Aihe: Motivaation ja soittoseuran etsimisen vaikeus
1
Gamka
22.08.2005 11:25:20
Aloitin alttosaksofonilla soittamisen vajaa vuosi sitten. Soitin tuntuu (kerrankin) omalta, ja soittaminen on hauskaa. Silti tuntuu, että motivaatio on välillä hukassa. Sitä sitten yritetään hankkia mitä käsittämättömin keinoin (eli ostin kaapin, jotta saan fonin kivasti esille ja se on siitä helppo ottaa soittamista varten verrattuna siihen, että kaivaa kotelosta sohvan alta).
 
Ehkä yksi syy motivaatiopulaan on soittamisen tarkoituksettomuus. Tavoitteita kun ei ole, enkä oikein osaa asettaakaan. Muusikkoa minusta tuskin enää tulee, mutta harrastuksena haluaisin jatkaa.
 
Yksin soittaminen myös tylsistyttää. Soittoseuran löytäminen vain on melko vaikeaa. En ole koskaan soittanut missään porukassa, eikä kavereistani löydy soittoseuraa. Olen kuitenkin vasta vajaan vuoden soittanut fonia (vaikkakin poikkihuilu taustalla), joten harva tällaista aloittelijaa haluaa mihinkään mukaan. Puhallinorkesteri ei myöskään ole se kiinnostavin, vaan mieluummin 'bändissä' soittaminen. Mistä sitä seuraa sitten löytäisi (WANTED-palstaa olen lueskellut ja vastannutkin pariin ilmoitukseen).
 
Ongelmana on siis lähinnä aikuisopiskelijan soittamisen mielekkyys. Kärsiikö kukaan muu samoista ongelmista?
Janus
22.08.2005 12:04:09
Puhallinorkesteri ei myöskään ole se kiinnostavin, vaan mieluummin 'bändissä' soittaminen.
 
Joku big band voisi olla hyvä vaihtoehto? Näitä toimii Suomessa useita, ja taso on on hyvinkin kirjava. Big bandissa soittamisen edellytys vain on kohtalaisen sujuva nuotinlukutaito, ja tätä (tietysti soundin ja tekniikan ohella) tulisi kehittää itseopiskelemalla.
 
Oletko play-along -levyihin tutustunut? Esim. tämäntyyppiset:
http://aebersold.com/Merchant2/merc … creen=CTGY&Category_Code=SAXPLA
Isommista musiikkiliikkeistä ja kustantajilta löytyy varmasti vastaavia.
"I've re-invented my image so many times that I'm in denial that I was originally an overweight Korean woman." -David Bowie
"Mitä vaikeampi tilanne on, sitä helpommin siitä selviää. Se on asennekysymys." -Ola Elo
wrshredder
22.08.2005 19:24:30
Ongelmana on siis lähinnä aikuisopiskelijan soittamisen mielekkyys. Kärsiikö kukaan muu samoista ongelmista?
 
jaa,a.
Aloitan kohta aikuisopiskelun konsiksesssa (aks-kitara), ja tuntuu vähän siltä välillä että riittääkö ne taidot. Mutta olen vankasti sitä mieltä että musta tulee koko Suomenmaan kovin kasarikepittäjä. :) peijjoona vieköön, vaikka siihen menisi 70vuotta niin se tulee tapahtumaan.
tai sitten ei.
Paganini fan club
Chemo
23.08.2005 20:51:18
 
 
Oletko play-along -levyihin tutustunut?
 
Näitä suosittelen, todellakin! Taustalevyn kanssa soittaminen on hauskaa.
 
Oletko tutkinut ilmoituksia tämän Muusikoiden.netin Wanted-palstalla? Sieltä voi parhaimmillaan löytyä oikeinkin hyviä kuvioita; ja jos ei siellä näy mitään kiinnostavaa niin rohkeasti omaa ilmoitusta kehiin vaan!
Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän.
Volle
23.08.2005 23:12:00
Ehkä yksi syy motivaatiopulaan on soittamisen tarkoituksettomuus. Tavoitteita kun ei ole, enkä oikein osaa asettaakaan. Muusikkoa minusta tuskin enää tulee, mutta harrastuksena haluaisin jatkaa.
 
Yksin soittaminen myös tylsistyttää. Soittoseuran löytäminen vain on melko vaikeaa. En ole koskaan soittanut missään porukassa, eikä kavereistani löydy soittoseuraa. Olen kuitenkin vasta vajaan vuoden soittanut fonia (vaikkakin poikkihuilu taustalla), joten harva tällaista aloittelijaa haluaa mihinkään mukaan. Puhallinorkesteri ei myöskään ole se kiinnostavin, vaan mieluummin 'bändissä' soittaminen. Mistä sitä seuraa sitten löytäisi (WANTED-palstaa olen lueskellut ja vastannutkin pariin ilmoitukseen).

 
Mä kun olen kuvitellut, että melkein minkä tahansa puhaltimen soittajalle riittäisi bändejä vaikka kuinka. Monta kertaa on kelailtu, että pitäisi saada sellainen ja sellainen bändi, ja sitten todettu: "ai niin, mistäs ne puhaltajat?". Toisaalta eipä niitä puhaltajia ikinä olla aktiivisesti haettukaan.
 
Tohon tarkoituksettomuuteen bändisoitto auttaa kummasti, varsinkin jos muulla porukalla on biisejä valmiina tai cover-ohjelmistoa kasassa. Pitää siis vähän reenailla, että pysyy mukana. Muutenkin bändisoitto on kehittävää. Varsinkin hyvien soittajien kanssa.
Nam.
Gamka
24.08.2005 11:01:15
Oletko play-along -levyihin tutustunut?
 
Juuri eilen kyselin vihjeitä tuolta puhaltimet palstalta, että mitä kannattaisi hankkia ja nyt on avomies passitettu nettikauppaan ostamaan mulle Jim Snideron play-along -levy(sen mielestä tuollainen etsiminen ja hintavertailu on kivaa). Tuskin maltan odottaa.
 
Olis kyllä hienoa päästä soittamaan hyvien soittajien kanssa, mutta mitenköhän ne haluavat soittaa aloittajan kanssa. Odottelen vastausta tuosta yhdestä wanted-palstan ilmoituksesta ja jos vastausta ei kuulu, niin ehkä täytyy uskaltaa laittaa oma ilmoitus.
 
Soittotunneilla käyn parin viikon välein ja tuskin maltan odottaa seuraavaa. Yleensä kun soitamme yhdessä, opettajani (sähkö)pianoa ja minä fonia. Se on huomattavasti hauskempaa kuin yksin soittaminen.
Chemo
24.08.2005 22:13:32
 
 
Olis kyllä hienoa päästä soittamaan hyvien soittajien kanssa, mutta mitenköhän ne haluavat soittaa aloittajan kanssa.
 
Sehän selviää kokeilemalla, eikä siinä voi edes hävitä mitään ;-)
 
Tsemppiä ja lykkyä yhteistyökumppaneiden hakuun.
Päätän raporttini ulkoavaruudesta tähän.
ekikoo
24.08.2005 22:58:10 (muokattu 24.08.2005 22:59:21)
käsittääkseni sillä Farerillakin on joskus ollut hankaluuksia löytää samanlaisesta soitannasta pitäviä soittokavereita, mutta silti on äijä jaksanut painaa: olkoon hän esikuvana meille kaikille
There was a signature here. It's gone now.
Epämuusikko
24.08.2005 23:43:48
käsittääkseni sillä Farerillakin on joskus ollut hankaluuksia löytää samanlaisesta soitannasta pitäviä soittokavereita, mutta silti on äijä jaksanut painaa: olkoon hän esikuvana meille kaikille
 
Enkä yhtään ihmettele.
 
Sori. Oli pakko.
Virallisesti semi-urpo! ÄrLä #009
wrshredder
25.08.2005 15:28:31
käsittääkseni sillä Farerillakin on joskus ollut hankaluuksia löytää samanlaisesta soitannasta pitäviä soittokavereita, mutta silti on äijä jaksanut painaa: olkoon hän esikuvana meille kaikille
 
Tarkoitat kai että farerin oli vaikea löytää sen soitannasta pitäviä kavereita. hhoho!
 
Sori. oli pakko.
Paganini fan club
ekikoo
25.08.2005 16:23:26 (muokattu 25.08.2005 16:23:51)
... ja vielä ettei tule väärinkäsityksiä, aiemmassa viestissäni oli satiiria tai jtn, (en nyt muista sitä oikeaa sanaa) mutta se ei oikein netin välityksellä toimi...
There was a signature here. It's gone now.
enema
25.08.2005 19:52:44
... ja vielä ettei tule väärinkäsityksiä, aiemmassa viestissäni oli satiiria tai jtn, (en nyt muista sitä oikeaa sanaa) mutta se ei oikein netin välityksellä toimi...
 
Sarkasmi?
En ota vastuuta mistään tämän viestin neuvojen takia aiheutumista vahingoista.
Epämuusikko
25.08.2005 21:11:01
Kyllä täältä sitä satiiriakin löytyy.
Virallisesti semi-urpo! ÄrLä #009
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)