Kitarat: soittaminen ›

Kannattaa selvittää itselleen, mitä musiikkia haluaa lähitulevaisuudessa soittaa. Jos haluaa soittaa bluesia tai perushevihommaa, on turha lähteä järjettömän paljon kiusaamaan itseään musiikillisesti turhilla skaalarakenteilla vaan pitäytyä pentatonisessa maailmassa. Jos soittaa jazzia, kannattaa mahdollisimman nopeasti ruveta selvittämään itselleen melodisen mollin (tahi jazz-mollin, ihan miten vaan) rakennetta ja siihen pohjautuvia asioita. Totta kai kannattaa harjoitella mahdollisimman paljon juttuja, mutta pääpaino kannattaa pitää sillä, mitä oikeasti haluaa osata - ellei sitten ole valmis käyttämään suurinta osaa ajastaan järjettömän raastavaan treenaamiseen, ajatustyöhön ja uusien asioiden opetteluun ja hyväksy sitä tosiasiaa että bändisoitto ja oman soiton valmius ja varmuus tulevat kärsimään huomattavasti kunnes asiat ovat järjestyneet joksikin valmiiksi kokonaisuudeksi. ISO urakka.
Neuvoisin ensin kirjoittamaan asteikot auki paperille. Lähde vaikka ristimerkkisistä duuriasteikoista ({C}, G, D, A, E, H) ja kirjoita äänet ja kultakin säveleltä lähtevät nelisoinnut. Sen jälkeen kirjoita kunkin asteikon sisältä löytyvät moodit ja niiden nelisoinnut ylös. Yritä selvittää kunkin asteikon rakenne ensin päässäsi, niin huomaat että asteikkoja ei edes ole niin järjetöntä määrää kuin luulisi. Aluksi riittää että otat yhden tai kaksi asteikkoa, joita jauhat. Kitara on loppujen lopuksi symmetrinen soitin ja kunhan näpeissä on hyvin yksi tai kaksi asteikkoa ne pystyy siirtämään varsin helposti muistakin sävelistä lähteviksi jopa pelkän mentaaliharjoittelun kautta. Tärkeintä on se, että sulla on hallussa kolme perustavanlaatuista 7-sävelskaalarakennetta - duuri, harmoninen molli ja melodinen molli, mutta aloita siitä duurista.
Kun rupeat soittamaan asteikoita, opettele ne ensin yhteen oktaaviin asti ja kehitä muutama patterni joilla soitat asteikkoa läpi (vaikkapa suoraan ylös ja alas, 4 ylös jokaisesta äänestä lähtien, 6 ylös jokaisesta äänestä lähtien ja mitä käyttökelpoista ikinä keksitkään). Sitten vaan jauhat kaikin mahdollisin tavoin soittamalla ja mentaaliharjoituksin asteikkoa ylös ja alas. Kun patternit alkavat toimia, rupea improvisoimaan, keksi erilaisia melodioita ja fraaseja ja whadeva. Kun alkaa sujua, lisää toinen oktaavi ja opettele sama skaala kaikista äänistä lähtien pitkin otelautaa. Pikku hiljaa alat nähdä asteikon otelaudalla, niin kuin lamppuja syttyisi oikeiden äänien kohdalle. Soita yhtä kieltä pitkin, asemissa ja kaikkea mitä keksit - tärkeintä on se, että muistat pitää tarkan rutiinin ja sitten varioida sitä riittävässä määrin vaikkapa siten, että jos viime viikolla aloitit kaikki harjoitukset alhaalta ylöspäin, aloita tällä viikolla ylhäältä alas jne. Musiikki ei kuitenkaan valitettavasti noudata samaa rutiinia kuin sun sormet.
Moodien treenaamisessa tärkeintä on se, että oppii kuulemaan asteikon värin yhtä voimakkaasti kuin emoasteikon, eli että kuulet doorisen molliasteikkona, jossa on suuri seksti, etkä duuriasteikkona lähtien toiselta säveleltä. Tähän auttaa se, että laitat jostain synasta tai mistä tahansa soimaan taustalle ensin tyypillisen laajennetun soinnun (vaikka doorisella m13) ja soitat asteikkoa soinnun päälle yrittäen koko ajan kuulla soinnun toonikatehoisena, skaalan juurisointuna. Kun kirjoittelee paperille auki skaaloja ja sointuja, keksii huomattavia määriä lainalaisuuksia niiden rakenteesta ja muusta.
Kun ristimerkkiset duuriasteikot alkavat olla kaalissa (ei välttämättä näpeissä, se ottaa aikaa), siirry alennusmerkkisiin duureihin. Kun niistä loppuu haaste, siirry harmonisen mollin maailmaan ja sen jälkeen melodisen mollin.
Lisäksi, mitä tahansa musaa soittaa, on syytä tietenkin hallita molli- ja duuripentatoninen ja bluesasteikko, mutta eiköhän noissa kolmessa 7-sävelrakenteessakin ole hetkeksi hahmottamista.
Kysykää ihmeessä jos joku asia kaivelee, nyt en ehdi kirjoittaa yhtään enempää.