Tanssimusiikki ›

Joo, mut se ei haittaa, että joku on kalliimpi. Itte asiassa tästä ei ole edes kyse. Kyse on siitä, että tuon sinun esimerkin mukaisessa tilanteessa "Töykeät" saisi kunnon palkan! Eli koville ammattilaisille oikea palkka. Kysynnän ja tarjonnan lakiahan tämä ala pitkälti noudattaa, mutta se lähtötaso pitäisi olla kunnollinen, eikös vaan?
 
Juuri tämä lähtötaso onkin ongelma. Jos tuntematon, uusi, hyväkin bändi ottaa kannan, että yhtään keikkaa ei tehdä alle liiton minimin asianmukaisine päivä- ja matkarahoineen, niin voipi olla keikat aika harvassa. Tähän liittyy monia hankalia kysymyksiä:
 
Miksi ihmeessä kapakoitsijan pitäisi maksaa jollekin bändille jokin summa x vain periaatteesta, jos sille rahalle ei luultavasti ole odotettavissa ainakaan välitöntä vastinetta lipputulojen ja kaljanmyynnin muodossa?
 
Tulisiko bändin lähteä keikalle sellaisella liksalla, jolla keikkaa on saatavilla, ja luottaa hinnan nousevan aikaa myöten? Kannattaako tehdä 15 keikkaa kuussa 100 eurolla per lurjus vai 5 keikkaa 150 eurolla?
 
Nouseeko se hinta lopulta koskaan, vai leviääkö sana, että "siinä on sellainen bändi, joka tekee puoli-ilmaiseksi"? Realisoituvatko "näytekeikat" koskaan oikeiksi keikoiksi?
 
Edelleen: miten kyseinen bändi saa hinnan kohdalleen ja vakuutettua yleisön siitä, että se on oikeasti pirun hyvä:
 
- Levyn voisi tehdä, mutta ostaako ja soittaako sitä kukaan?
 
- Voisi tehdä vaikka hyvätasoisen esittelyvideon ja hyvät kotisivut. Mutta katsooko kukaan esittelyvideotasi satunnaista hääkeikkatilaajaa lukuunottamatta, ja miten ihmiset saadaan päätymään juuri sinun bändisi kotisivuille?
 
- Voisi luottaa siihen, että sana leviää siitä, että bändi on hyvä. Valitettavasti "hyvä" voi merkitä bändille, tilaajalle ja yleisölle aivan eri asioita.
 
- Voisi hankkiutua sellaiselle ohjelmamyyjälle, joka oikeasti olisi kiinnostunut uusienkin bändien aktiivisesta myymisestä ja kehittämisestä, eikä vain istuisi persiillään odottaen, että joku soittaa ja tilaa jonkun tähden keikalle. Näitähän on valita asti...
 
- Voisi myydä itse raivokkaasti ja hoitaa kaikki paperityötkin itse. Kaikilla vain ei valitettavasti ole kykyä ja/tai kiinnostusta tähän, eikä moniin paikkoihin pääse toimistojen ohi ollenkaan.
 
- Voisi alkaa laukata kaikkien mahdollisten trendien perässä. Toissapäivänä rautalankaa, eilen 70-luvun finnhitsiä, tänään 80-luvun bilekamaa. Markkinalähtöisyyttä, nääs. Olisi kiva kuitenkin edes jossain määrin toteuttaa omaa näkemystäänkin, eihän tässä mikään jukeboxi olla. Vai ollaanko?
 
Halvat harrastajabändit syövät ammattilaisten keikkaa, tämähän on yleinen konsensus. Joku asiaa ymmärtämätön voisi kuitenkin kysyä, että eivätkö ammattilaiset sitten pysty tarjoamaan tuotetta, joka olisi laadullisesti tilaajan ja yleisön mielestä niin paljon parempi, että siitä kannattaisi maksaa reilusti enemmän. Ammattitaitoiset putkimiehet saavat sanoa hintansa, vaikka useimmista kodeista löytyy putkitongit ihan omastakin takaa. Ei sillä eikä monella muulla alalla ole ongelmaa harrastajista. Ei kukaan ota harrastajalääkäriä leikkaamaan itseään, ei vaikka tämä tekisi työn ilmaiseksi.
 
Kuinka saataisiin yleisö ymmärtämään ero paskan ja konvehdin välillä? Onko se yleensä mahdollista? Entä miten saataisiin elävän musiikin arvostus nousuun? 30-luvulla soittajat olivat suuria herroja, nykyään pakollinen paha, joka vie tilaa jossain siivouskomeron nurkassa ja jolle pitäisi ruokaakin laittaa. Ja miksi ihmiset ovat valmiita maksamaan 10 euron lipun kapakkaan jossa SOI JUMALAUTA LEVYT!!! Eikö niitä levyjä voisi kuunnella kotonakin?
 
Miksi joissain maissa (esim. USA:ssa) on toimiva ja ärhäkkä muusikoiden liitto, ja miten liiton toimintaa voitaisiin täällä kehittää?
 
Anteeksi pitkä jorina ja rönsyily. Tuli henki päälle.