Yleistä keskustelua musiikista ›

Levy on hyvä, kun se toteuttaa olennaisilta osiltaan sen mitä artisti on halunnutkin. Sykähdyttää, miellyttää, kummastuttaa, tyydyttää, inhottaa, havahduttaa, opettaa, auttaa unohtamaan etc. Loppujen lopuksi muoto ja työkalut korreloivat pitkälti näiden suuntausten kanssa, loputtomin variaatioin tietysti. Ja vaikkapa esim. Jimi Hendrix ei eläissään ollut tyytyväinen levyjensä soundeihin, on niissä kuitenkin se henki, joka niistä tekee edelleen monien ihastelemia merkkipaaluja ja rock-klassikkoja. Toisaalta peruspop-levyn muoto ja olemus on kauttaaltaan virheetön, mutta levy unohtuu helposti eikä sitä monikaan enää pitkän ajan päästä kaipaa. Molemmat ovat kuitenkin käypiä esimerkkejä omissa päämäärissään hyvistä levyistä.
 
Klassikkous on vähän kinkkisempi kysymys. Tietysti edellytykset ja vaikuttavat tekijät ovat samat kuin aiemmin. Klassikkouteen vain liittyy olennaisesti aika ja, sanotaanko, suhteellisen vaikutuksen laajuus - ei siis mikään suora suhde laadun ja massan välillä, vaan pikemminkin laadun ja levyn potentiaalisen/maksimaalisen kuulijapohjan välillä. Tänä päivänä monet klassikoaseman ansaitsevat levyt jäävät helposti varjoon, koska musiikkiteollisuuden harvainvalta ja klikkiytyminen vain edesauttaa sitä, että levyn on tänä päivänä vaikeampi nousta niihin yleisiin määrällisiin mittasuhteisiin, joita osin virheellisesti klassikolta edellytetään. Levyn laatu ja vaikutus on myös muodossa näkyvä asia: ääni on niin oma ja ehdoton, että tyylilliset eli genresidonnaiset piirteet joko kokevat vahvan muodonmuutoksen ja käyvät lopulta epäolennaisiksi, tai mihinkään suoranaiseen genreen linkittäminen käy muuten kuin artistin historian kautta mahdottomaksi.
 
Ja mitä taas aikaan tulee, voi teos olla klassikko syntyessään. Sen ei tarvitse käydä ajan tulikoetta ja vasta sitten saavuttaa täysivaltainen asema. Ne 'born classic' -levyt vain ovat kovin harvassa, eikä niitä tule välttämättä edes joka vuosi.
 
Klassikon kuitenkin täytyy kyetä puhutella ihmistä niillä tavoilla, jotka eivät ole kiinteästi sidotut johonkin tiettyyn aikaan, paitsi jos levyn tarkoitus on suhtautua kyseiseen aikaan jollain metatasolla - siis ollen sen yläpuolella, ikään kuin tutkien ja arvioiden sitä. Tällöin se tulee kuitenkin liitetyksi johonkin historialliseen jatkumoon ilman, että uppoaisi jonnekin ajan hautaan 'aikansa ilmiönä'. Se siis kommunikoi suoraan ihmisen 'sielun' kanssa, ts. vetoaa sellaiseen osaan kuulijassaan, joka ei vanhene ja tule heitetyksi pois seuraavan ilmiön hypätessä parrasvaloihin.