Yleistä keskustelua musiikista ›

Sen pitempi sen parempi.
 
Minua hieman kauhistuttaa, että joku levy jonka pituus on vähän päälle 30min kuten nyt nämä muotipopparit ja bodomi sun muut tällaiset, niin levyt maksaa jotain 18-25€. Maidenin levyistä kyllä pystyy helposti maksamaan pyydetyn hinnan, ainakin uusista kun levyn pituus lähentelee jo 80 minuuttia.
 
Eli levyn pituus määrittää automaattisesti sen hyvyyden? Mielenkiintoinen näkemys arvottaa levy sen hinnan kautta.

Eli levyn pituus määrittää automaattisesti sen hyvyyden? Mielenkiintoinen näkemys arvottaa levy sen hinnan kautta.
 
Ei suoranaisesti, mutta esimerkiksi SOAD:n Mezmerizeen kyllästyi helposti, johtuen ehkä siitä että ne biisit on aika tarttuvia ja sen tarttumapinnan kuluttaa aika nopeasti loppuun. Heti kolahti, mutta eipä tuo hirveästi loppujenlopuksi kuuntelua kestänyt. Voin kuvitella saman reaktion esim. Bodomin uuden levyn kanssa. Toisaalta Van Der Graaf Generatorin 37-minuuttinen Godbluff vaatii, mutta myös kestää kuuntelua paremmin joten ei se pituus ainakaan minun mielestäni ole minkäänlainen mittari, toisin kuin musiikkityyli.
 
Joissain tapauksissa tosin saattaa tuntua vittumaiselta maksaa vajaa 20 euroa jostain puolen tunnin grindcore-levystä joka ei tarjoa vastinetta rahoille yhtä paljon kuin joku 80-minuuttinen progelevy. Mutta kai se on vähän kyse siitä että mistä tykkää.

Mielenkiintoinen ajatus, ja ihan uusi mulle. Kun tarttuva biisi = hyvä biisi, ja hitin edellytys = tarttuvuus, niin koet sitten, että levystä joka ei aukea tai jonka biiseistä ei saa otetta, on enemmän iloa kun sitä voi kuunnella pidempään?
;-)
 
Tokihan enemmän kuuntelua vaativa ja siten myös enemmän kuuntelua kestävä äänite on ainakin MINULLE pitempiaikainen nautinto kuin sellainen helposti sisäistettävä musiikki johon sitten kyllästyykin kaksi kertaa nopeampaa. Enkä tarkoita vaativaa levyä siinä mielessä, että jos se kuulostaa heti paskalta niin sitä pitäisi alkaa hampaat irvessä kuuntelemaan että josko tässä olisi edes jotain hyvää. Kyllä minulle joku Nirvana on vaikeampaa kuunneltavaa kuin Mars Volta, vaikka kaikkien musiikin lakien mukaan Nirvana on yksinkertaisempaa kuin Mars Volta. Mutta sehän on aivan eri asia onko äänite haastava, kestävä ja monikerroksinen kuin että se on täysin huono josta ei saa mitään otetta vaikka kuinka yrittäisi. Mutta tästä lienee turha jauhaa, koska tämäkin on niin bändikohtaista oikeastaan. Nimim. jaksan kuunnella Oasista vuodesta toiseen mutta King Crimsonia en. Ehkä puhuin sitten itseni pussiin.
 
Ja Eraserhead on parempi kuin Casablanca kuten myös Mulholland Drive on parempi kuin Armageddon ;)
 
Oletteko nähneet sen - oliko se nyt Kiss FM:n mainos, missä nainen tulee valittamaan korviensa soivan, ja korvasta tulee tangoprinssi? No, on aika kuvaavaa, että lääkäri määrää potilaalle ihan samaa huttua kuin ne tangot - tällä kertaa vain listapopiksi kutsuttua - mutta mitään varsinaista eroa noiden musiikinlajien välillä ei ole. Iskelmäradio ja KissFM ovat ihan päittäin vaihdettavia.
 
Ja surullista lie sekin, että jotkut ihmiset aivan vakavissaan sanovat että tulevat erinomaisesti toimeen pelkästään radiossa soivan musiikin avulla. Nämä ovat juuri niitä tahvoja jotka kysyttäessä musiikkimaku vastaavat että "kaikki menee", eikä tuo vastaus kerro mistään mitään. Sillä tarkoitetaan sitä että kaikki se, mitä radio soittaa, menee koska nykyään musiikki on enemmän tai vähemmän kertakäyttöhyödyke monille ihmisille. Musiikkia ei arvosteta eikä levyjä osteta, paitsi jos kyseessä on Il Divo, Helmut Lotti tai muu populistinen skeida. Ja kun yrität soittaa tälle "kaikki musa menee" -tyypille Aphex Twinia, Nick Drakea, Emperoria, Sigur Rósia ja The Smithsejä, niin eihän se edes tiedä noita.