| Aihe: Skaalojen opettelu | |
|---|
|
Olis tarkotus alottaa sellanen projekti että yrittäis opetella vaikka 1 skaa per päivä ja oppia näin kaikki tarpeelliset skaalat ja moodit. Onko mitää'n vinkkejä miten noita kannattais ryhtyä opettelemaan, saatikka hyviä saitteja joista löytyisi skaalat eri sormituksilla?
- | |
Opettele skaalat yhdellä kielellä kerrallaan, sitten alat yhdistelemään (2:lla, 3:lla, 4:llä jne...). Et jämähdä boxi- tai asemasoittoon ikinä. Ole tietoinen koko ajan, mikä nuotti on sormesi alla.
Aikatauluta esim. 12 sävellajia - 12 kuukautta.
"Fuck the bozos!" - Jeffrey Goines | |
Opettele skaalat yhdellä kielellä kerrallaan, sitten alat yhdistelemään (2:lla, 3:lla, 4:llä jne...). Et jämähdä boxi- tai asemasoittoon ikinä. Ole tietoinen koko ajan, mikä nuotti on sormesi alla.
Aikatauluta esim. 12 sävellajia - 12 kuukautta.
... ja osta kirja Mick Goodrick: The Advancing Guitarist. :) |  wrshredder
25.10.2005 10:49:16 (muokattu 25.10.2005 10:50:10) | |
|
opetteletko sää niitä akustisella vai sähkitaralla..
klassisella kitaralla niiden opettelu on vaikeempaa kun siinä on omat sääntönsä..
pitää pitää käsi tietyssä asennossa (kakki sormet lähellä otelautaa) , tietyt sormitukset, im/mi -näppäily ja jos soittaa esim --3--1--0---niin nuo kummatkin pitää painaa samaan aikaan (en osaa/jaksa tarkkaan selittää)..
mut noi helpottuu harjottelun myötä..
edit: kirjastosta löytyy varmasti opuksia skaaloihin :)
Romantikkoitkijät#23
29 JEDILAKI JEDI EI KOSKAAN SAA KIINTYÄ TOISEEN/ YSTÄVYYS PYSYY ALKUIAHASTUKSEN TASOLLA SYVENEE MUUTEN TOSI YSTÄVYYDEKSI NEUTRAALIMMALLA TAVALLA . MUUTEN JOS TÄMÄ UNOHTUU, JEDIN SIELU KÄRVENTYY TUHKAPALAKSI | |
Opettele skaalat yhdellä kielellä kerrallaan, sitten alat yhdistelemään (2:lla, 3:lla, 4:llä jne...). Et jämähdä boxi- tai asemasoittoon ikinä. Ole tietoinen koko ajan, mikä nuotti on sormesi alla.
Aikatauluta esim. 12 sävellajia - 12 kuukautta.
Juuri näin!
Itse treenasin/treenaan skaaloja oikeastaan VAIN mielikuva harjoituksena. Tuleepahan treenattua kitaran soittoa tylsänä työpäivänä, vaikka kitara ei ole käsissä.
Eli valitsen esim. G-duuri skaalan ja soitan mielessäni tämän skaalan kaikillä kielillä. Tämän jälkeen vaikeutan tehtävää hiukan ja valitsen D-duuri skaalan. Näin etenen kun kaikki 12 sävellajia on käyty. Niin ja aina kun olen miettinyt yhden skaalan kirjaan ylös että olen suorittanut ko. asteikon.
Samalla periaatteella olen käynyt läpi myös kolmi- ja nelisointukäännöksiä.
Tärkeimpänä tässä harjoittelussa pidän sitä, että todellakin ajattelee sen sävelen sieltä kaulalta. Aluksi esim. miettii aina monesko nauhaväli on kysessä, sitten kun alkaa tuo sujumaan, miettii mitä säveliä löytyy viereisiltä kieliltä jne.
Toisena tärkeänä asiana pidän, että _merkitsee_ sen asteikon suoritetuksi kun sen on kerran miettinyt. Näin harjoittelusta tulee systemaattista ja ei tule jämähdettyä kelaamaan sitä A-duuri asteikkoa koko loppu iäksi.
Tämä harjoittelu tapa vaatii tietenkin hiukan tietämystä että mitä säveliä mistäkin asteikosta löytyy, mutta minusta on aika turhaa treenata asteikkoja kitaralla jos ei aluksi ymmärrä mitä on treenaamassa.
Joskus tuntuu, että joillain kitaristeilla on seitsemän sormea... mutta onneksi minulla on 10! | |
... ja osta kirja Mick Goodrick: The Advancing Guitarist. :)
Tuo on kyllä ihan jees kirja. Suosittelen.
""I use D'Addario exclusively - they just don't break! They're just what I need to express my aggressive playing style." -Horo-Ari, Professional Guitar Player " -Juoppohurtta | |
(kakki sormet lähellä otelautaa)
Kakkisormet on yhdyssana. | |
Kannattaa selvittää itselleen, mitä musiikkia haluaa lähitulevaisuudessa soittaa. Jos haluaa soittaa bluesia tai perushevihommaa, on turha lähteä järjettömän paljon kiusaamaan itseään musiikillisesti turhilla skaalarakenteilla vaan pitäytyä pentatonisessa maailmassa. Jos soittaa jazzia, kannattaa mahdollisimman nopeasti ruveta selvittämään itselleen melodisen mollin (tahi jazz-mollin, ihan miten vaan) rakennetta ja siihen pohjautuvia asioita. Totta kai kannattaa harjoitella mahdollisimman paljon juttuja, mutta pääpaino kannattaa pitää sillä, mitä oikeasti haluaa osata - ellei sitten ole valmis käyttämään suurinta osaa ajastaan järjettömän raastavaan treenaamiseen, ajatustyöhön ja uusien asioiden opetteluun ja hyväksy sitä tosiasiaa että bändisoitto ja oman soiton valmius ja varmuus tulevat kärsimään huomattavasti kunnes asiat ovat järjestyneet joksikin valmiiksi kokonaisuudeksi. ISO urakka.
Neuvoisin ensin kirjoittamaan asteikot auki paperille. Lähde vaikka ristimerkkisistä duuriasteikoista ({C}, G, D, A, E, H) ja kirjoita äänet ja kultakin säveleltä lähtevät nelisoinnut. Sen jälkeen kirjoita kunkin asteikon sisältä löytyvät moodit ja niiden nelisoinnut ylös. Yritä selvittää kunkin asteikon rakenne ensin päässäsi, niin huomaat että asteikkoja ei edes ole niin järjetöntä määrää kuin luulisi. Aluksi riittää että otat yhden tai kaksi asteikkoa, joita jauhat. Kitara on loppujen lopuksi symmetrinen soitin ja kunhan näpeissä on hyvin yksi tai kaksi asteikkoa ne pystyy siirtämään varsin helposti muistakin sävelistä lähteviksi jopa pelkän mentaaliharjoittelun kautta. Tärkeintä on se, että sulla on hallussa kolme perustavanlaatuista 7-sävelskaalarakennetta - duuri, harmoninen molli ja melodinen molli, mutta aloita siitä duurista.
Kun rupeat soittamaan asteikoita, opettele ne ensin yhteen oktaaviin asti ja kehitä muutama patterni joilla soitat asteikkoa läpi (vaikkapa suoraan ylös ja alas, 4 ylös jokaisesta äänestä lähtien, 6 ylös jokaisesta äänestä lähtien ja mitä käyttökelpoista ikinä keksitkään). Sitten vaan jauhat kaikin mahdollisin tavoin soittamalla ja mentaaliharjoituksin asteikkoa ylös ja alas. Kun patternit alkavat toimia, rupea improvisoimaan, keksi erilaisia melodioita ja fraaseja ja whadeva. Kun alkaa sujua, lisää toinen oktaavi ja opettele sama skaala kaikista äänistä lähtien pitkin otelautaa. Pikku hiljaa alat nähdä asteikon otelaudalla, niin kuin lamppuja syttyisi oikeiden äänien kohdalle. Soita yhtä kieltä pitkin, asemissa ja kaikkea mitä keksit - tärkeintä on se, että muistat pitää tarkan rutiinin ja sitten varioida sitä riittävässä määrin vaikkapa siten, että jos viime viikolla aloitit kaikki harjoitukset alhaalta ylöspäin, aloita tällä viikolla ylhäältä alas jne. Musiikki ei kuitenkaan valitettavasti noudata samaa rutiinia kuin sun sormet.
Moodien treenaamisessa tärkeintä on se, että oppii kuulemaan asteikon värin yhtä voimakkaasti kuin emoasteikon, eli että kuulet doorisen molliasteikkona, jossa on suuri seksti, etkä duuriasteikkona lähtien toiselta säveleltä. Tähän auttaa se, että laitat jostain synasta tai mistä tahansa soimaan taustalle ensin tyypillisen laajennetun soinnun (vaikka doorisella m13) ja soitat asteikkoa soinnun päälle yrittäen koko ajan kuulla soinnun toonikatehoisena, skaalan juurisointuna. Kun kirjoittelee paperille auki skaaloja ja sointuja, keksii huomattavia määriä lainalaisuuksia niiden rakenteesta ja muusta.
Kun ristimerkkiset duuriasteikot alkavat olla kaalissa (ei välttämättä näpeissä, se ottaa aikaa), siirry alennusmerkkisiin duureihin. Kun niistä loppuu haaste, siirry harmonisen mollin maailmaan ja sen jälkeen melodisen mollin.
Lisäksi, mitä tahansa musaa soittaa, on syytä tietenkin hallita molli- ja duuripentatoninen ja bluesasteikko, mutta eiköhän noissa kolmessa 7-sävelrakenteessakin ole hetkeksi hahmottamista.
Kysykää ihmeessä jos joku asia kaivelee, nyt en ehdi kirjoittaa yhtään enempää. |  blastoff
25.10.2005 12:46:48 (muokattu 25.10.2005 12:48:15) | |
|
Minusta kannattaa lähteä liikkeelle ihan perinteisesti asemasoitosta. Ensimmäinen tavoite voisi olla vaikkapa oppia duuriasteikko viidestä eri asemasta. Näin saat koko otelaudan katettua. Tämän jälkeen voi sitten laajentaa tuota juttua ja lähteä yhdistelemään asemia, soittamaan 3/4-nuottia per kieli, rajoittamaan soittoa yhdelle kielelle yms. | |
Kakkisormet on yhdyssana.
hoho. kappas kehveliä..
Romantikkoitkijät#23
29 JEDILAKI JEDI EI KOSKAAN SAA KIINTYÄ TOISEEN/ YSTÄVYYS PYSYY ALKUIAHASTUKSEN TASOLLA SYVENEE MUUTEN TOSI YSTÄVYYDEKSI NEUTRAALIMMALLA TAVALLA . MUUTEN JOS TÄMÄ UNOHTUU, JEDIN SIELU KÄRVENTYY TUHKAPALAKSI | |
Aikataulu tai vaikka harjoittelupäiväkirja on varmasti ihan hyvä idea - tuleepahan treenattua.
Yksi tapa voisi kanssa olla, että treenaat vaikka (kirkkosävellajeista) esim doorisen ja opettelet sooloilemaan sillä ja vasta sitten siirryt seuraavaan. Pelkkien skaalojen osaaminen ei tee vielä kenestäkään osaavaa sooloilijaa. Niitä täytyy myös osata käyttää. | |
Rinnakkaissävellajit!
Aukeni koko skaalamaailma ihan uudella tavalla
Slow music for Slow people! |  lxi
25.10.2005 15:59:55 | |
|
Rinnakkaissävellajit!
Aukeni koko skaalamaailma ihan uudella tavalla
Ja tästä se vasta lähtee, kun samalla logiikalla toimivat loputkin moodit.
John Titorilta ja muiltakin paljon hyvää asiaa, ei lisättävää. The fact that no one understands you doesn't make you an artist. | kuunneltua |  Jucciz
25.10.2005 21:35:28 (muokattu 25.10.2005 21:36:22) | |
|
Minusta kannattaa lähteä liikkeelle ihan perinteisesti asemasoitosta. Ensimmäinen tavoite voisi olla vaikkapa oppia duuriasteikko viidestä eri asemasta. Näin saat koko otelaudan katettua. Tämän jälkeen voi sitten laajentaa tuota juttua ja lähteä yhdistelemään asemia, soittamaan 3/4-nuottia per kieli, rajoittamaan soittoa yhdelle kielelle yms.
Minusta taas asemasoittoon kannattaisi siirtyä vasta sen jälkeen kun on viettänyt riittävästi aikaa soitellen jokaista kieltä (ensin yhtä, sitten kahta vierekkäistä, sitten kahta ei-vierekkäistä, sitten kolmea ja lopulta kaikkia) pituussuunnassa! Näin poistuu korkeilta nauhoilta soittamisen pelko. Kielen soittaminen pituussuunnassa on mielestäni ehdottomasti loogisin paikka aloittaa kitaran tutkiminen: sävelet ovat tällöin yhtenäisenä "nauhana" ja sormen liikuttaminen eteen- ja taaksepäin vaikuttaa suoraan sävelen korkeuteen. Tämän jälkeen kävisin vasta asemasoiton kimppuun.
Lopulta kun kaula on tuttu sekä pituussuunnassa että poikkisuunnassa (asemasoitto), ei tarvitse enää varsinaisesti soittaessaan miettiä, että "hyppäänpä nyt vitosasemaan ja sen jälkeen jatkan G-kielellä ylöspäin vähän matkaa ja sitten otan ysiasemasta seuraavan skaalan...", vaan olet vapaa liikkumaan pystyyn, vaakaan ja vinottain ja joka äänen sijainti on tiedossasi. Tähän pitäisi jokaisen soittajan mielestäni pyrkiä.
Asemien vankina on ihan yhtä tukala olla kuin yhden kielen vankina. Koko kaula käyttöön! Ja lohdutuksen/kannustuksen sanana vielä: tässä hommassa ei tule ikinä valmiiksi - jos treenaat joka päivä, olet joka päivä vähän parempi, kaikki oikeanlainen harjoittelu vie aina eteenpäin. | |
Minusta kannattaa lähteä liikkeelle ihan perinteisesti asemasoitosta. Ensimmäinen tavoite voisi olla vaikkapa oppia duuriasteikko viidestä eri asemasta. Näin saat koko otelaudan katettua. Tämän jälkeen voi sitten laajentaa tuota juttua ja lähteä yhdistelemään asemia, soittamaan 3/4-nuottia per kieli, rajoittamaan soittoa yhdelle kielelle yms.
mistä mä nyt ylipäätään sit löydän miten nua soitetaan, tekis kans mieli ruveta opetteleen jotain fiksua
KAUPPIAAN PUHETTA!! | |
Minusta taas asemasoittoon kannattaisi siirtyä vasta sen jälkeen kun on viettänyt riittävästi aikaa soitellen jokaista kieltä (ensin yhtä, sitten kahta vierekkäistä, sitten kahta ei-vierekkäistä, sitten kolmea ja lopulta kaikkia) pituussuunnassa! Näin poistuu korkeilta nauhoilta soittamisen pelko. Kielen soittaminen pituussuunnassa on mielestäni ehdottomasti loogisin paikka aloittaa kitaran tutkiminen: sävelet ovat tällöin yhtenäisenä "nauhana" ja sormen liikuttaminen eteen- ja taaksepäin vaikuttaa suoraan sävelen korkeuteen. Tämän jälkeen kävisin vasta asemasoiton kimppuun.
Teoriassa tuo Juccizen esittämä metodi kuulostaa oikein hyvältä, mutta veikkaanpa että jollekin aloittelevalle kitaristille tämä logiikka ei aukea ihan samalla tavalla kuin meille jo vähän kauemmin soittaneille. Monesti on fiksumpaa (ja ennen kaikkea mielekkäämpää) vaan opetella asioita käytännön kautta ja sitten jälkeenpäin miettiä niitä teoreettisemmin...
mistä mä nyt ylipäätään sit löydän miten nua soitetaan, tekis kans mieli ruveta opetteleen jotain fiksua
http://www.cyberfret.com/scales/major-caged/page6.php Tuossa nyt on aika perussormituksia duuriasteikoille. Nuo kun harjoittelee (ja vielä kaikissa sävellajeissa) niin on jo ihan hyvät mahdollisuudet lähteä kehittämään juttua eteenpäin. | |
Itse opettelen tällä hetkellä otelaudan säveliä ulkoa.. Jokaisella kielellä ja jokaisella asemalla. Ajattelin, että kun otelauta on hallussa, on helpompi lähteä opettelemaan eri skaaloja.
Go ahead, punk, make my day! | |
Hyviä pointteja tässä tullut jo, lisäisin vielä yhden idean: kromaattisen skaalan harjoittelu pitäisi mielestäni aloittaa mahdollisimman ajoissa - siinä se kitaran nuottien todellinen järjestys otelaudalla parhaiten selvenee. Uskomatonta mutta totta moni kuvittelee että kromaattinen skaala on tällainen:
-----------------------------------------1-2-3-4-
---------------------------------1-2-3-4---------
-------------------------1-2-3-4-----------------
-----------------1-2-3-4-------------------------
---------1-2-3-4---------------------------------
-1-2-3-4-----------------------------------------
Verrattuna esim. tähän:
-----------------------------------------------0-1--
-------------------------------------0-1-2-3-4------
-----------------------------0-1-2-3----------------
-------------------0-1-2-3-4------------------------
---------0-1-2-3-4----------------------------------
-1-2-3-4--------------------------------------------
Tämän kautta aukeavat myös hyvin intervallit, joita pitää mielestäni treenata enemmän kun mitään yksittäisiä sointuja tai skaaloja (koska intervallit ovat the avain niiden ymmärtämiseen).
At the over-matured sushi
The Master
Is full of regret. | weelie
26.10.2005 11:36:46 (muokattu 26.10.2005 11:37:47) | |
|
Skaalat voi printata esimerkiksi täältä:
http://power-chord.com/gaff/mapper/
Minunkin mielestä tuo pituussuunnassa harjoittelu on erittäin tärkeää. Se on mielestäni musikaalisempi lähtökohta ja avaa nuottien välisen logiikan ja kaulan pituussuunnan. Toisaalta boxeja ehkä enemmän on tullut treenattua... ikävä kyllä?!
Ja jos skaaloja treenaa, niin pitäisi mielestäni myös ottaa taustanauhat käyttöön, ettei jää vain ontoksi sormiharjoitukseksi. Ja toisethan sanovat että pitäisi skaaloja vedellessä aina toistaa ääneen/mielessään sen nuotin nimi jonka soittaa.
Olen myös samaa mieltä että kaikkia skaaloja ei ole mitään järkeä lähteä opettelemaan isona läjänä. Mielestäni tärkeämpää on hahmottaa että mikä minkäkin skaalan saundi on, ja keskittyä aina vahvasti niihin joille käyttöä on.
Kromaattisen skaalan treenamiselle en ole hyötyä nähnyt? Mikä siinä niinkö on pointtina?
Pahoittelen syvästi kaikkia tekemiäni yhdyssana- ja kielioppivirheitä, kiitän korjauksista ja pyydän anteeksiantoa. |  John Titor
26.10.2005 13:46:39 (muokattu 26.10.2005 13:50:21) | |
|
Kromaattisen skaalan treenamiselle en ole hyötyä nähnyt? Mikä siinä niinkö on pointtina?
Tsekkaapa vaikkapa Frederic Chopinin etydit op. 10 no. 2 Am ja op. 25 no. 11 Am, Rimski-Korsakovin Kimalaisen lento, Vitalij Kuprijin Extreme Measures -niminen biisi, erityisesti Bellasin soolo, Dream Theaterin Under a Glass Moonin soolo, Schönbergin dodekafoniaa (mies keksi dodekafonian, että alota perehtyminen jostain, tuotanto viuhuu 12-sävelrivejä), tämä sivu http://www.d.umn.edu/~jrubin1/JHR%20Dodec%201.htm ja vaikkapa Children of Bodomin Bodom After Midnightin soolo. Jazz-pohjainen musiikki on tietenkin asia erikseen, harvoin kromaattinen, tai mikään muukaan skaala, esiintyy puhtaana, skaalamuotoisena muotona, koska se kuulostaa usein sormiharjoittelulta eikä musiikilta. Johtosävelet ja ulossoitto on kyllä teoreettisesti nähtävissä kromaattisesta asteikkosta johdetuksi, useimmiten kuitenkin kyseessä on joku solistin linjassaan todentama pidempi soinnun sisäinen kadenssi. Ois jääneet noi aluksi mainituista biiseistä löytyvät värit käyttämättä ilman kromaattista skaalaa, eli nakit viuhumaan. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
