Aihe: sukset ristissä opettajan kanssa
1
sutikomppi
16.11.2005 08:33:57
Sattui silmään tuo otsikko ja vanhempana rumpalina on nyt pakko kirjoittaa.
Jos musiikkiopistossa menee sukset ristiin opettajan kanssa, se ei missään tapauksessa saa olla syy soiton lopettamiseen. Rumpuja oppii soittamaan ilman mus.opistoakin. Varsinkin opettajat, jotka ovat leipääntyneitä voivat saada aikaan tämän kyllästymisen. Kirjoituksessa oli kyseessä puolalainen mus. opettaja ja vieläpä teorian opettaja. Oliko hän oikeassa vai väärässä ? On vaikea ottaa kantaa, en ollut itse paikalla.
 
Entisissä itä-blokin maissa, kuten puolassa länsimainen musiikki oli turmiollista hapatusta ja ohjasi pois kommunismista. Klassinen musiikki oli lähes ainoa hyväksytty musiikin laji. Opetus ja tiukka teoria olivat sitten sitä mukaa.
 
Rumpujen soitto, siis rumpusetin soittohan on varsin länsimaista ja jotkut opettajat eivät pidä rumpaleita oikeina soittajina, vaan vain " rumpaleina".
 
Opettajia löytyy rumpaleista yleensä kautta maan. Teoriaa voi opiskella itsekin. Nuottien aika-arvot ovat loogisia ja ne oppii helposti kotonakin. Eri asia on musiikin teoria, joka voi tuntua turhauttavalle, jos et soita jotakin 2- soitinta, pianoa tai vast.
Musiikinteoria on kuitenkin tietysti tärkeää mutta unohtuu, jos et sitä käytä tai tarvitse.
 
Teoria tukee aina käytäntöä, asiassa kuin asiassa mutta teorialla ei soiteta. Teoria on vain asiaa paperilla ja siitä hyväksikäytettävää elävässä soitossa. Välttämättä teoriaa ei tarvita ollenkaan soittamisessa mutta nykyisessä maailmassa on kuitenkin hyvä osata teoriaa ainakin jonkinverran. Tämä helpottaa sitten kommunikointia kitaristien ja kosketinpaavojen kanssa. TEORIA TUKEE AINA KÄYTÄNTÖÄ JA HELPOTTAA SOITTAMISTA VALTAVASTI. SE EI KUITENKAAN SAA OLLA KOSKAAN VARSINAISEN SOITTAMISEN TIELLÄ TAI ESTEENÄ SOITTAMISELLE.
 
Rumpunuotit tulee kuitenkin aina osata ja niistä tulee osata soittaa jotenkin prima- vistanakin.
 
Summasummarum: Jos opettajan kanssa menee sukset ristiin, etsi uusi opettaja.
Soittamisen lopettaminen, syystä jos toisesta on aina pieni henkilökohtainen kuolema !
hollmi-5
16.11.2005 10:43:42
Aina opettajan ja oppilaan henkilökemiat eivät pelaa. Silloin on turha yrittää etsiä sen kummemmin syytä itsestään tai opettajasta. Ope vaihtoon. Toki silloin, jos ope on paikkakunnan tai opiston ainoa, on vaihto hankalaa.
Mika Hollström
okoranta
16.11.2005 10:47:07 (muokattu 16.11.2005 10:47:44)
 
 
Ope vaihtoon. Toki silloin, jos ope on paikkakunnan tai opiston ainoa, on vaihto hankalaa.
 
Juu, ainoa teoriaopettaja oli..
"Paras on ainoastaan vain kyllin hyvää"" -Olavi-
Ahmir
16.11.2005 11:02:47
Mulla tilanne on sellanen, että teoriaopettajien kans tilanne menee, mutta meidän musiikkiopistossa(en tiedä onko muualla) on yhteismusisointipakko eli on pakko kuulua johonkin mus.opiston orkesteriin eikä oma bändi kelpaa. Itse en jaksa sitä musiikkiopiston orkesterin johtajaa, joka ei millään usko, että ylioppilaskirjoitukset menee mun arvomaailmassa puhallinorkesterin edelle. Saa melkein tapella sen kanssa. Varsinkin kun ilmoitin, etten tuu keikalle muiden menojen kanssa, koska keikan ajankohta muutettiin alkuperäisestä.
Die gute Verbindung von Mensch zu Mensch.
Marazo
16.11.2005 11:28:39
Minulla kävi opettajan kanssa aikoinaan tosi hyvin. Paikallisen musiikkiopiston opettaja antoi minulle yksityistunteja. Periaatteessa koko toiminta hoidettiin musiikkiopiston tiloissa ja laitteilla, mutta minun ei tarvinnut kärsiä opiston byrokratiasta. Ei ollut pakollisia teoriaopintoja, tutkintoja tms.
 
Teoriaa tuli kuitenkin varmasti juuri sen verran kuin oli tarpeen. Välillä soiteltiin marimbaa, jotta tavallinenkin nuottien luku ja jonkun näköinen perusymmärrys musiikista säilyivät.
 
Halvemmalla vanhemmat varmaan olisivat päässet, jos olisivat minut opistoon laittaneet, mutta luulen, että myöskin soittamisesta olisi saattanut hävitä jotain. Yksityisopettajan kanssa on helppoa kun aina voi vähän omien mieltymysten mukaan päättää mitä soitetaan.
 
Minusta tuossa järjestelyssä oli sekin hyvä puoli, että opettaja osasi myös opettaa eikä vain ollut älyttömän hyvä rumpali. Ei liene vallan harvinaisia nekään tapaukset, joissa "opettaja" on kyllä loistava soittamaan, mutta täysin onneton siirtämään tietoaan oppilaille.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)