Kitarat: soittaminen ›

Eipä kuitenkaan kukaan soita vieläkään niinkuin Hendrix. Moni on kokeillut, mutta harvemmalta onnistuu. Steve Ray Vaughan oli mielestäni kaikkein lähimpänä sitä samaa henkeä soittaessaan Hendrixiä.
 
Ongelma on vaan siinä että Hendrixin saundi on nykypäivän standardien mukaan tosi epäkaupallinen, en tiedä kuinka moni levymoguli haluaisi listoilleen samanlaista möykkää tuottavan kitaristin. Ja Henkalla oli hyviä biisejä, siitähän se tunnetaan - se instrumentalismi oli vaan kerma kakun päällä. Hyvien biisien kirjottajia on niin harvassa että todennäköisyys sille että löytyisi joku, joka A) soittaisi kuin Hendrix, B) kirjoittaisi kaupallisesti uskottavia biisejä (siis levymogulien mielestä) ja C) ei tuntuisi pelkältä reliikiltä tai imitoijalta, on aikas pieni. Eli vaikka niitä soittajia olisikin, ei niitä välttämättä kuule. Ja kyllä se vaikuttaa, että nykypäivänä kuulee väkisinkin niin paljon kaikenlaista musiikkia, että se karuus ja roso, joka Henkalle on niin ominaista, häviää helposti tän päivän soittajasta.
Mutta tarvitseeko soittajan kuulostaa just Henkalta, jotta se voi olla hyvä? Onhan pelkästään nyky-rocksoittajissakin hyviä tyyppejä - Lukather, Slash, Van Halen, Ynkkä, Greg Howe, Vai, Robben Ford ja muut ovat kaikki mainioita, omaäänisiä soittajia. Henkan aika oli ja nyt on uusi aika ja eri jutut. SRV ja Henkka ovat yhdessä lajissa erinomaisia soittajia, jotka ovat määritelleet sen perussaundin, mutta nykyisin on mainioita soittajia joilla on ihan yhtä rikas, oma äänensä.
 
Niin, miten ko. taito sitten määritellään? Nopeus vai joku muuko tässä on se mittari jolla kitaristin arvo puntaroidaan? Henkka teki kitaralla tosiaan ihan mitä sitä huvitti ja koko tuotanto on soitettu vuosina '67-'70. Harva on se nykysoittaja joka lyö koko maailman ällikällä noin lyhyessä ajassa ja jättää lähtemättömän vaikutuksen sen jälkeiseen soittajakuntaan, klassisen musiikin soittajista alkaen.
 
Oikeasti, voitaisiinko nyt miettiä että mistä se johtuu että Henkka löi jengin ällikällä? Totta on, että se soitti hyvin, mutta ei se ollut koko totuus - vaan se, että se oli ensimmäinen joka ehti tehdä sen. Se oli ensimmäinen, joka soitti säröllä, laittoi kitaran laulamaan, näytti että kitara voi olla yhtä ilmaisuvoimainen instrumentti kuin vaikka saksofoni. Jos vaikkapa Slash siirrettäisiin aikakoneella vuoteen 65, luuletko ettei se saisi samanlaista hysteriaa aikaan? Nykyään ei vaan sähkökitarassa ole enää niin paljon uutta keksittävää, että joku pystyisi aiheuttamaan valtavan hysterian, kaikkea on tehty jo vähän. Pidemmälle voi viedä asioita, mutta jollain muulla soittimella tai alueella joku voisi saattaa maailman samanlaiseen hysteriaan. Kaikkia kitaristeja verrataan Henkkaan, kaikkia pop-bändejä verrataan Beatlesiin, kaikkia jazz-trumpetisteja verrataan Milesiin ja Dizzyyn. Henkka asetti peruspilarit paikalleen ensimmäisenä ja on siksi se, johon kaikkia myöhempiä verrataan. Eihän mikään 3d-toiminta-videopelikään ole aiheuttanut järjen lähtemistä Doomin jälkeen.
 
Taidolla en tarkoita mitään nopeutta tai muuta yksittäistä asiaan, vaan tarkoitan ihan niitä objektiivisia teknisiä, saundillisia ja musikaalisia arvoja, joita kunkin kitaristin soitto sisältää. Henkka-tyylinen rock on Henkan soittamana parasta, mutta muitakin tyylejä on ja Henkalla oli omat puutteensa (joista johtuen tyyli osittain syntyikin). Henkan soitto vaatii uskomatonta tatsia, mutta ei se mikään sorminäppäryysjumala ollut. Sen soitto perustuu mollipentatoniseen ja bluesjuttuihin, ei se kotonaan missään jazz- tai klassiseen harmoniaan perustuvassa musiikissa olisi, tai ainakaan levyt eivät ilmennä tätä puolta millään tavalla. Se oli aika yhden saundin ja tyylin mies, tosin ne molemmat ovat erinomaisia.
Henkka olisi varmasti tänäkin päivänä erinomainen rock-soittaja ja sitä saatettaisiin käyttää studiojätkänäkin tietyissä jutuissa, mutta mielestäni (nykypäivän standardeilla) monipuolisempia, teknisempiä ja musiikillisesti mielenkiintoisempia - ts. jätkiä, jotka pystyvät enempään - hemmoja on olemassa ihan rock-puolellakin.
Kaiken kaikkiaan Henkka on oman tyylinsä erinomainen hallitsija, mutta jos kitaraa tarkastellaan objektiivisesti instrumenttina, jolla tuotetaan monenlaista musiikkia, niin silloin mitä monipuolisempi - sitä monipuolisempi.
 
Missään nimessä en halua kiistää Hendrixin arvoa, saavutuksia tai oman tyylinsä hallintaa, siis jopa pidän erittäin paljon miehen soitosta, mutta mielestäni miksikään ylijumalaksi ei sitäkään pidä nostaa (muuten kuin ehkä 1. kitaristin titteli voitaisiin myöntää, ei mikään taidollinen). Mitä olen kuullut kitaristeja, niin ainoastaan Guthrie Govan antaa merkkejä siitä, että sille voitaisiin joskus tulevaisuudessa antaa kitaran ylijumalan titteli, jos jollekin pitää.