Etno, proge, latin ›

Kuuntelin koko sarjan vuorokauden aikana, ja tuloksena oli oma mielipiteeni albumeiden paremmuusjärjestyksestä:
 
1. Awake 10
2. Images and Words 10 -
3. Scenes From A Memory 9œ
4. Falling Into Infinity 9
5. Octavarium 9-
6. Six Degrees Of Inner Turbulence 8œ
7. When Dream And Day Unite 8
8. Train Of Thought 8-
 
--
 
Octavarium on sellainen levy, joka paranee joka kuuntelukerralla. Yllätyin itsekin äsken, kun kuuntelin tuon levyn Dream Theater -maratonini päätteeksi. Varsinkin Train Of Thoughtin jälkeen soitettuna Octavarium kuulostaa oikein mukavalta: tilutuskikkailua on sopivan vähän, ja pop/rock-osastoa sitäkin enemmän. Biisit ovat aikamoinen loikkaus bändin perinteisestä linjasta; kappaleista ja soundeista kuulee hyvinkin selviä vaikutteita Flower Kingsistä, Pink Floydista, U2:sta ja monista muista artisteista. Octavarium on erilainen levy, siitä ei pääse mihinkään, mutta se ei ole huono asia.
 
Minulle tämän levyn kuuntelu on ollut hyvin samanlaista kuin Dream Theateriin tutustuminen aikoinaan: Aluksi en meinannut päästä musiikkiin ollenkaan sisään, mutta tarpeeksi monen kuuntelun jälkeen konsepti alkoi avautua.

Pikainen koonti annetuista äänistä, ihan vaan v***uuksissani keräsin... En laskenut miinuksia haukuista, poimin vain kehut - näissä topiceissahan ei saa bändiä haukkua ;)
 
Parhaudet:
 
A Change of seasons 7
Lines in the Sand 4
Six Degrees of Inner Turbulence 4
Octavarium 3
Pull Me Under 3
Trial of Tears 2
Sacrified Sons 2
Fatal Tradegy 2
Metropolis Pt.i 2
6:00 2
A Fortune In Lies
Misunderstood
Peruvian Skies
This Dying Soul
Take the Time
Space-Dye Vest
Learning to Live
The Mirror
As I Am
Home
Root of All Evil
Stream of Consciousness
To Live Forever
Speak to Me
Eve
 
Helppoudet:
 
Pull Me Under 4
Peruvian Skies 3
Burning My Soul 2
Learning to Live 2
You Not Me
Six Degrees of Inner Turbulence (?? toim huom)
Take Away My Pain 2
The Silent Man 2
Another Day
Erotomania
I Walk Beside You
Misunderstood
Solitary Shell
Hollow Years
As I Am
Overture 1928 + Strange Deja Vu
 
---
Omani lisäsin laskuihin myös, eli hyvät (1/levy):
 
A Fortune In Lies
Metropolis Pt.1
6:00
A Change of Seasons
Lines in the Sand
Fatal Tragedy
Misunderstood
This Dying soul
(These Walls... en laskenut mukaan, niin vähän kuunnellu Octavariumia)
 
Helppoja:
 
Peruvian Skies
You Not Me
Take Away My Pain
Hollow Years
(Under A Glass Moon)
As I Am
Overture 1928 + Strange Deja Vu
The Silent Man

Laitanpas minäkin arvosanat 4-10 levyille.
Tämän hetken mielipiteet ja pari kommenttia:
 
1. Awake 9œ. Tarttuvat biisit, sopivan monipuolinen levy.
2. Images and Words 9œ. Ehkä paras kokonaisuus.
3. Train Of Thought 9+. Raskasta, koukuttavaa, tiukasti tuotettua.
4. Falling Into Infinity 9-. Kokonaisuutena helpon kuuloinen levy, tarttuvat biisit.
5. Scenes From A Memory 8œ. Keskivaiheilla jotenkin innostus laimenee.
6. Octavarium 8. Sellainen "ihan kiva" levy, mutta ei ole biisit oikein tarttuneet.
7. When Dream And Day Unite 8. Heikkoutena soundit. Temponvaihdokset tuntuu välillä vähän teennäisiltä.
8. A Change of Seasons 8. Nimibiisi on ainoa bändin oma kappale, muut ovat covereita.
9. Six Degrees Of Inner Turbulence 7. "Ihan jees, mutta muut levyt ovat tarttuneet paremmin"

No kun muut niin minäkin. Pikaiset arviot kuulemistani DT-studiolevyistä aikani kuluksi:
 
Images and Words
- Paras levy tältä bändiltä jota tulee vieläkin kuunneltua. Hienoja kappaleita ja hieno kokonaisuus, eikä yhtään täytebiisiä. Harvinaisen kypsä levy yhtyeen toiseksi pitkäsoitoksi ja ensimmäiseksi levyksi uuden vokalistin James LaBrien kanssa. Portnoyn virvelisoundi on tosin vähän mitä sattuu. 9,5/10
 
Awake
- Pari nappisuoritusta: Erotomania, Lifting Shadows Off A Dream ja DT:n melkein paras biisi Space-Dye Vest mutta minulle tämä ei kokonaisuutena uppoa vaikka monesti Dream Theaterin parhaimmaksi tai ainakin toiseksi parhaimmaksi levyksi rankataankin. Ylipitkä ja hieman puuduttava. 6/10
 
A Change of Seasons
- Selkeä välityö, yli 20-minuuttinen nimikkokappale on varsin hieno, mutta livecoverit lähinnä kuriositeetteja. Kannattaa hommata nimikkobiisin vuoksi. 6,5/10
 
Falling Into Infinity
- Pääosin hyvät soundit, mutta tätä vaivaa hieman sama kuin Awakeakin: kokonaisuutena ylipitkä. Sisältää kuitenkin todella hienoja biisejä, kuten New Millennium, Peruvian Skies, hallittu ja erinomainen instrumentaali Hell's Kitchen ja proge-eepos Lines In The Sand. Ja tottakai Hollow Yearsin, yhden DT:n kauneimmista biiseistä. Hyvää keskitasoa. 7/10
 
Metropolis Part 2: Scenes from a Memory
- Pitäisi ottaa uudelleen kuunteluun tämä. Viime kuuntelusta kun on kevyesti kolmisen vuotta aikaa, ja silloinkin jäi mieleen ainoastaan jokunen hyvä melodia sieltä täältä. Tässä valossa antaisin pisteitä 6/10, mutta kenties kuuntelen tämän uudestaan vielä.
 
Six Degrees of Inner Turbulence
- Mammuttimainen kahden levyn kokonaisuus, jonka toimivuudesta voi olla montaa mieltä. Ykköslevyllä on kohtalaisen hyviä progehevirypistyksiä, kun taas minut kylmäksi jättäneestä kakkoslevystä on jäänyt mieleen ainoastaan "söpö" progepop-kappale Solitary Shell. Olisihan tästä voitu parhaat palat typistää yhdelle levylle. 7/10
 
Train Of Thought
- Vaikka tässä on Dream Theaterin ehkä huonoimmat soolot ja muutenkin aika paljon ärsyttäviä piirteitä (kuten pari tyhjänpäiväistä ja kornia progetiluttelua), on tämä minulle DT:n toiseksi paras levy. Hyvä ja tasapainoinen kokonaisuus ja kaikken raskain ja metallisin DT-tuotos. Stream Of Consciousness sisältää mainioita Toolmaisia riffittelyjä, mutta on n. 5 minuuttia liian pitkä. Kokonaisuutena Train Of Thought on kuitenkin varsin hyvin rullaava kokonaisuus täynnä tarttuvaa progemetallia. 8/10
 
Octavarium
- Sisältää niin hyviä kuin huonojakin kappaleita. Yksi suurimmista positiivisista puolista tällä levyllä on yllättävänkin suoraviivainen ote kappaleiden sävellyksissä ja yhtyeen soitossa. 24-minuuttinen Octavarium on oikeastaan ainoa biisi joka sisältää noita "pahamaineisia" instrumentaalikikkailuja. I Walk Beside You on häpeilemättömän tarttuva U2-pastissi jota kuuntelee mielellään vaikka monet sen tuppaavatkin teilaamaan. Panic Attack ja Never Enough ovat sen sijaan melkoisen tekorankkoja, härskisti Musea rippaavia hevikaahauksia jotka eivät sisällä musiikillisesti juuri mitään mielenkiintoista. The Answer Lies Within on taas niin imelää siirappia sanoituksellisesti kuin musiikillisestikin että pahaa tekee. Biiseistä puhtaat paperit saavat Octavarium, These Walls, I Walk Beside You ja The Root Of All Evil. Oikeastaan Octavarium on levy joka pitäisi kuunnella ainoastaan n. 3 kertaa, koska sinällään tarttuvat biisit kuluttavat tarttumapintansa loppuun kohtuullisen nopeasti, tai ainakin minulle kävi näin. Ensiksi tämä kuulosti perkeleellisen hyvältä, mutta hyvin nopeasti into laski mitä enemmän tätä kuunteli. Sinänsä ironista progemetallilevylle. 6,5/10

Mikä teijän mielestä on Dream Theaterin hienoin/kovin biisi?
Entäs mikäs olis sellanen biisi jolla olis helppo aloottaa Dream Theateriin soittelu? Niin bändin kesken kuin rummuilla? Tai sitten erikseen ;)
 
Train Of Thoughilla on suhteellisen helposti soitettavia biisejä rummuille.

Hyviä kommentteja on sit tullu. Itse koin, että Train of thoughtilla tosiaan on helpoimmat kappaleet.
Voittakos nyt sanoo mikä se kappale on mitä Dream Theater soittaa Liquid Drum Theater-videon vipana livebiisinä? Se on jäänyt hiukan mysteeriksi.

Voittakos nyt sanoo mikä se kappale on mitä Dream Theater soittaa Liquid Drum Theater-videon vipana livebiisinä? Se on jäänyt hiukan mysteeriksi.
 
No voitas. Siinähän on ekaks Learning to liven loppuosa joka yhdistyy Change Of Seasonin pätkään (kohtaan ajassa ~20.13).

Itteen iskee eniten Awake, Scenes, Change of Seasons ja Train of Thought. Images and Wordsistä en ole koskaan tykännyt. En tiedä miksi. Octavarium on nimibiisä lukuunottamatta ihan hyvä. Falling into Infinitystä ja Six Degreessistäkään en juuri perusta.

DREAM THEATER Perform PINK FLOYD's Entire 'Dark Side Of The Moon' Album In Amsterdam - Oct. 11, 2005
On October 11 at the Heineken Music Hall in Amsterdam, DREAM THEATER performed PINK FLOYD's "Dark Side of the Moon" in its entirety as their second set. Tracks performed were as follows:
 
01. Speak to Me
02. Breathe
03. On The Run
04. Time
05. Breathe (Reprise)
06. The Great Gig in the Sky
07. Money
08. Us And Them
09. Any Colour You Like
10. Brain Damage
11. Eclipse
 
This continues DREAM THEATER's tradition of covering a "classic album" in entirety whenever doing a two-night stand in the same city (the band previous covered METALLICA's "Master of Puppets" and IRON MAIDEN's "The Number of the Beast" in 2002). Joining the group for the performance was Mike Kidson on saxophone (from "the Australian Pink Floyd Show") and Theresa Thomason (who previously appeared with DREAM THEATER on "Scenes from a Memory" and "Live Scenes from New York").
 
DREAM THEATER are scheduled to perform the album one more time on October 25 for the second night of their two-night stand at the famous Hammersmith Apollo in London.
 
Kyllähän tuon ihan mielenkiinnosta kuulisi.

En ole kyllä varma haluaisinko tuota Dark Side of the Moon-keikkaa nähdä. Masentavaa kun sinänsä loistava bändi nolaa itsensä raiskaamalla kovinta bändiä maailmassa. Kyllä tuo nyt ehkä muuten menisi, mutta ei tuo Labrien ääni ole kyllä paras mahdollinen noihin biiseihin, ja epäilen ettei Petrucci jaksa olla tiluttamatta. Kun mietit ensin Gilmouria vetämässä Timen sooloa ja sitten Petruccia niin eihän siinä hyvin käy. Laulaakohan Labrie the Great Gig in the Skynkin *hymiö*. Se voisi olla hauska nähdä.

En ole kyllä varma haluaisinko tuota Dark Side of the Moon-keikkaa nähdä. Masentavaa kun sinänsä loistava bändi nolaa itsensä raiskaamalla kovinta bändiä maailmassa. Kyllä tuo nyt ehkä muuten menisi, mutta ei tuo Labrien ääni ole kyllä paras mahdollinen noihin biiseihin, ja epäilen ettei Petrucci jaksa olla tiluttamatta. Kun mietit ensin Gilmouria vetämässä Timen sooloa ja sitten Petruccia niin eihän siinä hyvin käy. Laulaakohan Labrie the Great Gig in the Skynkin *hymiö*. Se voisi olla hauska nähdä.
 
Eivät he minun tietääkseni sitä bändiä raiskaa, vaan soittavat heidän biisejään? Eivät ne alkuperäiset biisit siitä kärsi tai muutu, vaikka eri bändit soittaisivat joka päivä niitä. Samanlaisena ne siellä levyillä pysyvät. Tuo raiskausvertaus toimisi, jos kaikkien maailman DSOTM-levyjen sisältö mystisesti muuttuisi DT:n soittaessa niitä covereita, mutta nyt kyseinen vertaus on aivan hanurista.
 
Ja ainakin Change Of Seasonsilla olevat coverit kuulostavat sitäpaitsi todella loistavilta.

Osa noista Change of Seasonsin covereista on kyllä ihan hyviä. Tosin esim. Bohemian Rhapsody ja Turn it on eivät mielestäni ole kovinkaan onnistuneita juurikin tuon Labrien äänen takia. Eihän Labrie tietenkään voi kuullostaa Mercurylta tai Collinsilta, kun on Labrie, ja hyvä niin, mutta on tiettyjä kappaleita/musiikkityylejä joihin tuommoinen ns. kiekuminen ei niin hyvin sovi. Näihin kuuluu mielestäni myös Pink Floyd. Gilmourin saundi niin kitaran kuin myös laulun osalta on minulle se juttu Pink Floydissa. Waters on myös tärkeä osa Pink Floydia, mutta enemmänkin tuolla sävellys kuin soundillisella puolella. Kyllä minulle ainakin tulisi paha mieli jos näkisin Petruccin tai kenenkä tahansa muun vetävän jonkin Gilmourin soolon tilalle jotain kromaattista sormiharjoitusta. Saattaahan toki olla, että hoitavat homman ihan kunnialla, mutta itse en siihen luottaisi. Minulle tuo biisin raiskaaminen tarkoittaa juuri sitä kun kappale esitetään sen luonteelle sopimattomalla tavalla. Mutta mitään tietoa oikeasti tuosta the Great Gig in the Skysta? Onko laulamassa kenties sama musta täti+kuoro kuin Scenesin live-dvd:llä?

Kun mietit ensin Gilmouria vetämässä Timen sooloa ja sitten Petruccia niin eihän siinä hyvin käy.
 
No, en nyt tiedä... onhan Petrucci soittanut Lines in the Sandin soolonkin levylle, ja se jos mikä on sataprosenttinen Gilmour-pastissi.
 
Uskon sinänsä, että bändi on ihan oikealla asenteella hommassa, mutta itse olen skeptinen kahden asian takia: Petrucci ei kuitenkaan ole Gilmour, ja LaBrien äänen en usko oikein sopivan noihin biiseihin.
 
Laulaakohan Labrie the Great Gig in the Skynkin *hymiö*. Se voisi olla hauska nähdä.
 
pinkfloydz.com:ista: Prog rockers Dream Theater surprised the audience in Amsterdam on 11 Oct. After the intermission, they announced they were going to play a 'classic album', and proceeded to play various snippets from bands like Yes, Genesis & The Who. They then launched into the Full Dark Side Of The Moon Suite, and were accompanied by Theresa Thomason (For Great Gig) and Mike Kidson on sax. The band used original Pink Floyd backing tracks & videos.

Kiitoksia infosta. Harmi sinänsä. Olisi ollut hauska jos Labrie olisi vetänyt ton.

Nuo Change of seasonsin coverit ovat aivan kauheita. Varsinkin se Led zeppelin medley.

Jep, ne coverit ovat niitä kaikkein mielenkiintoisimpia, joita kuunnellessa saa aina oikein miettiä, että oliko tämä nyt alkuperäinen vai coveri.
Coveri voi olla erilainen kuin alkuperäinen, mutta silti toimia. Esimerkkinä vaikka Dream Theaterin Helsingin keikan tauolla soinut duo jossa oli naislaulaja ja akustinen kitara taustalla. Teatteria soittivat/lauloivat, ja oli minun mielestä varsin onnistuneita covereita. Labrien lauluääni ei vaan mielestäni, ja ilmeisesti jonkun muunkin mielestä toimi välttämättä noissa Pink Floyd biiseissä. Asioista saa olla montaa mieltä, kunhan vaan jaksaa vähän perustella mielipiteitään.
 
EDIT: Ai niin, tuli muuten mieleen, että eihän sitä tiedä vaikka Portnoy olisi nuo biisit laulanut.

Jep, ne coverit ovat niitä kaikkein mielenkiintoisimpia, joita kuunnellessa saa aina oikein miettiä, että oliko tämä nyt alkuperäinen vai coveri.
 
Tai ne, joissa saa miettiä onko laulajana ihminen vai pistetty sika.
 
Tämä tästä.

Oon nähnyt DT:n vetämän Comfortably Numbin ja täytyy sanoa että yllättävän hyvin Labrien ääni sopii ainakin Gilmourin osuuksiin. Ja mistä sitä tietää vaikka Portnoy on laulanut tuolla keikalla Watersin osuuksia..

Täytyy myöntää että tälläiset helvetin hyvin perustellut mielipiteet ovat tällä foorumilla aina niitä mielenkiintoisimpia.
 
1. Ei koskettimia
2. Bändi soittaa huonosti
3. Meininki on huono
4. Huonot saundit
5. James LaBrie