Rummut: rumpukamat ›

Sillä uhallakin, että joku hyökkää kimppuuni kyseisestä otsikosta (jollaista en muista näin äkkiseltään olleen), kysynkin, että onko mieli muuttunut vuosien varrella unelmasetin tyylistä?
Malliin Portnoy (anteeksi jo etukäteen) maisesta romuläjästä, karsittuun pikkusettiin?
 
Tälläinen tuli mieleeni kun lueskelin vanhoja kirjoituksiani siitä kuinka pitää saada setti jossa on kokoa ja näköä, nykyään mieli on toinen pieni määrä laatua (oikein käytettynä) korvaa suurenkin määrän peltiä ja kannua.
 
Toisekseen onko kukaan vaihtanut musiikkityyliä rankalla kädellä?
deathmetal --> reggae (luojan kiitos en minä ole koskaan ensimmäiseen kajonnut..ja jälleen anteeksi, kyllä hevisikojakin tarvitaan :D)
 
Kiitos ja anteeksi etukäteen

En minä mitään hirmusettiä ole koskaan halunnut, paitsi ehkä ihan alkuaikoina.
 
Mutta hevimätöllä aloitin treenaamisen, peruskomppi jäi vähemmälle. Sitä oltiinkin sitten sormi suussa, kun olisi pitänyt rokkia soittaa. Piti sekin opetella kantapään kautta. Nykyään tykkään soitella letkeää rokkia, heviäkin välistä.

kyllä mieli on muuttunut matkalla monestikkin.. Tällähetkellä roudaan mielellään mukana aina jotain spesiaaliampaakin sälää.. Myös mieltymykset pönttöjen koosta on vaihdellut raakasti.
 
Musatyylin suhteen oon ollut aina avoin ja tulee vedeltyä heavyä ja reggaeta sulassa sovussa. Ja tietty huttua:)

Kyllä sinänsä...iso setti lähtee, tilalle pienet ja sitten sähköt myös. tosin siihen moposettiin tulee n.50% elektroniikkaa, ristin sen "Borgiksi"
jos jotain vanhoillista tämmöinen ajatus ns. vituttaa, pitäkööt sen omana murheenaan.

Ei ole mieli muuttunut vielä 15 vuoteen.
 
E: Muutin juuri mieltäni...

Hiukan on muuttunut alkuaikojen larsulrich-settiunelma hiukan pienempään mittakaavaan. Tämänhetkinen setin koko on hyvä /4 tomia, bd,sd, 8 peltiä ja hh, mutta tahtoisi jonkun hyvän moposetin niinku vastapainoksi. Sellaisella on tosi kiva treenata kun joutuu käyttämään hiukan mielikuvitusta.

Onhan se. Nyt tulee ihan satunnaisesti ladottua enää pystyyn tuota McBrain-settiä. Kyllä sen taas aika äkkiä muistaa, miten vittumainen tuollainen 8 neliötä vievä kioski on: jo pelkästään keskinäinen osien sovittelu, virittely ja luontevan soittoasennon saaminen on kauhea homma. Aikanaan sitä kyllä jaksoi, kun uutena harrastajana oli vankasti sitä mieltä että isompi=näyttävämpi=parempi.
Sitten tuollainen 1 etutomin perus-rock-osasto on kaikinpuolin tosi helppo virittää ja pystyttää ja suoraan, letkeään komppaukseen saa helposti hyvän asennon. Ja onhan se tavallaan tosityylikäs sekin.

Kyllä vain on sitä tuplabasarisettikin omistettu, nykyään enää tuplapedaali mutta ei silläkään niin kovasti käyttöä ole. Joskus kun hommaan efektibasarin niin ehkä sitten voin käyttää sitä "linkkinä" :D
 
Joo alukshan oli unelmissa tuollainen rouhea kaks basaria neljä etutomia, kaks lattiatomia, kuus rässiä, neljä sainaa, kolmet haikat, 5 efektisymbaalia, kakskerrosräkki ja Axisit.
 
Mitä enemmän olen treenannut ja mitä enemmän olen musaa kuunnellut, olen huomannut kuinka paljon pelkällä kahden tomin setillä voi saada aikaan. Terkkuja vaan Nykäsen Anssille, Kuoppamäen Samille ja Saarikorven Pekkalle !
 
Onhan se aika kiitoa itsellä mennyt hevi -> Pop/Rock/Jazz/Soul/Funk Iloisempaa musiikkia kohden :D

Otin toisen etutomin pois tuossa muutamia kuukausia sitten, eikä ole kaduttanut. Ikinä en ole kannattanut tuollaisia jättisettejä, ja sympatiat riisuttuja settejä kohtaan tuntuu aina vaan kasvavan enemmän. Esim. keikan jälkeen kun alan kasaamaan settiä uudestaan treenikäyttöön, niin jätän usein tomit pois ekoihin bänditreeneihin asti. Yksin treenaillessa on joskus hyvä olla pelkistetty meininki, niin ei mene kikkailuksi.
 
Musiikillinen mieli ei ole sinänsä valtavasti muuttunut. Samassa bändissä soitan, kuin aloittaessani pari vuotta sitten. Funk-jameja saattaa esiintyä tosin hieman useammin, kuin aivan alkuaikoina. :)

Joo alukshan oli unelmissa tuollainen rouhea kaks basaria neljä etutomia, kaks lattiatomia, kuus rässiä, neljä sainaa, kolmet haikat, 5 efektisymbaalia, kakskerrosräkki ja Axisit.
 
Hah. Joo, joskus ihan alussa oli sama. Onneksi järjistyin pian. Nykyään pidän setin minimissä. Yhdellä etutomilla soittelu miellyttää. Kaikentyylistä on oikeastaan tullut soiteltua, paitsi jazzia ja tuplavasarointia (en osaa).

Mieli muuttuu koko ajan. Välillä oli kahdeksan tomia -> neljä -> kaksi -> kolme -> neljä ja nyt viisi. Peltejä kymmenen -> viisi -> kolme ja nyt viisi.
 
Musiikissa mieli on muuttunut vieläkin enemmän, mutta Pelle Miljoona & 1980, Zeppelin, Rush, Yes, King Crimson ja Miles Davis ovat vakioita, joihin muusikon identiteettini nojaa.

Villissä nuoruudessani unelmoin Portnoyn tupla-tripla-jättiseteistä, mutta nykyään ihanne on siinä yhden bassorummun, kahden neljän tomin ja viiden symbaalin tietämyksissä. Tuplapedaali on ollut jo jonkin aikaa nurkassa pölyttymässä. Ehkä sitäkin voisi taas joskus kokeilla.

Joops.Minäkään en ole koskaan tykännyt isoista seteistä. Unelma ois sellanen setti missä ois basari,etutomi ja kaks lattiatomia, sekä muutama pelti.

Joops.Minäkään en ole koskaan tykännyt isoista seteistä. Unelma ois sellanen setti missä ois basari,etutomi ja kaks lattiatomia, sekä muutama pelti.
 
1etutomi 2 lattiatomia iso basari 3 rässiä2kiinaa 2 haikkaa ja 2ehvektiä siinnä kaikki mistä unelmoin. Tuppaa vaan aina tulemaan suuruuden hulluus päälle.
 
Niin kuin billy sanoi beveryhills copissa "you can't never have too much firepower"

Jos ajatellaan koko soittohistoriaani, niin mieltymykset on lähteneet megalomaniasta, vaihtuivat joskus minimalismiin ja nyt sitten ollaan jonkinnäköisessä kompromississa. Ainakin noin kamojen suhteen. Soittoa yritän viedä koko ajan yksinkertaisempaan ja tehokkaampaan suuntaan.
 
Entäpä suuret tyylilliset harppaukset? Noooo... Pääsinhän thrash metal bändin lisäksi soittamaan myös heavy metallia ja doom metallia! Ja grindiä. Öh. I'll get me coat...

Loistava aihe!! Mää olin pienempänä joskus yläasteella ihan Dream Theater- fani ja aina oli unelmana hankkia ihan sikaiso setti, missä on paljon chinasplässejä ja octobaneja.. Nykyään vaan lähinnä naurattaa ajatus moisesta..
Nyt haluaa 18" bassarin ja K-riden..

Vaikka siis missään nimessä en halua halveksua ison setin omaavia, saatikan kahden bassorummun omaavia. Minusta tuntuu, että etsintä jatkuu niin kauan kun rumpuja soitan, aina tulee uusia innovaatioita, ottaako ne omakseen on sitten aivan eri asia. Tällähetkellä pieni setti tuntuu, ja sellaisessa musassa jota soitan, niin juuri sopivalta.

Ei varsinaisesti. Itsellä on aina ollut ajatuksena että kompaktiin tilaan pitää saada "paljon" sälää. Rumpujen pitää olla siis sellaiset että ne on helppo roudata ja ne saa suhteellisen pieneen tilaan ahdettua vaikka sitä rompetta olisikin. Nykyisin settini on maksimissaan seuraavanlainen, keikoilla kuskaan yleensä moposettiä:
 
Drms:
BD 22"
RT 10"
FT 13"
FT 16"
SN 14"x6,5"
 
Cymb.
14" hh 2 kpl (toinen norm.hh-ständissä toinen kaapelilla)
16" crash + päällä 10" splash
17" crash + päällä 8" splash
8" Bell
18" China
14" China
Ride 20"
 
Perc:
Pari cowbelliä
Tamburiini
LP blokkeja 2 kpl
 
Hardware:
Kaapelihaikka sekä normi hh-ständi
virppa ständi
kaksi puomitelinettä + klämpeillä loput sälät kiinni
 
Ideana on ollut kompaktius. En saa tosin kuvaa nyt laitettua. Omasta mielestä isohko setti mutta olen sen saanut suhteellisen passeliksi kuljettaa.

Sellaista aaltoliikettähän se on ollut, ja tulee varmaan olemaan.
 
Portnoyta ja Weckliä et al en ole ikinä idolisoinut, mutta aina on ollut tuo more is more -ajattelu. Isommassa on vaihtoehtoja - eikä se tarkoita, että kaikkia pitää käyttää joka biisissä. Tai raahata jokaiselle keikalle.
 
Vähemmän, mutta laadukkaampaa - se on kanssa hyvä ohje. Miksi pitää kymmentä peltiä, joissa jokaisessa on vain yksi soundi, kun voi laittaa kaksi, joissa on viisi soundia molemmissa? Tai miksei samantien kymmenen tuollaista? Got gas? Sama se on tomien kanssa, paremmista irtoaa jos osaa kaivaa.
 
Ei sit mennä siihen laatukinailuun taas, jooko?