Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Jos oon käsittänyt oikein, niin kolme ekaa on jonkin verran bläkkisvaikutteisia... Mikäköhän niistä on paras?
 
Kaikki kolme ovat kerrassaan loistavia. Itse en kykene löytämään kovin montaa muuta yhtyettä, jonka kolme ensimmäistä pitkäsoittoa olisivat kaikki viiden tähden kamaa.
 
Kuitenkin, voisin vielä yrittää lisätä tuohon Nahkiksen kirjoitukseen jotain omia ajatuksiani.
 
Bergtatt on tosiaan bläkkiksen ja rauhallisemman fiilistelyn yhteensulautuma. Paikoitellen kaahataan blastilla ja sahataan kitaroilla, välillä luotetaan akustisempaan ilmaisuun. Levyn viidestä biisistä kaksi on laulettu kokonaan puhtaasti, jännästi kuorolaulua jäljitellen. Lopuissa kappaleissa kuuluu sitten myös Garmin rääkymistä. Läpi levyn kulkeva konsepti kertoo ilmeisesti naisesta, joka eksyy metsään ja kohtaa vuorenalaisen kuninkaan. Tai jotain, tämä nyt äkkiä ulkomuistista kaiveltuna.
 
Kveldssånger keskittyy, kuten Nahkis jo totesi, pelkkään akustiseen tunnelmointiin. Kauniita sävellyksiä useammalle kitaralle ja Garmin "kuorolaulua". Sellot ja huilut mainittiinkin jo, mutta kerta kiellon päälle. Tämäkin levy on häikäisevän hieno teos, varsinkin Utreise ja Solfjeldsbilde (tjsp.) ovat erittäin kauniita.
 
Nattens Madrigal taas runnoo likimain koko kestonsa verran pelkkää bläkkismättöä. Ensimmäisessä kappaleessa on lyhyt akustinen väliosio, mutta muuten mennään eikä meinata. Soundipuoli on tarkoituksellisesti erittäin rupinen ja tunnelma talvisen kylmä. Melodioitakin kuitenkin löytyy, eikä rumpali junnaa blastia kuitenkaan koko ajan. Yön madrigaali kertoo yksinkertaistettuna vertaiskuvallista tarinaa miehestä, joka on ihmissusi. Tällä kertaa lyriikoista saa jopa selvää, ne kun on painettu myös englanniksi vihkoseen. Vanhan tanskan osaaminen on ainakin meikäläisellä melko heikkoa... Nattens Madrigal on Bergtattin ja Emperorin Anthemsin sekä Nightside Eclipsen ohella parasta kuulemaani black metallia.
 
Huh, tulipa aika tarina. Jokainen näistä levyistä on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen, Bergtatt lienee sinänsä paras aloituslevy, että siinä on bläkkis-Ulverin molemmat puolet. Siitä voi sitten oman makunsa mukaan siirtyä joko Kveldssångeriin tai Nattens Madrigaliin.
 
Pitääpä vielä sen verran mainita, että kansitaide on erittäin hienoa kaikissa kolmessa levyssä. Ja teksteissä käytetty fontti on kyllä syvältä hanurista.
 
Ulverin myöhemmästä tuotannosta en osaa sanoa hirveästi, en ole kuullut kuin Perdition Cityn ja Blood Insiden. Molemmat ovat kuitenkin mielestäni loistavia.
 
Täältä tähän.