Aihe: ~piinapenkki~
1
Loved
22.11.2005 00:22:29
laittakaahan kommenttia tähän. :)
Koivulahti
03.12.2005 14:00:35
 
 
Terve
 
Tuossa nyt olen lukenut jokusen tekstsi ja tuntuu että sitä sanottavaa sulla riittää. Ikävä kyllä käytät todella paljon jo valmiiksi loppuun kulutettua sanastoa. Näen suurimmassa osassa teksteissäsi joitakin hyviä oivalluksia ja jonkun verran myös havaitsen kielellisen rytmin tajua.
 
Itselläni oli alussa samankaltaisia ongelmia ja kun niistä huomautettiin jopa korkeammilta tahoilta niin suivaannuin.
 
Parin vuoden päästä kun sitten kaivelin pöytälaatikosta noita vanhoja juttuja huomasin että puolet oli jo niin moneen kirjoitettua ja kerrottua tavaraa ettei niillä tehnyt mitään ja puolet teksteistä oli kirjoitettavissa uudelleen.
 
Parisataa sivua polttelin siis teiniangstia saunan kiukaassa :)
 
Sinullekin suosittelisin ottamaan ensin vähän etäisyyttä aiheeseen ja kirjoittamaan sitten tekstin uudelleen sitten kun jo pystyt panostamaan ilmaisuun itse aiheen ohella. Nyt kokonaiskuva ei vielä näy koska olet niin lähellä niin isoa asiaa että sanat kutistuvat pienen hiiren huudoksi erämaan tuulissa.
oo-p
18.12.2005 17:37:53
 
 
samanlaista mitä kaikki teinitytöt kirjoittaa pöytälaatikoihinsa, ei iske, ei toimi. Sori.
Terve, ja kiitos kaloista!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)