Rummut: rumpukamat ›

Kauhulla odotan sitä hetkeä, kun yhtäkkiä pystynkin teknisesti suorittamaan omituisia asioita rummuilla. Toivottavasti itsehillintäni pitää silloinkin.

Kauhulla odotan sitä hetkeä, kun yhtäkkiä pystynkin teknisesti suorittamaan omituisia asioita rummuilla. Toivottavasti itsehillintäni pitää silloinkin.
 
Lopeta harjoittelu, niin ei pelota enää.

Lopeta harjoittelu, niin ei pelota enää.
 
Nyt tuli niin hyvä ohje, että plussa napsahtaa.
 
Not! :)

Repesin. Miinus. Muistan sun nauhotuksesi vertailusta koivu vai vaahterasetti. Ei kuulostanu kovin hyvältä. Ei pahalla, mutta kikkailet itsellesi aivan liian vaikeita juttuja. Ei jäänyt kuvaa että osaisit hirveästi soittaa. Komppi ei toiminut hetkeäkään. Olen seurannut sivusta jonkun verran täällä ja nyt minusta tuntuu, että pitää sanoa; puhut paljon, valitettavasti aika vähän mukana asiaa. Keskittyisit enemmän soittamiseen ja vähemmän rumpujen valmistusmateriaaleihin sekä mitättömiin mukafaktoihin hardwaresta tai ripustuksista. Nöyrää opettelua ja itsensä äänittämistä; kun timekorvasi kehittyy niin ymmärrät mitä tarkoitan. Timekorvan kehittäminen ja perusasioiden oppiminen ei ole helppoa eikä niitä pitäisi ottaa yliolkaisesti. Kun kikkailee, pitää osata ensin perusasiat. Muuten tulos on pelkkää kaaosta. Osaamisesi tällä hetkellä ei ole kovinkaan hirveätä; soittosi kuulostaa valitettavasti sellaiselta. Mutta ota tämä kehityksen ja itsetutkiskelun paikkana. Tarkoitus ei ole haukkua sinua, enemminkin rohkaista harjoittelemaan ja kiinnittämään huomiota tärkeisiin asioihin.
 
Niskis on basisti eikä rumpali. Se ei osaa soittaa rumpuja, uskokaa jo, myöntää sen itsekin.
 
Ja siinä klipillä soitin muuten minä: kesälomalla noin kahden päivän valvomisen jälkeen aivan sekasessa mielentilassa jotain ihan omaa säätämistä vaan, ei tule hyvää jälkeä keneltäkään.
 
Se on kyllä todella huono klippi, myönnän sen itsekin (se ei kylläkään anna minkäänlaista todellista kuvaa soitostani), mutta luulen silti että kommentissasi oli aika paljonkin henkilökohtaista kritiikkiä juuri Niskamiestä kohtaan.

Niskis on basisti eikä rumpali. Se ei osaa soittaa rumpuja, uskokaa jo, myöntää sen itsekin.
 
Aijaa, minun mielestäni eka reply tuossa ketjussa viittaa juuri siihen että osaisi soittaa. :)
 
Mutta jos on tosiaan basisti ja sanoo ettei osaa soittaa rumpuja, niin kysymys kuuluu että miksi helvetissä hän sitten pätee täällä aamusta iltaan rumpukamoillaan? Ei niin, että se minua häiritsisi, kunhan ihmettelen. :)

Ei ole kikkailuhimoja, perusasiat kusee tarpeeksi.

Tämähän on kaikissa instrumenttiluokissa niiiiiiin yleinen tauti, jonka aika moni vähän pitempään soittanut käy läpi.
 
Muistan joskus kun silloinen yhtyeemme alkoi 'kehittyä' ja sovituksiin tuli kauheasti kaikenlaisia osia ja välikkeitä ja 'yllättäviä' 'jippoja'. Nyt kun vanhoja demoja kuuntelee niin kyllä ne ensimmäiset demot ennen 'kehittymistä' toimivat parhaiten, sen jälkeen musiikin kokonaislaatu ja kuuntelukelpoisuus putosi aika pohjamutiin. Sääli.
 
Hassunta on että vaikka nykyään tiedostaa asian niin silti soittoon hiipii kaikenlaista turhaa, "jotta olisi vähän hienompaa". Vanhoja maneereita on vaikea tappaa...

Aijaa, minun mielestäni eka reply tuossa ketjussa viittaa juuri siihen että osaisi soittaa. :)
 
Heh, näin muuten vastasi. Mutta ei se kuitenkaan maininnut rumpuja siinä, jos nyt ihan pilkulleen sen replyn lukee. Kohtuukova basisti se on kyllä. Olisikohan kenties tarkoittanut juurikin tuota bassoa?

Repesin. Miinus. Muistan sun nauhotuksesi vertailusta koivu vai vaahterasetti. Ei kuulostanu kovin hyvältä
 
Btw, mä en soittanut siinä klipissä. Mä vaan äänitin sen.

Tämähän on kaikissa instrumenttiluokissa niiiiiiin yleinen tauti, jonka aika moni vähän pitempään soittanut käy läpi.
 
Muistan joskus kun silloinen yhtyeemme alkoi 'kehittyä' ja sovituksiin tuli kauheasti kaikenlaisia osia ja välikkeitä ja 'yllättäviä' 'jippoja'. Nyt kun vanhoja demoja kuuntelee niin kyllä ne ensimmäiset demot ennen 'kehittymistä' toimivat parhaiten, sen jälkeen musiikin kokonaislaatu ja kuuntelukelpoisuus putosi aika pohjamutiin. Sääli.
 
Hassunta on että vaikka nykyään tiedostaa asian niin silti soittoon hiipii kaikenlaista turhaa, "jotta olisi vähän hienompaa". Vanhoja maneereita on vaikea tappaa...
 
Tuomas Holopainen kutsuu tätä ilmiötä viattomuuden katoamiseksi, joka tulee valitettavasti kaikille vastaan jossain vaiheessa, oli sitten kyse bändin musiikista tai omasta soittamisesta...

Tää on kyllä hyvä aihe ja niinku on jo todettukkin tulee vastaan lähes kaikille jossain vaiheessa..

Toiset pääsee eroon "turhasta" kohkauksesta ja toiset kohkaa lopun ikäänsä, missä ei sinänsä oo mun mielestä mitään pahaa jos se palvelee musaa ja soitto pysyy hanskassa.
Tyylitaju on mun mielestä se avainsana. Jotkut rumpalit soittaa tosi paljon ja bändi antaa sille tilaa, ja mikäs sen mahtavampaa!!
 
Itse tykkään treenata kaikenlaista kikostelua mitä harvemmin on tullut oikeesti tarvittua, mutta juttujen harjoittelu on mun mielestä hauskaa ja palkitsevaa sekä tietysti hullun kehittävää. Täytyy vaan osata pitää nuo jutut sopivasti erillään bändisoitosta.
Aina ei näin oo munkaan kohdalla ollut vaan kyllä ylisoittoa on aika-ajoin ilmennyt. Ja siinä kohdassa on kyllä hermo kireellä kun vetelet kikkakolmosta toisen perään ja joku kitaristinplanttu tulee huutelemaan että soita yksinkertaisemmin:D
 
Tsekatkaapa tuollanen ukko kun Thomas Lang.. Hommailin sen dvd:n ja ukko vetelee kyllä kipeimpiä juttuja mitä on tullut nähtyä pitkään aikaan!
Äijän sessio/keikkabändeistä löytyy kuitenkin mm. R.Williams, G.Halliwell, Sugababes ym,ym hyvää poppiskauraa...
Aivan mahtavaa meininkiä siis!!
Kikkailut kikkailuna, mutta osataan käyttää sitä taitoa hieman muuhunkin ja saadaan leivänpäälle makkaraa

Olimme äskettäin yhtyeen kanssa studiossa äänittämässä yhtä biisiä. Olin etukäteen (bänditilanteessa ja omissa oloissani) miettinyt kaikenlaisia hienoja fillejä ja polyrytmejä sopiviin paikkoihin, ja yksin harjoitellessa klikin kanssa sekä ilman klikkiä kaikki kuulosti oikein hyvältä. Kompit kulkivat mukavasti, tempo pysyi kasassa, ja biisin rakenne oli hallussa.
 
Auvoisen alkutilanteen jälkeen totuus iski vasten kasvoja: basistin, demokitaran ja laulajan kanssa soitto ei pelannutkaan enää aivan puhtoisesti -- itse asiassa ensimmäiset otot menivät täysin penkin alle. Komeat fillini milloin sleepasivat, milloin kiilasivat, kompit tökkivät, tempo heilui eestaas, toisinaan soitin väärää peltiä, en saanut tomilyönteihin tarpeeksi munaa... Kaiken tämän kuulin jo soiton aikana, ja voitte kuvitella, miten hauskaa tätä oli kuunnella jälkikäteen.
 
Aloin sitten nöyrtyneenä karsia osuudestani vähä vähältä kaikki turhat asiat pois: fillejä oli lopulta vain kolmea sorttia, eikä niissä ollut rytmisiä omituisuuksia, ja kompeissakaan ei sitten tarvittu tuhansia haamulyöntejä tai ajopellin kilkautuksia. Tämän kehityksen seurauksena hyvä time palasi, ja rumpu-basso-akseli alkoi kuulostaa paljon paremmalta.
 
Loppujen lopuksi noin neljän minuutin mittaisen biisin rumpu- ja bassoraitojen nauhoitukseen meni aikaa parin tunnin verran. Täytyy sanoa, että tuosta sessiosta tuli reippaasti uutta motivaatiota harjoittelemiseen. Ehkäpä joskus kymmenen vuoden päästä minä olen onnellisessa tilanteessa, jossa voin soittaa vähemmän, enkä pelkästään joudu yksinkertaistamaan soittoani.

Tuli Lerssi mieleen siitä että jotkut jämähtävät tälle tasolle... >D
 
Mutta yritään pitää asiallisena. Itselläni tämä vaihe taitaa olla päällä vielä. Mikään yksinkertainen ei käy vaan soittoon pitää saada jotain vivahteita. No siinä en kuitenkaan yleensä onnistu hyvin. Olen kyllä päässyt aika hyvin vaiheesta ja pystyn soittamaan perussoittoa bändin kanssa ja jos joskus vielä saadaan jotain demoa äänitettyä niin perussoittoa vaan ja keikalla vähän enemmän sitten vaikkei sitä siellä sitten kukaan huomaakaan.

Itselläni tämä vaihe taitaa olla päällä vielä. Mikään yksinkertainen ei käy vaan soittoon pitää saada jotain vivahteita. No siinä en kuitenkaan yleensä onnistu hyvin.
 
Ehkäpä vika onkin juuri siinä, että ajattelet yksinkertaisen olevan vivahteetonta. Vivahteet eivät kuitenkaan tule ainoastaan soitetuista äänistä, vaan siitä, MITEN ja MILLOIN ne äänet soitetaan. Peruskomppiinkin saa äärettömän määrän vivahteita pelkällä dynamiikan vaihtelulla: vertaapa esimerkiksi sellaisten peruskomppien vivahde-eroja, joissa toisessa aksentoidaan parittomat haitsun iskut ja toisessa parilliset. Järisyttävä muutos ilman yhtäkään haamuiskua! :)

Ehkäpä vika onkin juuri siinä, että ajattelet yksinkertaisen olevan vivahteetonta. Vivahteet eivät kuitenkaan tule ainoastaan soitetuista äänistä, vaan siitä, MITEN ja MILLOIN ne äänet soitetaan. Peruskomppiinkin saa äärettömän määrän vivahteita pelkällä dynamiikan vaihtelulla: vertaapa esimerkiksi sellaisten peruskomppien vivahde-eroja, joissa toisessa aksentoidaan parittomat haitsun iskut ja toisessa parilliset. Järisyttävä muutos ilman yhtäkään haamuiskua! :)
 
Olipa hienosti sanottu. :)

Siinä vaiheessa kun alkaa soittaa musiikkia eikä rumpusettiä, tuollaiset "peruskomppi on vivahteetonta"-kelailut unohtuu... Eli kyse on siitä haluaako soittaa hyvin musaa vai rumpuja tai siis kumpi asia on itselle tärkeämpi... Siinäpä kaikille kysymys...

Mutta yritään pitää asiallisena. Itselläni tämä vaihe taitaa olla päällä vielä. Mikään yksinkertainen ei käy vaan soittoon pitää saada jotain vivahteita. No siinä en kuitenkaan yleensä onnistu hyvin. Olen kyllä päässyt aika hyvin vaiheesta ja pystyn soittamaan perussoittoa bändin kanssa
 
Ehkä tuosta ajan kanssa kuitenkin kehittyy mainio lopputulos.
Tulee vaan mieleeni yksi suosikkirumpalini Ronnie Österberg, jonka soitossa totta vie on vivahteita ja eloa, vaikka kyynisiin korviin miehen vedot ovat "sitä samaa 8-osakomppia". Taika tulee nähdäkseni pienistä aksenttieroista ja siitä että time kuulostaa muulta kuin klikin kanssa soitetulta "nyt perkele joka isku 1/100000 sekunnin tarkkuudella kohdalleen"-soitolta. Vivahteita ilman vivahteita. Ymmärtääkseni tähän taas ei päästä ennen kuin perusasiat ovat sen verran hanskassa että ne tulevat selkäytimestä -- vasta sitten luulisi irtoavan resursseja pikku fiilaukseen.