaan uloskirjoitetusta tavarasta niin se on sitten eri juttu.
 
Peruskompeissa olisikin parempi opetella biisit sointuasteina ja niiden kiertoina, niin ajan mittaan oppii katselemaan kaulaa enemmänkin sillä silmällä eli suhteina absoluuttisten sointujen paikkojen sijasta.
 
Niin tietysti. Siinä vaiheessa kun tämä alkaa onnistua, onnistuu transponointikin jo lennosta aika hyvin. Siinä toi funktionaalinen ajattelu toimii täysillä. Ja kun solfan ja soittamisen linkki toimii hyvin, voi vetää melodiat etc. lennosta mistä laatikosta vaan. Ainakin kitaralla.

Min oon vasta viimeaikoina opetellut nuotteja lukemaan vähän paremmin. Erisorttisilla soittimilla kun soittelen, niin on päässyt noihin eri avaimiinkin (kahteen yleisimpään) tutustumaan. Bassolla, joka lienee tavallaan mun pääsoitin, on tullut opeteltua alunperin niin, että luen nuotteja sävelnimillä "traditionaaliseen tapaan", kun taas esim. pianolla ja tinapillilla soittaessani hahmotan nuotit (ja tinapillin kohdalla koko soittimen) sävelsuhteina.
 
Sävelsuhdeajattelu on kätevä tapa, mutta sen varjopuolena voitaisiin pitää sellasta, että ylennykset ja alennukset kusee helposti...no treenataan treenataan.
 
Joonas.

1. Joo, mä oon se joka joutuu meidän kitaristeille kirjoittamaan uuden sävellajin soinnut kun tuo teoriataito heillä on vaatimaton, eivät oo lukeneet "Tohtori Toonikaa"
 
Joululahjavinkki kitaristeille ja basisteille!
 
2. Mulle itselle tuo "lennossa transponointi" on hankalampaa, kun soitan kiippareilla muutakin kuin hakkaan sointuja.
Varmaan olisi hyödyllinen taito, mutta muutakin tärkeää opeteltavaa on vielä edessä.
 
Hankalaa se on, mutta pyrin ihan vakavasti siihen, että pystyisi ainakin selkeämmät biisit soittamaan (melodioineen) eri sävellajeissa ilman pidempää harjoittelua. Asteikkojen opettelu ulkoa ja tuttujen biisien harjoittelu eri sävellajeissa tuntuu auttavan (hitaasti tosin). Välillä käyn biisejä ja sointukuvioita läpi puhtaana mentaaliharjoituksena. Pianon koskettimisto on siinä määrin visuaalinen kokonaisuus, että sointuja ja asteikoita on mahdollista muistella myös näkömuistiin tukeutuen.
 
Sointujen asteiden tunnistaminen ja kuunteleminen on auttanut ainakin minua eteenpäin. Siinä vaiheessa kun aletaan lainata enempi sointuja muista sävellajeista tai jos jatkuvasti moduloidaan sävellajista toiseen, putoan kärryiltä ellei ole ollut aikaa analysoida eri sointujen roolia. Itse koen joka tapauksessa tällä tiellä etenemisen antaneen lisää varmuutta soolojen ja melodioiden soittoon. Lisäksi sointujen hakeminen korvakuulolta johonkin biisiin tuntuu helpottuvan pikku hiljaa.
 
t -martti-