Rummut: rumpukamat ›

Hep. Ruoditaanpa tällaista..
 
Suurin rummuttamiseen liittyvä ongelma omalla kohdallani on tällä hetkellä se, että yhtenä päivänä homma vaan kulkee ja toisena päivänä ei sitten millään. Tuntuu, että hyvän ja huonon päivän erot näkyvät ja kuuluvat aivan kaikessa: dynamiikka, taimi, nopeus, balanssi, soundi, you name it. Huonona päivänä tuntuu, ettei edes sopivaa kapulaotetta meinaa löytyä, vaan kokoajan lipsuu jostain kohdasta, käsistä puuttuu herkkyys ja komppi on aivan järkyttävää soutamista. Erittäin huonoon päivään (näitä on onneksi aika harvoin) liittyy myös sellainen hauska feature, että lähes kaikki musiikki kuulostaa täysin sietämättömältä. Hyvänä päivänä taas oikea syke löytyy kuin itsestään, raajat toteuttavat mukisematta sen, minkä pää käskee ja soittaminen on ylivoimaisesti paras asia maailmassa.
 
En ole siis vielä keksinyt, mikä on se jokin, joka erottaa hyvän ja huonon päivän toisistaan. Olen havainnut, että mm. lämmittely, venyttely ja unen määrä korreloi jonkin verran soiton sujumiseen. Lisäksi hyvistä päivistä jää useimmiten jotain käteen huonojen päivien varalle, eikä huonot päivät ehkä enää ole aivan niin huonoja kuin aiemmin. Silti tuntuu, että olen missannut jonkun todella oleellisen pointin, kun yhtenä päivänä on kertaluokkaa parempi meininki, kuin toisena. Tuntuu, että vaikka kuinka olisi ennakkoasetelmat kohdallaan (tai vastaavasti vituillaan), niin silti ei voi tietää etukäteen onko edessä hyvät vai huonot treenit.
 
Huh, sainpas avauduttua. Onko muilla vastaavia kokemuksia? Erityisesti olisi lohduttavaa kuulla, jos joku on päässyt kuvailemastani vuoristoratameiningistä eroon, ja onnistunut tasoittamaan hyvän ja huonon päivän välistä eroa oleellisesti. Mites pro-osasto..? (hollmi-5, jazzmies, mikko/de, jne.) Onko teillä ollenkaan huonoja päiviä, vai onko tatsi päivästä toiseen tasaisen vahva? Kaikki niksit ja näkemykset ovat tervetulleita!

Taitaa olla aika universaali ilmiö. Joinakin päivinä en pysty sitten millään keskittymään harjoitteluun ja soittamiseen, toisina kaikki sujuu kuin tanssi. Minulla on tämä homma vielä sen verran alkutekijöissään, että huonosta päivästä tulee aina täydellinen katastrofi rumpujen soiton kannalta. Pro-miehen tekee se, että huonoimpinakin päivinä komppi kulkee ja homma toimii. Siinä on vielä muutaman vuoden urakka edessä.

itellänikin tosi selvästi huomattavissa tämmöstä. asiaan vaikuttaa varmaan mielialakin millä menee soittamaan: jos on jo ennestään paska fiilis niin tuskinpa soitto hirveästi auttaa tilannetta ja keskittyiminen kärsii kun päässä puntaroi niitä asioita koko ajan jotka ovat huonoon fiilikseen johtaneet...

Väsymys ja univelka vaikuttavat myös soitossa, vaikkei sitä normaalihommassa huomaisikaan olevansa väsyksissä. Kyllä noita huonoja päiviä sattuu itselle ihan liikaa, johtuen suureksi osaksi treenikertojen vähyydestä.

Hyvää rumpalia/ammattilaista ei tunnista siitä kuinka hyvin se parhaimmillaan soittaa, vaan siitä että se huonoimpanakin päivänä soittaa ns. oolrait. Muistaakseni Billy Wardin viisaus, ja mielestäni erittäin totta.

Nykyään on itellä nuo huonot päivät vähentyneet kun reenin määrää on nostanut. Mutta se on kyllä harvinaisen totta, että univelka vaikuttaa kyllä erittäin paljon nuihin huonoihin päiviin. Jos koulua on esim. neljään asti ja unta ei ole saanut kunnolla niin soitto ei kyllä tahdo luonnistua koulupäivän jälkeen.
Asenne pitää myös olla kohallaan joka kerta kun rumpujen taakse istuu. Jos on semmonen olo, ettei oikeen soitto innostas niin ei sitä väkisin kannata mennä röytämään.
Mutta siis minun mielestä se on niin, että mitä enemmän jaksaa reenata niin sitä vähemmän tulee nuita huonoja päiviä.

Nykyään on itellä nuo huonot päivät vähentyneet kun reenin määrää on nostanut. Mutta se on kyllä harvinaisen totta, että univelka vaikuttaa kyllä erittäin paljon nuihin huonoihin päiviin. Jos koulua on esim. neljään asti ja unta ei ole saanut kunnolla niin soitto ei kyllä tahdo luonnistua koulupäivän jälkeen.
Asenne pitää myös olla kohallaan joka kerta kun rumpujen taakse istuu. Jos on semmonen olo, ettei oikeen soitto innostas niin ei sitä väkisin kannata mennä röytämään.
Mutta siis minun mielestä se on niin, että mitä enemmän jaksaa reenata niin sitä vähemmän tulee nuita huonoja päiviä.
 
Juuri näin, samaa mieltä. Ahkerasti treenatessa tasokin pysyy tasaisena päivien välillä.

Jos on semmonen olo, ettei oikeen soitto innostas niin ei sitä väkisin kannata mennä röytämään.
 
Mutta aina ei voi kattoa kiinnostaako sillä hetkellä vai ei. Esimerkiksi keikkoja ei paljo siirrellä rumpalin soittofiiliksen mukaan. Joskus tuntuu että kaikkein mieluiten olisi kotona nukkumassa, mutta silti pitää painella lavalle. Tosin aika äkkiä se fiilis herää, jos vain yleisö on mukana.

Ahkerasti treenatessa tasokin pysyy tasaisena päivien välillä.
 
Kompataan.

Eiköhä noita oo kaikilla. Ja se reenin puute ratkasee aika paljo. Olin viikon saimaalla ja edellis viikkona oli kaikkee muuta ettei kerinny reenaamaa ja tänää ku koitti ni eihä siitä tullu paskaakaa jäi vaa huono maku suuhu.

Mulla ainakin soitto kulkee melkein aina kuhan vaan saa kunnon lämmön päälle. 15 minuuttia nopeita komppeja ja vastaavaa ni kyllä mulla ainakin alkaa sujua.

Kun tunnistan itsessäni pedon,joka ei muuta saa kun tuhoa ja sekasortoa aikaiseksi setin takana menen tasan tarkkaan kutomaan. Rauhoittaa kehon ja mielen... :)

Dear Eki, huonoina päivinä minusta on jostain syystä paljon mukavampi naputtaa harjoitusalustaa kuin läiskiä rumpuja. Olenko jotenkin sairas? :)

Nauhoittakaa niitä keikkojanne/treenejänne ja kuunnelkaa omaa soittoa.
 
Toi on hyvä.Auttanu mua kehittymään parhaiten.Nauhoitteista kuulee oman soittonsa ulkopuolisen korvin ja pystyy parhaiten analysoimaan/kehittämään omaa soittoaan.
 
Itse olen usein yllättynyt ns. huonon päivän tallennuksesta. Soitto on tarkkaa ja karsittua. Beatti hyvin kasassa, time tarkkaa ja fillit harkitun kuuloisia. Mistä lie johtuukin?
 
Kyllä mutta,itse saan usein nuhteet näinä päivinä liian steriilistä soitosta josta puuttuu elämä ja meininki,vaikka onkin skarppia soittoa.
 
Voin vain toistaa sen jonka jo täällä joskus kirjoitin:Huonot päivät vaivasivat mua alkuvuosina (ehkä ekat 7 vuotta) todella pahasti.Meinasin usein heittää kapulat saunan uuniin.Kunnes jotain tapahtui,jotain vaan naksahti ja nämä kammoamani päivät jäivät käytännössä kokonaan pois!
 
Jotenka nuori rumpali,jos kärsit samaa vaivaa,Älä lannistu.Treenaa säännöllisesti,keikkaile jos mahdollista,treenaa myös ilman klikkiä,kuuntele omaa soittoasi,kuuntele paljon muutakin musaa,jammaa soittokavereiden kanssa.Näin sisäinen kellosi kehittyy.Vaivannäkösi palkitaan!!!

Hyvää rumpalia/ammattilaista ei tunnista siitä kuinka hyvin se parhaimmillaan soittaa, vaan siitä että se huonoimpanakin päivänä soittaa ns. oolrait. Muistaakseni Billy Wardin viisaus, ja mielestäni erittäin totta.
 
Mel Lewis. Eipä oo mulla vielä tuohon tasoon pitkään aikaan asiaa.

Mutta aina ei voi kattoa kiinnostaako sillä hetkellä vai ei. Esimerkiksi keikkoja ei paljo siirrellä rumpalin soittofiiliksen mukaan. Joskus tuntuu että kaikkein mieluiten olisi kotona nukkumassa, mutta silti pitää painella lavalle. Tosin aika äkkiä se fiilis herää, jos vain yleisö on mukana.
 
Niin ei tietenkään siinä tapauksessa. Tarkoitin itse lähinnä yksin reenaamista eli ns. vapaaehtoista soitantaa.

Kyllä se saattaa itsekseenkin yllättäen ns. lähteä. Hassu tunne, kun niin käy.
 
Jos ei meinaa onnistua, niin pari minuuttia lämmittelyä (vaikka single stroke rolleja ympäri settiä iha täysii (pro-tapa, tiedän)) ja uusi yritys.
 
Eivät ole huonot päivät vuosien myötä juuri vähenneet (niitä ei ollut paljon silloinkaan), mutta hyvän ja huonon ero on kyllä tasaantunut paljonkin. Tämä toisaalta voi myös tarkoittaa, että huiput eivät enää ole niin korkealla..

Tuo on jännä ilmiö. En käsitä/tiedä mistä johtuu.
 
Samaa on myös ilmennyt omassa soitossa mitä Mika sanoi. "Huonon"päivän keikka onkin toiminut paljon paremmin kuin ns. hyvän päivän keikka.
 
Treenaaminen joko yksin tai bändin kanssa vaatii keskittymistä. Keskitymmistä siinä määrin, että kuuntelee miltä se soitto saundaa, minkälainen balanssi, pitääkö time etc. Keskittymistä kannttaa "harjoitella" treeniksellä. Sitten kun on keikalla niin ei kannata turhia ruveta miettimään tai mennään pahasti metsään, yleensä.

Ongelma on varmasti todella yleinen. Itse yleensä tiedän jo treeneihin mennessä suurin piirtein mitä tuleman pitää. Soittokavereille voi sanoa, että tänään meni aamulla mehu väärään kurkkuun, jotta koettakaa kestää. Laukaisee tilanteen jo ennenkuin sellaista on päässyt muodostumaan.
 
Usein pitkä tauko jollakin tavalla avaa korvat ja silmät; löytää tavallaan "punaisen langan" soittamisessa uudestaan. Omalla kohdalla tilapäisen umpikujan (huonon kerran satuttua) olen monasti pitänyt rumpuvapaan ajanjakson, jonka jälkeen jo omien soittovälineiden näkeminen on tuonut mairean virneen suupieliin.
 
Kehotan siis jokaista löytämään sisäisen rumpalinsa ja löytämään keinoja siihen, miten huonon fiiliksen voi kääntää voitoksi. Varsinkin yhteissoitantaharjoituksissa se on muiden hyvinvoinnin takia mielestäni erittäin suotavaa. Aina tämä ei ole mahdollista, mutta yllättävän usein...
 
Ugh.