Nyt "A Bigger Bangia" on tullut kuunneltua siinä määrin, että se alkaa löytää paikkansa Rollari-kaanonissa. Levy on tosiaan "ihan hyvä", mutta lievä tiivistäminen ei olisi tehnyt sille pahaa. Nyt mukana on muutamia joutavanpäiväisiä raitoja ("Infamy", "Sweet Neo-Con", "She Saw Me Coming"), jotka tulee hypättyä yli kaksi kertaa kolmesta.
Suosikkikappaleiksi ovat muodostuneet tuon edellämainitun Keef-balladin lisäksi "Streets of Love", "Biggest Mistake" ja komeasti rokkaava "Ooh No Not You Again".
Levy kannattaa kyllä hankkia hyllyynsä, etenkin tuohon CDOnin tarjoamaan hintaan.
Uutta kokoelmaa pukkaa: Rarities 1971-2003
Pakkohankinta. The unhappiest people I know, romantically speaking, are the ones who like pop music the most. (Nick Hornby) |
Tämän viikon uusi Seiska-lehti on myös rock-musiikin ajankohtaislehti. Viikon Pop-palat -sivulla Seiska kertoo tiedonjanoisille Stones-faneille tärkeätä informaatiota meneillään olevasta kiertueesta. Uutinen kuuluu lyhykäisyydessään seuraavasti:
"The Rolling Stones -yhtyeellä on tiettävästi keikoilla oma sydämentahdistin, jos joku bändin jäsenistä saisi kohtauksen. Kaikki ovat jo pitkälti yli viidenkymmenen, joten rokkipappojen managerit eivät halua ottaa mitään riskejä". Jos se ei svengaa, se ei ole minkään arvoinen. (Duke Ellington) |
Eihän sitä itselleen mitään voi; Bigger bang on sitten meiksinkin hyllyssä... Parin häiriötekijöiden rasittaman kuuntelukerran perusteella en uskalla sanoa vielä oikein mitään. Paitsi että parissa ensimmäisessä biisissä oli ihastuttavaa slidesoittoa, kuten myös siinä Back of my hand -bluesissa (jossa slideä muuten vetelee oikein miehekkäästi Jaggeri), jonka kaltaista olisin tietysti kuullut mieluusti enemmänkin.
Enemmän Voodoo loungea kuin Babylonia. Tuolla edellisellä sivulla kehuttiin levyn maanläheistä ja konstailematonta soundia. Liekö korvissani tai stereiossani vikaa, kun minusta se soundi oli jotenkin liian "täysi", semmoista vöyrytystä josta ei oikein erota nyansseja. Ehkä se on vain sitä nykyaikaa.
Mutta mutta, tämä vain näin ensivaikutelmana. Mitenkähän sitä suhtautuisi jos tämä olisi ensimmäinen kosketus Stonesien musiikkiin? Pyörisikö sitä hulluna selittämässä, että "nyt löytyi maailman kovin rokkilevy" vai tuhahtaisiko sitä vaan, että "kyllä Sideburns on paree". Tai mitenkähän levyyn suhtauduttaisiin jos se olisi bändin ensimmäinen. "Rolling Stones, nuori lupaava rokkibändi." |
Marlowe
Tsugu Way
Mika Antero
