Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Minulla se menee silleen, että basso syliin ja guotarprosta tausta. Sitten improvisoidaan ja tapitellaan. Tai vaan tapitellaan ja opetellaan. Riippuu tilanteesta.

Oma tieni sooloilun (kitara, koskettimet, ...) oppimiseen kulki luultavasti sen kautta, että jammailin olemassa olevien kappaleiden melodioita korvakuulolta. Sieltä ne ainekset sooloihin löytyvät.
 
Bendaukset, tilut ja muut ovat yksi konsti maustaa soittoa. Lähes kaikessa musiikissa ja äänessä pätee se, että muuttuvaa ja elävää ääntä on mukava kuunnella, staattista piipitystä taas ei ole. Aina kun ääni muuttuu, se jollain lailla kiinnostaa korvaa. Nimenomaan muutos, elävyys, yllättävyys on se juju, josta miellyttävyys ja kiinnostavuus tulevat. Ja tietysti koko sopan pitää jotenkin sopia yleiseen musiikkitajuun. ;)
 
Rytmityksen kannattaisi olla elävää ja svengaavaa. Monessa kitarasoolossa sävelten rytmitys on TAN-taka-TAN-taka-TAN-taka-TAKA-taka- TIDU-didu-TIDU-didu-TIDU-didu-TIDU-didu. Tällainen rytmitys sopii varmaan johonkin Suomi-jenkkaan, mutta ei kitarasooloon, pliiz. Hyvä rytmi syntyy paitsi elävästä pitkien ja lyhyiden äänten ja taukojen vaihtelusta, myös synkoopeista ja ... DYNAMIIKASTA. :) Ilman dynamiikkaa ei ole rytmikkyyttä. Hiljaisia ääniä, kovia ääniä, keskikovia ääniä. Dynamiikkaan vaikuttaa tietysti myös äänten kesto ja atakki (erilaiset pikkaukset, demppaus). Lyhyitä ääniä, pitkiä ääniä, teräviä ääniä, pehmeitä ääniä.
 
Jos sooloa ajattelee "soitettuna lauluna", kannattaa yrittää pyrkiä eroon suomen kielen rytmityksestä, jossa paino tulee aina ensimmäiselle tavulle. Sen sijaan kannattaa matkia soolossa vaikka jonkun englanninkielisen laulun rytmitystä. Suomeksi eivät oikein synkoopit taivu (paitSI räpisSÄ josSA paiNO voi olLA milLÄ taVULla taHANsa... lasTENkoDINkaDULLA). Monesti sooloissa on yksinkertaista "polyrytmin" tynkää, tyyliin MA-ti-ke-to-PE-la-su-ma-TI-ke-to-pe-LA-su-ma-ti-KE-to-pe-la jne seitsemällä sävelellä. Kuudella KI-ta-ra-ko-TE-lo ki-ta-RA-ko-te-lo, ...)
 
Toki tärkeää on myös se, _mitä_ säveliä soittaa. Mutta joskus hyvän soolon voi soittaa vaikka yhdellä ja samalla sävelkorkeudella, kunhan soittaa sitä mielenkiintoisesti ja maukkaasti. Sen verran täytyy ymmärtää taustalla soivista soinnuista, ettei soita kulloisenkin harmonian kanssa ristiriitaisia säveliä. Yksi konsti oppia tuntemaan, missä kohtaa pohjaharmonian sävelet ovat, on soittaa hitaina arpeggioina biisien sointujen säveliä, jotta sointuihin sisältyvät sävelet jäävät korvaan.
 
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, ... vibrato. Niin. Mielellään ei sellaista Santana-tyylistä horkkakäsitärinää, jos saa pyytää. Ainakin meikäläisen yleinen estetiikan taju sanoo, että vibraton pitää olla rauhallinen ja nautiskeleva, ei pakonomainen ahdistunut ylävireinen väpätys. (unohdetaan tässä yhteydessä ylilyönnit kuten joidenkin himotekniikkamiesten piipaa-auton sireeniä muistuttava "vibrato") Lisäksi vibraton nopeuden ja laajuuden pitäisi olla jotenkin suhteessa äänen korkeuteen. Korkeilla äänillä kapeampi vibrato riittää.
 
Summa summarum: melodioita korvakuulolta soittelemaan ja ilmaisun aineksia opettelemaan ja kokeilemaan. Ei lapsikaan opi puhumaan, jollei jossain vaiheessa jokeltele kaikenlaisia ääniä ja etsi suuvärkin ilmaisun keinoja ja rajoja.

Silloin kun itse aloittelin, niin en voinu ymmärtää, miten jotkut pysty"lennosta"vaikka hyräilemään jotain melodiaa/sooloo jonkun ennenkuulemattoman kipaleen päälle, mutt kun on sitt itsekkin paljon noita soitellut, niin tuokin"taito"on avautunut...
 
Kumma.. itse olen aina pystynyt hyräilemään lennosta melodioita.. Mutta siihen se valitettavasti sitten jääkin. Itse en ole koskaan säveltänyt sooloa vaan vedän improna (jee vuosi soittoo takana, kuulostaa välillä aikamoiselta ;-)).

Mulla tuota kitarasoolojen säveltämistä rajoittaa kaksi asiaa:
 
a) Kitarassani menee aina 1. kieli poikki jos bendailee. Ja bendejähän on pakko olla, jos rokkia soitetaan(?)
 
ja
 
b) En osaa soittaa yhtään valmista sooloa. Pitäisi kai osata muiden sooloja ennen kuin voi säveltää omia?

Black Zombie 82: Mulla tuota kitarasoolojen säveltämistä rajoittaa kaksi asiaa:
 
a) Kitarassani menee aina 1. kieli poikki jos bendailee. Ja bendejähän on pakko olla, jos rokkia soitetaan(?)
 
ja
 
b) En osaa soittaa yhtään valmista sooloa. Pitäisi kai osata muiden sooloja ennen kuin voi säveltää omia?
 
a) Huollata kitarasi ammattilaisella
 
b) Opettele tykkäämiäsi melodioita ja sooloja täsmälleen niin kuin ne on soitettu, jolloin opit melodioiden lisäksi fraseerauksen nyanssejakin.
 
Lopputulos: Kielet kestää ja sinulla on työkalupakki omien soolojen säveltämiseen. Kun opettelet kaikkea mistä tykkäät, työkalupakkisi muotoutuu mieleiseksesi. Paskaa ei ole pakko opetella paitsi halutessasi joitain soittotekniikoita esim. etydeistä. Lue vertaus lapsen puheen oppimiseen edeltä.

Veikkaan, että suurin osa kitarasooloista on vedetty alunperin ihan improna. Ja sitten myöhemmin on vaan totuttu soittamaan se samalla tavalla.
 
Jotenkin tuntuu, että jazz ja blues jutut on helpompia kuin esim. heavy medal sooloilu. Koska niissä on joku logiikka. Jazzissa ja bluesissa sooloillaan sointujen pohjalta. Metallissa taas ei ole yleensä sointuja ollenkaan ja tuntuu että kitarakin tiluttaa vaan jotain kromaattista. Ja niinhän sen kai kuuluukin olla. Onhan sitä tietysti kaikenlaista fuusiomusaakin olemassa, mutta sellaisesta minä en ymmärrä mitään.

Black Zombie 82: Jazzissa ja bluesissa sooloillaan sointujen pohjalta. Metallissa taas ei ole yleensä sointuja ollenkaan ja tuntuu että kitarakin tiluttaa vaan jotain kromaattista.
 
Medallissa voi laajentaa peruskiertojen sahaukset ja vitoset soinnuiksi ja mielessään soinnuttaa riffit kuten soinnuttaisi melodian, niin voi liidatessa ajatella enempi sointuja.
 
Esim. Friedmanin Marty on melko looginen, käytännössä jatkuvasti pohja mielessä soittava ukko.

Arkka: Medallissa voi laajentaa peruskiertojen sahaukset ja vitoset soinnuiksi ja mielessään soinnuttaa riffit kuten soinnuttaisi melodian, niin voi liidatessa ajatella enempi sointuja.
 
Esim. Friedmanin Marty on melko looginen, käytännössä jatkuvasti pohja mielessä soittava ukko.
 
Yleistysvaroitus. Medallia tonaalisempaa musiikkia saa kyllä hakea. Käytännössä kaikki kromatiikka paljastuu analysoitaessa passing tone tai approach tone -tyyppiseksi pinnan väritykseksi vahvojen tahdinosien levätessä tukevasti diatonisella jalustalla.

Black Zombie 82: Jotenkin tuntuu, että jazz ja blues jutut on helpompia kuin esim. heavy medal sooloilu. Koska niissä on joku logiikka. Jazzissa ja bluesissa sooloillaan sointujen pohjalta. Metallissa taas ei ole yleensä sointuja ollenkaan ja tuntuu että kitarakin tiluttaa vaan jotain kromaattista. Ja niinhän sen kai kuuluukin olla. Onhan sitä tietysti kaikenlaista fuusiomusaakin olemassa, mutta sellaisesta minä en ymmärrä mitään.
 
Enpä oo aikoihin lukenu mitään näin hatusta heitettyä. Ehkä jos verrataan jotain vanhempaa swingiä ja Slayeria niin saattaa olla perää, mutta pääasiassa asia on juurikin päinvastoin.

Kasu-_-: Enpä oo aikoihin lukenu mitään näin hatusta heitettyä. Ehkä jos verrataan jotain vanhempaa swingiä ja Slayeria niin saattaa olla perää, mutta pääasiassa asia on juurikin päinvastoin.
 
Se ob Mahe, se on Mahe, se oo-on juuhm.