Yleistä keskustelua musiikista ›

Onhan Stevie Ray ihan näppärä ja näyttävä pikkaaja, ja varmaan monelle kitaristinalulle suuri vaikuttaja, mutta omaperäisyyden ja tyylitajun suhteen - minun mielestäni - kakkossarjalainen.
 
Se todellakin olkoon vain sinun mielipiteesi.

Onhan Stevie Ray ihan näppärä ja näyttävä pikkaaja, ja varmaan monelle kitaristinalulle suuri vaikuttaja, mutta omaperäisyyden ja tyylitajun suhteen - minun mielestäni - kakkossarjalainen.
 
Mutta muista, että mies oli itseoppinut. SRV on varmasti blues/rock puolelta yksi jäljiteillyimmistä(vittu, mikä sana) kitaranrimputtajista.

Jonna Tervomaan uusin sinkku "Rakkauden Haudalla" on muuten coveri. Alkuperäisen esittää Juha Lehti, mutta mun mielestä Jonnan versio on parempi.

Niitä huonoja esimerkkejä on sitten vaikkapa Guns 'N' Roses: Sympathy For The Devil, joka on varsin mitäänsanomaton versio Rollareitten biisistä, eikä oikein tunnu tietävän, olisiko kopio vai ei.
 
Mutta saman yhtyeen versio Paul McCartneyn Live & Let Die:sta on melko mainio.
 
Onhan se mukava kuulla erilainen tulkinta jostain biisistä. Joskus se versio on jopa parempi.

Vaikka noin yleensä lainabiisien levytykset ei alkuperäisiä hakkaa, on hyviäkin levytettyjä covereita ihan riittävästi. Mieleen tulee esim. RHCP:n Higher Ground ja muistaakseni skottibändi Gunin levyttämä Word Up, jotka pyyhkivät pöytää munattomilla alkuperäisversioilla. Aivan ehdottomia helmiä!
 
Osa kuunneltavista cover-levytyksistä on osastoa 'ihan jees', kuten Sheryl Crown Sweet Child tai U2:n Helter Skelter. Eivät ylitä alkuperäistä mutta joita voi silti kuunnella kitisemättä ja jopa diggaillen. Ja tietysti on iso liuta niitä onnettomia levytyksiä, joita ei kuuntele erkkikään ilman väristyksiä. T.a.t.u.n Smiths-viritys nyt tuli ensimmäisenä mieleen.
 
Keikoilla coverit kuitenkin toimivat paremmin.

Jonna Tervomaan uusin sinkku "Rakkauden Haudalla" on muuten coveri. Alkuperäisen esittää Juha Lehti, mutta mun mielestä Jonnan versio on parempi.
 
Onkos tämä se Rakkauden haudalla ("Pelasta mut jos se käy sun almanakkaan") jonka alkuperäisversio löytyy itse asiassa Sakari Kuosmasen ensimmäiseltä (hienolta!) soololevyltä?
 
Muistaisin ainakin taannoin kuulleeni radiosta tuon biisin naisäänen esittämänä.
 
.

Mitä te ajattelette seuraavasta asiasta:
Onko ihan järjetöntä levyttää covereita?
 
Nää coverit toimii:
Van Halen - You Really Got Me
Jimi Hendrix - All Along the Watchtower
Sheryl Crow - Sweet Child O'Mine

Nää coverit toimii:
 
Van Halen: Ice Cream Man
Vanha isäntä: Onkimiehen blues
Elvis Presley: Hound Dog
Bluesounds: Take Me to the River
Creedence Clearwater Revival: Suzie Q
Fugees: Killing Me Softly
 
Noin ensiksi mieleen tulevina.

Nää coverit toimii:
Van Halen - You Really Got Me

 
Tää on kyllä rockŽn rollin irvikuva ponnettomuudessaan.

Onkos tämä se Rakkauden haudalla ("Pelasta mut jos se käy sun almanakkaan") jonka alkuperäisversio löytyy itse asiassa Sakari Kuosmasen ensimmäiseltä (hienolta!) soololevyltä?
 
Tuotapa en tiennytkään. Mulla on Juha Lehden versio, mutta siis kyllä, kyseessä on sama biisi. Oon luullut Juha Lehden versiota alkuperäiseksi.

Dolly Parton muuten coveroi edellisellä levyllään sen rockbiiseistä pyhimmän, johon ei missään nimessä saisi koskea. Puhun tietty Stairway To Heavenista.

Mä en taas koskaan oikein ole digannut tuosta. Ei vaan ole oikea tunnelma. Mutta hyvin tuntui menestyvän, joten on kai siinä sitten jotain. Loistava biisi kuitenkin.
 
Myönnän kyllä, että Fugees-version diggailuuni on henkilökohtainen syy: ollessani varhaisteini tuon biisin alkuperäisversio oli suuri hitti, ja sitä myöten jokaikinen suomalainen naisiskelmäartisti katsoi asiakseen laulaa tai levyttää biisin joko englanniksi tai suomeksi ("Jokainen päivä on liikaa..."). Kun silloisella innokkaalla radionkuuntelijalla oli valinnanvaraa kahden kanavan verran, tuota kappaletta tuli kuultua lievästi sanoen yliannostus.
 
Joten oi sitä riemua, kun joku lopultakin otti ja POTKAISI sitä biisiä! Ja kunnolla! Ja tyylikkäästi!
 
.

Minun mielestäni coverien levyttäminen ja keikoilla veivaaminen on OK jos kyseessä on oma sovitus, eli soppaan hämmenetään mukaan jotain uuttakin. Vanhojen toistaminen 1:1 ei oikein maita.
 
Sen sijaan hieman ristiriitaisin tuntein suhtaudun pelkkien coverien varassa operoiviin artisteihin/bändeihin. Esimerkiksi otettakoon Jean S, joka on sanalla sanoen LOISTAVA yhtye - hienot arrit, mahtavaa soittoa, hyvä show ...vaikka siltikin jotain jää puuttumaan. Keikat ovat viihdyttäviä, mutta se lopullinen elämys ei tule. Toisaalta viihdyttävyyteen he pyrkivätkin ja sillä hyvä. Covereilla ei tuon pidemmälle Suomessa pääse, kaikki kunnia Jean S:lle siitä. Mitä mieltä muut ovat ko. yhtyeestä?

Sen sijaan hieman ristiriitaisin tuntein suhtaudun pelkkien coverien varassa operoiviin artisteihin/bändeihin. Esimerkiksi otettakoon Jean S, joka on sanalla sanoen LOISTAVA yhtye - hienot arrit, mahtavaa soittoa, hyvä show ...vaikka siltikin jotain jää puuttumaan. Keikat ovat viihdyttäviä, mutta se lopullinen elämys ei tule. Toisaalta viihdyttävyyteen he pyrkivätkin ja sillä hyvä. Covereilla ei tuon pidemmälle Suomessa pääse, kaikki kunnia Jean S:lle siitä. Mitä mieltä muut ovat ko. yhtyeestä?
 
Pitkälti samaa mieltä. Jean S:hän toimii sillä periaatteella, että biisit ovat tuttuja kaikille ja fiilis on hyvä. Hyvä showhan se on, ei siinä mitään, ja kappaleetkin esitetään osaavasti ja varmasti. Vielä kun soittajilla ja yleisölläkin näkyy olevan hauskaa, niin homma on hanskassa. Mitenkään vakavastihan tätä yhtyettä ei kannata ottaa, tuskin se heillä on koskaan ollut tarkoituksenakaan.

Minusta hyvän biisin coveroinnissa on enemmän järkeä kuin huonon oman kyhäelmän soittamisessa. Ainakin kuuntelijan kannalta ajateltuna. Ja pakkoko niitä coverbiisejä on aina valita sieltä puhkisoitetuimmasta päästä kun valinnan varaa hyvissäkin biiseissä kuitenkin on. Ja riippuu tietysti genrestäkin, mutta ainakin bluesissa coverointi on olennainen osa perinnettä.

Kyllähän esimerkiksi Jimi Hendrixin ja Stevie Ray Vaughanin coverit on loistavia, mutta nää nykyajan bändit onnistuu aika usein tekemään kovinkin paskoja versioita hyvistä biiseistä.
 
Mutta kuunnelkaapa Richard Cheesen tyylikkäitä covereita esimerkiksi Cypress Hillin Insane In The Brain, Led Zeppelinin Stairway To Heaven, Linkin Parkin One Step Closer tai vaikka Papa Roachin Last Resort.

Kyllähän esimerkiksi Jimi Hendrixin ja Stevie Ray Vaughanin coverit on loistavia, mutta nää nykyajan bändit onnistuu aika usein tekemään kovinkin paskoja versioita hyvistä biiseistä.
 
Mutta kuunnelkaapa Richard Cheesen tyylikkäitä covereita esimerkiksi Cypress Hillin Insane In The Brain, Led Zeppelinin Stairway To Heaven, Linkin Parkin One Step Closer tai vaikka Papa Roachin Last Resort.
 
Niimpä, Richard Cheese rulaa, loistavaa =D

hitto, meinasin aloittaa asian perinpohjaisen pureskelun, mutta päädyin aika yksinkertaiseen mielipiteeseen: loppupeleissä aivan sama onko biisi cover vai alkuperäinen. Jos se toimii, niin levytys/esitys on jo sinänsä perusteltu. Tosin perspektiiviin vaikuttaa aika radikaalisti se, onko kuullut alkuperäistä lainkaan :)
 
Viime vuoden paras cover ja oikestaan vuoden paras biisi oli Johnny Cashin Hurt. Pitkäaikaisena NIN-friikkinä on pakko myöntää että toimii vähintään yhtä hyvin kuin alkuperäinen. Sanoituspuoli muuttui vasta Johnnyn suussa lopullisesti uskottavaksi.

Nostellaan tälläistä aihetta ihan vaan sen kunniaksi, että äsken tuli radiosta Ripsipiirakan coveri Pekka Ruuskan rafaelin enkelistä. Hirveätä. En ymmärrä tälläisiä kovereita. Vetästy taas teini bändille joku 'ajataan me tandemilla' henkinen ralli (yksi kitaradingding + ja simppeli laulumelodia) ja kyllä menee radioihin läpi. Coveri on aika helppotie tuonne soittolistoille jos ei oma materiaali pääse karsinnasta läpi.
 
Parasta tässä on se, että tämä on varmaan Pekan oma idea, onhan hän levy-yhtiön pomona :D
 
No onhan noita hyviäkin covereita tehty.