Luin tossa ketjua, jossa kyseltiin mitkä kappaleet saavat teidät itkemään ja aloin miettiä herättääkö musiikki ihmisissä muitakin yhtä suuria tunteita kuin suru. Elikkäs kertokaas mitkä kappaleet ovat herättäneet teissä voimakkaita tunteita tai vaikuttaneet muulla tavoin. "Guitar solos are icing on the cake, but you gotta have a cake, man."
Zakk Wylde |
Feggy 25.07.2005 21:21:46 | |
---|
Luin tossa ketjua, jossa kyseltiin mitkä kappaleet saavat teidät itkemään ja aloin miettiä herättääkö musiikki ihmisissä muitakin yhtä suuria tunteita kuin suru. Elikkäs kertokaas mitkä kappaleet ovat herättäneet teissä voimakkaita tunteita tai vaikuttaneet muulla tavoin. On joukko biisejä, joiden soidessa kylmät väreet kulkevat selkäpiitaa myöten. Tälläisiä ovat esimerkiksi Beatlesin A Day In the Life ja Byrdsin Eight Miles High. Sitten on tietysti biisejä, jotka aiheuttavat pikaisen kauhun tai halun päästä pois. Joidenkin biisien kohdalla jää miettimään mistä ne on kopsattu osin tai kokonaan. Ja joidenkin biisien suhteen harmittaa, kun pienellä säädöllä ne olisivat parempia. Jotkut biisit saavat halaamaan puita ja jotkut itkemään. Mutta jos ajattelee kaikki maailman biisejä, noin 76,8 % niistä ei herätä sen kummempia tunteita. Less is more. |
Wk 25.07.2005 21:31:39 (muokattu 25.07.2005 21:32:44) | |
---|
Metallican Orion, varsinkin se osa missä Cliff alkaa soittaa bassolla semmosta jopa iloisen kuulosta osuutta. Siitä tulee semmoinen, jotenkin eriskummallinen mutta kuitenkin positiivinen fiilis... Jotenkin sitä kuunnellessa mieleen tulee joku auringonlasku tai joku semmonen, u know :) WK |
2541 25.07.2005 21:32:01 | |
---|
Kylmät väreet aiheuttaa Kate Bushin "Running Up That Hill". Yön "Joutsenlaulu" alkaa ahdistamaan. Yön "Rakkaus on lumivalkoinen" alkaa oksettamaan. Aika paljon tulee tosiaan miettittyä näitä lainailuja tai sämplättyjen juttujen alkuperää. Joskus ne suorastaan ajavat raivon partaalle, kun ei saa alkuperäistä mieleen, esim. viimeksi mietin hampaat irvessä umpituttua biisiä kun kuulin jonkun Notkean Rotan kappaleen. Vihdoin selvisi, että samplen alkuperä oli Van Der Graafin "Cat's Eye/Yellow Fever". Onkohan muuten Hammillilta haettu luvat...?:) |
kivi 25.07.2005 21:40:58 | |
---|
Elikkäs kertokaas mitkä kappaleet ovat herättäneet teissä voimakkaita tunteita tai vaikuttaneet muulla tavoin. Onhan noita. Kevätbiisit (ikkunat auki, volyymi täysille): Ramones - I Wanna Be Sedated Clash - Spanish Bombs Larry Wallis - Police Car Stiff Little Fingers - State Of Emergency Syysbiisit (tuli takkaan, kyyneliä punkkuun): Big Star - September Gurls, You Get What You Deserve Gerry Rafferty - Baker Street Brinsley Schwartz - Silver Pistol Lords Of The New Church - Bad Timing Johnny Thunders - You Can't Put Your Arms Around A Memory Talvibiisit (vakavaa ja hiljaista, lumi peittää ikkunan): Bob Dylan - Desolation Row The Church - Is This Where You Live Pretenders - kaksi ekaa albumia kokonaan Neil Young - Winterlong Kesäbiisit (Iisiä, iisiä. Asfaltti polttaa.): Blondie - neljä ensimmäistä albumia XTC - Oranges And Lemons Steve Harley And The Cockney Rebel - Mr. Raffles John Cale - Caribbean Sunset |
Schnowotski 25.07.2005 21:43:47 (muokattu 25.07.2005 21:49:05) | |
---|
Anton Webernin teokset saavat joskus aikaan sellaista että keskittyy vain musiikkiin ja kaikki muu unohtuu. Hengitys kiihtyy. Aivan mahtavaa. Parhaita ovat opukset 5, 6, 9, 21, 26, 27, 30 ja 31. Eäh, on muitakin parhaita. mutta koitan pitää listan lyhyenä. Mutta idea lienee selvä: 12-säveljärjestelmä on pop. Jos joku haluaa kuulla niin: http://www.antonwebern.com/tuolta voi kuunnella. ---- Muita vaikuttaneita: Timo Rautiainen & trio niskalaukaus - Elegia, rajaton rakkaus, pahin kaikista, en katso taakse Viikate - vanhat, kevyesti keskellä päivää -ep: vanhemmat (ja se Kevyesti K P -ep) CMX - keskellä, elokuun kruunu Tässäkin koitin pitää listan lyhyenä. Jäi varmaan jokin tärkeä mainitsematta. edit: niinja logiikka sille, miksi otin Webernin noin ensimmäisenä esille ei ole se, että olen taidehuomo vaan se on se viimeisin ja parhaiten muistissa Tyttö kouluttautuu lääkäriksi, diagnosoi itsellään aivokasvaimen ja ampuu itsensä. Rakastitko minua kun katsoit minua silmiin, kun pidit minua kädestä, kun tulit puhumaan minulle? - elämä yksin ei ole vaikeaa, mutta elämä ilman sinua... |
etnopoju 25.07.2005 21:44:49 | |
---|
tunteet on naisia/ruotsalaisia varten. hmmm...zappan greggery peckery (tai miten v*tussa se nyt kirjotetaankaan?) kyllä noin niinkuin enemmän sanoitusten/idean puolesta on mahtava. |
SGitar 25.07.2005 21:48:16 | |
---|
Yön "Rakkaus on lumivalkoinen" alkaa oksettamaan. Gabba Gabba Hey |
lethereberock 25.07.2005 21:51:22 | |
---|
Metallican Orion, varsinkin se osa missä Cliff alkaa soittaa bassolla semmosta jopa iloisen kuulosta osuutta. Siitä tulee semmoinen, jotenkin eriskummallinen mutta kuitenkin positiivinen fiilis... Jotenkin sitä kuunnellessa mieleen tulee joku auringonlasku tai joku semmonen, u know :) I know "Guitar solos are icing on the cake, but you gotta have a cake, man."
Zakk Wylde |
2541 25.07.2005 21:53:35 | |
---|
Kiven listauksen innoittamana aloin miettiä vuodenaikoja ja miten tietyt levyt/biisit niistä muistuttavat. Monesti kohdallani on kyse vaan levyn ostohetkestä ja vaikka kuumana kesäpäivänä eka kertaa kuultu levy/kappale soisi synkimpänä marraskuun päivänä niin alkuperäiseltä tunteelta ei voi välttyä. |
rautayrtti 25.07.2005 21:58:08 | |
---|
CMX:n kauneus pettää. son kyllä hieno biisi, vaikken sen kummemmin ite bändistä perusta. toinen mikä tulee mieleen on Nocturne. olkoot se sitten Veskun laulamana tai ei, mutta hieno runo puettu hienoksi biisiksi. hyvinkin paljon herättääpi tunteita vaikka sitten ite sitä lauleskelis. "these smiling eyes are just a mirror for" |
lethereberock 25.07.2005 22:00:52 (muokattu 25.07.2005 22:04:43) | |
---|
Kiven listauksen innoittamana aloin miettiä vuodenaikoja ja miten tietyt levyt/biisit niistä muistuttavat. Monesti kohdallani on kyse vaan levyn ostohetkestä ja vaikka kuumana kesäpäivänä eka kertaa kuultu levy/kappale soisi synkimpänä marraskuun päivänä niin alkuperäiseltä tunteelta ei voi välttyä. Mulle käy just näin: Aina kun kuuntelen gunnareiden kokoelmaa tulee keväinen fiilis.Johtuen siitä et ostin ja kuuntelin levyä keväällä. "Guitar solos are icing on the cake, but you gotta have a cake, man."
Zakk Wylde |
Schnowotski 25.07.2005 22:09:08 | |
---|
toinen mikä tulee mieleen on Nocturne. olkoot se sitten Veskun laulamana tai ei, mutta hieno runo puettu hienoksi biisiksi. hyvinkin paljon herättääpi tunteita vaikka sitten ite sitä lauleskelis. Oi todellakin tämä. Tosin tarkoititko sitä chydeniuksen versiota? Minä en niin siitä tykkää vaan enemmän siitä Wesslinin ja jonkun toisen (nimimuistini loistaa taas) versiosta. Tyttö kouluttautuu lääkäriksi, diagnosoi itsellään aivokasvaimen ja ampuu itsensä. Rakastitko minua kun katsoit minua silmiin, kun pidit minua kädestä, kun tulit puhumaan minulle? - elämä yksin ei ole vaikeaa, mutta elämä ilman sinua... |
rautayrtti 25.07.2005 22:22:11 | |
---|
Oi todellakin tämä. Tosin tarkoititko sitä chydeniuksen versiota? Minä en niin siitä tykkää vaan enemmän siitä Wesslinin ja jonkun toisen (nimimuistini loistaa taas) versiosta. tarkoitin sitä versiota, minkä Vesku Loiriki laulaa, elikkäs kyse ei taida olla Chydeniuksen versiosta... "these smiling eyes are just a mirror for" |
Schnowotski 25.07.2005 22:26:52 (muokattu 25.07.2005 22:44:19) | |
---|
tarkoitin sitä versiota, minkä Vesku Loiriki laulaa, elikkäs kyse ei taida olla Chydeniuksen versiosta... Vesku laulaa Tsydeniuksenkin version. :) edit (en sotke ketjua liikaa): kävinpäs just googlettamassa, ja niinhän se tekeekin... no, sen verran osaan valaista, että ku kuuntelee näitä uusia vesku goes eino leino -levyjä, niin sieltä löytyypi se versio mistä tykkään. 8) Hoh, no samasta kai sitten tykkäilemme. Tyttö kouluttautuu lääkäriksi, diagnosoi itsellään aivokasvaimen ja ampuu itsensä. Rakastitko minua kun katsoit minua silmiin, kun pidit minua kädestä, kun tulit puhumaan minulle? - elämä yksin ei ole vaikeaa, mutta elämä ilman sinua... |
rautayrtti 25.07.2005 22:34:22 (muokattu 25.07.2005 22:43:37) | |
---|
Vesku laulaa Tsydeniuksenkin version. :) kävinpäs just googlettamassa, ja niinhän se tekeekin... no, sen verran osaan valaista, että ku kuuntelee näitä uusia vesku goes eino leino -levyjä, niin sieltä löytyypi se versio mistä tykkään. 8) tai siis ainakin sieltä. "these smiling eyes are just a mirror for" |
slipkorn 25.07.2005 23:51:30 (muokattu 25.07.2005 23:52:18) | |
---|
Kylmiä väreitä tulee ainakin System of a Downin Highway Songista, Panteran Floodsista, Opethin To Bid You Farewellista ja Led Zeppelinin Stairway to Heavenista (sivistin itseäni viimein :)) Pakokauhun tunteita tulee semmoisissa kohdissa, jossa volyymi nousee liian kovalle. Esim. Nicolen Lähde Sydän Devootio ja Stam1nan Paha Arkkitehti (loppu). Niin ja SOADin Mezmerize-levy saa aina hyvälle tuulelle. Vihan tunteita saan tästä musiikin historian merkkipaalusta, Salarakas-biisistä. |
Tempura 26.07.2005 06:47:30 | |
---|
Onhan noita, väsyneenä tulee mieleen vaan noita tuoreempia. Coldplayn Square onessa kohta, jossa alkuhymäilyjen jälkeen alkaa rumpubiitti hakkamaan syntikan soidessa taustalla....jotenkin niin hienoa valmistautumista helvetin upeaan kertosäkeeseen. Siinä menee pää mukana ja omituine olo hiipii psyykkeeseen. Afghan Whigsiltä tuli mieleen Temple (vaikka cover onkin), varsinkin se kohta missä Dulli huutaa "Get out!!!!!!". Aivan parasta sielukasta huutoa ja ääntä, jota seuraava bassokuvio valmistelee taas kunnon meininkiin. THV-Klubi #7 |
Leper Messiah 26.07.2005 10:25:26 | |
---|
tämmöinen on tullut huomattua, että kun on hyvin vihainen ja alkaa soittamaan Mokoman yhtä vihaisia kappaleita niin viha kaikkoaa. vihaa + vielä enemmän vihaa =... ei enää vihaa? Propaganda on propagandaa. Kuuntelen mäkin musiikkia, vaikka olen tutustunut MTV:n ohjelmatarjontaan. - Pira
Punttisika #3 Runkku Monsteri #4 J-boy #8 |