Klassinen ›

WAU! Oli pakko ottaa tältä klasaripuolelta satasen talu! :)

Pieni hyppäys ja poikkeama aiheesta toiseen kolumnityyliin:
 
Olkaa rehellisiä; ei minulle tarvitse olla, vaan itsellenne. Retorinen kysymys: Oletteko milloinkaan kuulleet ainoatakaan Antonio Rossinin kappaletta tai aariaa, joka koskettaisi aidosti ihmissydäntä, sallittakoon näin runomuotoinen herkkä ilmaisukieli; puhuisi syvistä ja intiimeistä tunteista, kuten rakastunut ihminen puhuu toiselle ihmiselle, ja joka saisi liikuttumaan sielun syvimpiä syövereitä ja sopukoita myöten.
 
Vai ovatko ihmiset vieläkin niin pinnallisia ja huvittelunhaluisia, että jonottavat lippuja lippupalvelun luukulla päästäkseen kutituttamaan nauruhermojaan Antonio Rossinin puolipöhköjen oopperoiden seurassa?
 
Vai onko se vain sitä mekaanista ja shampanjan tavoin poreilevaa kevytmielisen hilpeätä, tyhjyyttään kumisevan taiteellisen omantunon sisäisen äänen sävelvyörytystä vailla yllättävien modulaation häivääkään, ilman sitä pientä hiukkasta, joka elää ja hengittää, ja eroaa täysin soittimen, lauluäänen akrobatista, joka Schubertissakin on aina tuntuvilla, myös oopperoissaan, valitettavan totta kuin se onkin, sanoo totuuden äänitorvi.
 
Mutta miljoona kärpästähän ei voi olla väärässä; paska on hyvää.
 
Antonio Rossinin pahin virhe säveltäjänä oli ja on se, ettei hänen musiikillaan ole kapasiteettia eikä oikein potentiaaliakaan palvella muita tendenssejä kuin yleisön nauruhermojen kutittelu, tekonauruhermojen, jotka ovat kiusaanuneet hänen teennäisestä ja epäaidosta ilmaisustaan. ja mikä pahinta, vaan ei sielullisten kokemusten ja järkytysten välittämiseen kuulijoilleen.
Populariteetti ja esteettiset kvaliteetit eivät ikävä kyllä kulje milloinkaan käsi kädessä; harvassa ovat ne tapaukset, jotka tekevät säännöstä poikkeuksen.
 
Otsikkoon palatakseni; kaikki TV-ohjelmat ovat sitä samaa skeidaa, joka pehmentää katsojiena aivot.
 
Ottakaa vastaan nöyrin kiiitokseni uusimman mestariluomukseni lukijoissa herättämästä ihailusta.Myös siellä hämeessä.

Mie oon Opera Cavalla kesätöissä täällä kotipuolessa. esittäävät Taikahuilua...

Mie oon Opera Cavalla kesätöissä täällä kotipuolessa. esittäävät Taikahuilua...
 
Siis onko se se Nilsiän louhosooppera..? Mahtava paikka!

Tarkoitat varmaan Gioacchino Rossinia, Antoniota en tunne. Vastaus kysymykseen on että en varmaan ole, mutta en minä silloin Rossinia mene kuuntelemaankaan kun haluan syvällisiä tunteita. Rossini nyt on vain sattunut olemaan jo tyyppinä sellainen, joka ei valtavan vakavamielisesti ole elämään suhtautunut. Ei hänen musiikistakaan silloin ole varmaan odotettavissa mitään eksistentiaalisia kriisejä kuvaavia syövereitä, mutta huumori on musiikissa myös tärkeä osa, ja sekin voi puhutella, vaikkakin eri tavalla kuin syvällisemmät asiat.
 
En, kyllä tarkoitan Pesarossa syntynyttä Gioacchino Antonio Rossinia, joka siis oli hänen toinen nimensä.
 


Synkän intohimoinen on tuo mauregaton bassoaaria Alfonso ja Estrella-oopperan III-näytöksestä, matalien jousien esittelemä teema tuo käsittelytavaltaan mieleen jotenkin ns. Rosamundekvarteton avauksen; onko näin? Ja sitten tuo kauniiden runollisten puhallinsoolojen kehystämä keskijakso duurissa, äkillisine paluuna mollin heittämään synkkään varjoon dramaattisine ja vulgaasine crescendoineen, kuin piru olisi irti. Schubertin kauniiden sointujen taju on tosiaankin niin ehdoton, että on mahdotonta löytää hänen teoksestaan mistään kohtaa, jossa soinnukuus olisi uhrattu muiden tarkoitusperien ja näkökohtien hyväksi; arvaas mistä sitaatti? Edward Grieg Mozartin juppiterin finaalista.

En, kyllä tarkoitan Pesarossa syntynyttä Gioacchino Antonio Rossinia, joka siis oli hänen toinen nimensä.
 
Jaa jaa. Ensimmäisellä etunimellä hänet toki yleisesti tunnetaan.

Mie oon Opera Cavalla kesätöissä täällä kotipuolessa. esittäävät Taikahuilua...
 
Niin minäkin. Itseasiassa minä jopa esiinnyn siellä ja vieläpä Paminana! En minä sentään laula tai muuta. Minä olen vaan se joka ratsastaa sillä hevosella siinä alussa kun siihen tarvittiin joku toinen kuin se itse laulaja. Eipä kovinkaan moni poika varmaan ole minua ennen Paminana esiintynyt :)

Minusta on varsin aiheellita pohtia, miksi konserteissa kuullaan vain orkesterisäestyksellisiä sovitusversioita, mitä Schubertin lauluihin tulee, jotka ovat kaiken lisäksi epäautenttisia, mutta ei neron itsensä säveltämiä aitoja ja hurmaavia orkesterilauluja monista oopperoista. Esim. Paholaisen huvilinnassa on standardoidulla nimikkeellä - lied - tällainen orkesterilaulunumero, Guerrierillä 80-tahtinen Salamankassa ja lied-aarioita mm. Alfonsossa ja Froilalla ja Friedrichillä Zwillingsbrüderissä, joiden soittimellinen fantasia ja soinnillinen rikkaus ylittävät pianon suomat mahdollisuudet säestävän instrumentin funktiossa liedpartnerina.
 
Myös sopraanolle ja orkesterille sävelletty aaria D 534 ja solisti, harppu ja viulukombinaatiolle kirjoitetut ovat laiminlyötyjä teoksia. Miksi siis hänen oopperatuotantonsa nähdään alituiseti sellaisena peikkona, mikä estää yleisöä kuulemasta suurenmoista musiikkia? Ehkäpä hyvien tulkintojen puute?

Miksi siis hänen oopperatuotantonsa nähdään alituiseti sellaisena peikkona, mikä estää yleisöä kuulemasta suurenmoista musiikkia? Ehkäpä hyvien tulkintojen puute?
 
Juuri sen takia, ettei herra S. ollut suuri oopperasäveltäjä. Kysymys kuuluukin, kenen mielestä se on suurenmoista?
 
Jos haluaa todellista OOPPERAA kuunnella, kannattaa valita Verdi (/Puccini/Rossini), Wagner tai Mozart. Kukaan ei ole kai ollut innostunut levyttämään näitä Schubertin harvinaisempia kappaleita koska tiedetään, että ne ei myy. Luulisin näin.

Mikäpä muukaan on kaikkien kansanrallien kohdun ja istukan manttelinperijä kuin Antonio Rossinin poroporvarillista imbesilliyttä ja idiotismia apinoiva lalalala-rallatusrillumareilaulelmaralli, Figaron cavatina, laskelmoidun koomisine intervallihypyineen, kaavamaisen stereotyyppisine ja ylenmäärin käytettyine crescendoineen - titteliltään rosalie - ja jankuttavine nopeine koloratuurikuvioineen ja repetitioineen, joita Rossini, kykenemättä kunnolliseen aiheittensa kehittelyyn veivaa alvariinsa pyrkimyksenään tehdä hahmostaan paitsi vallankumouksellinen kapinallinen, myös mahdollisimman typerän pölkkypäisen tyypin, oikean buffohölmön kaltaisen rutikuivan Lotrzingin arkkityyppi, jota suuret ajatukset itsepäisesti karttavat. Vaikutelmaa korostavat lisäksi harmonisen ja teknillisen rakenteen yksinkertaisuus ja muodon halveksunta, ts. musiikin epärehelisyys.
 
Bravo bravissimo; me epämusikaaliset, poroporvarilliset pintaliitäjät tervehdimme teitä!
 
Olen ylpeä siitä, että ymmärrän musiiikin päälle enemmän kuin herrat musiikin tohtorit, ylipalkatut maestrot ja oopperadiivat, jotka piehtaroivat ylimielisessä ja omahyväisesssä egossaan, joka saa tyydytyksensä taloudellisen voiton tavoittelusta likaisen rahan ja rahallisen menestyksen hyväksi, ja puhtaan ja jalon taiteen vahingoksi.
 
Tai ehkäpä kyse onkin esitystradition huolimattomuudesta, levylistojen laatijoiden ja konserttienjärjestäjien keskimääräisen älykkyysosamäärän ja sivistystason alhaisuudesta, että meitä piinataan tällä haarukassa pyöritettävällä spagettinauhan hörönlöröllä; tai kenties syynä on kouluttamattomuus, musiíkinhistoriallisten tietojen ja oppineisuuden vajavaisuus, kyvyttömyys oma-aloitteisuuteen ja aktiivisuuteen tai suoranainen laiskuus uuden ja laadukkaan ohjelmiston laatimiseksi virikkeettömässä ja epämieluisassa työympäristössä.
 
Syitä saattaa siis olla monia.
 
Paras tapa välttyä tältä massapsykoosilta ja luovuusrajoitteisuudelta onkin lopettaa lehtien lukeminen ja radion kuuntelu, minkä olen jo järjestänytkin tehdäkseni oloni mukavammaksi.
; sekä asteittainen sirtyminen täydelliseen autonomisuuteen ja riippumattomuuteen yhteiskunnan menosta, sen tukirakenteista, luokkajaosta ja orjuuttavasta ase- ja yhteiskuntapalveluvelvollisuudesta ja yksilön tahtoa ja uusiberalismia rajoittavasta holhoamisesta kohti erakkoelämän antoisaa ja hedelmällistä vapautta korpikuusen luontoäidin helmassa; aah; mikä ihana vapaus.

Juuri sen takia, ettei herra S. ollut suuri oopperasäveltäjä. Kysymys kuuluukin, kenen mielestä se on suurenmoista?
 
Jos haluaa todellista OOPPERAA kuunnella, kannattaa valita Verdi (/Puccini/Rossini), Wagner tai Mozart. Kukaan ei ole kai ollut innostunut levyttämään näitä Schubertin harvinaisempia kappaleita koska tiedetään, että ne ei myy. Luulisin näin.
 
Hänelle ei annettu siihen mehdollisuutta; Weber kiukustui Schubertin esittämästä kritiikistä hänen euryanhteaan kohtaan ja kieltäytyi antamasta tukeaan erään oopperan berliinin produktiolle. Ja Schubert yksinkertaisesti kuoli liian varhain, ennen kuin yleisö oppi ymmärtämään hänen taidettaan; myös vähäinen näyttämökokemus ja vähäiset esitykset lienevät syynä.
 
But I love that music more than anybody else.

Ja Schubert yksinkertaisesti kuoli liian varhain, ennen kuin yleisö oppi ymmärtämään hänen taidettaan
 
Ööh, kyllä äijä käsittääkseni ihan kohtuullisen tiedetty on. Oli vähän outo lausahdus.

En vieläkään käsitä, miksi haukut kaikkia muita säveltäjiä. Saatko siitä jotain suurtakin tyydytystä? Kun en ymmärrä sitäkään, miksi juuri Schubert on se suuri ja mahtava. Luulisi nimittäin muitakin säveltäjiä maailmassa olleen. Ja sitä paitsi - sellaisilla teoksilla jotka todella ovat säväyttäneet yleisöä, on aina kysyntää. Ehkä sinun täytyy hyväksyä se, ettei suuri(n) osa kuuntelijakunnasta pidä Schubertia hyvänä oopperasäveltäjänä toisin kuin esim. aikaisemmin mainitsemiani.

Mikäpä muukaan on...
 
...mikä ihana vapaus.
 
Helpottiko?
 
Ei se musiikki nyt ihan noin vakava asia ole. Rossini nyt oli oman aikansa ristoasikainen, joka tajusi millainen musiikki keskivertokansaan uppoaa, sellaiseen joka ei halua eikä jaksa syventyä mihinkään vakavampaan, ja osasi sitä heille tarjota. Ja pointsit hänelle siitä; eli kuulemma melko vakavaraisen elämän ja nautiskeli sen mukavuuksista. Joku muu taas luo taidetta sydänverellään ja kärsii köyhyydestä kuten "kunnon taiteilijan kuuluukin". En minä näkisi tarvetta ihan noin armottoman kovasanaisesti lähteä Rossinia ruotimaan siitä, että hän on osannut hyötyä ammatistaan taloudellisesti. Joo, ei se musiikki ole yhtä hyvää kuin Schubert, kyllä mä siitä olen samaa mieltä. Mutta tuo megan fanaattisuus alkaa olla jo huolestuttavan henkilökohtaista. Oopperassa pätee samat lainalaisuudet kuin muussakin bisneksessäkin; sitä tarjotaan mitä tiedetään yleisön ostavan. Niin kauan kuin suuri yleisö menee mieluummin seuraamaan Rossinin viihdemusiikillisia hupailutarinoita kuin vaikkapa Schubertin varmasti sinänsä hienoja oopperoita niin painopiste on siellä missä se nyt on. Eikä se asia täällä valittamalla miksikään parane.

Ööh, kyllä äijä käsittääkseni ihan kohtuullisen tiedetty on. Oli vähän outo lausahdus.
 
Tarkoittanee hänen aikakautenaan, jolloin hän ei tietääkseni saavuttanut kovinkaan suurta suosiota.

Mikä tässä nyt on niin vaikeaa? Hommahan on päivänselvä, eikä siitä tarvitse kinastella. Kaikkihan voidaan johtaa objektiivisista faktoista yksinkertaisella syllogismilla.
 
Premissit:
Objektiivinen fakta 1: Peter Schubert on maailman syvällisin, tunnepitoisin ja muutenkin paras säveltäjä. (Tarkoitan tietysti Franz Peter Schubertia, joka oli siis hänen toinen nimensä.)
Objektiivinen fakta 2: Maailman paras säveltäjä keskittyy tietysti vain korkeimman ja jaloimman musiikin tuottamiseen. Muu musiikki on epätaiteellista hömppää sivistymättömille massoille.
Objektiivinen fakta 3: Peter Schubert ei juurikaan säveltänyt oopperoita.
------------------------------------------------------------------------------------------------------
Johtopäätös:
Oooperat ovat epätaiteellista hömppää sivisitymättömille massoille.
 
Nämä objektiiviset faktat ovat tietysti ilmeisiä jokaiselle, joka on meditaation ja itsensä unohtamisen avulla saavuttanut täydellisen objektiivisen asenteen taiteeseen. Ja jos joku yrittää vastaan, hänen kognitiivinen didaktiikkansa ei ole vielä sublimoitunut katarttisen kerebraalisen stercuksen edellyttämälle tasolle.

Ööh, kyllä äijä käsittääkseni ihan kohtuullisen tiedetty on. Oli vähän outo lausahdus.
 
Vain Itävallan rajojen sisäpuolella ja sielläkin rajoitetusti.

Mikä tässä nyt on niin vaikeaa? Hommahan on päivänselvä, eikä siitä tarvitse kinastella. Kaikkihan voidaan johtaa objektiivisista faktoista yksinkertaisella syllogismilla.
 
Premissit:
Objektiivinen fakta 1: Peter Schubert on maailman syvällisin, tunnepitoisin ja muutenkin paras säveltäjä. (Tarkoitan tietysti Franz Peter Schubertia, joka oli siis hänen toinen nimensä.)
Objektiivinen fakta 2: Maailman paras säveltäjä keskittyy tietysti vain korkeimman ja jaloimman musiikin tuottamiseen. Muu musiikki on epätaiteellista hömppää sivistymättömille massoille.
Objektiivinen fakta 3: Peter Schubert ei juurikaan säveltänyt oopperoita.
------------------------------------------------------------------------------------------------------
Johtopäätös:
Oooperat ovat epätaiteellista hömppää sivisitymättömille massoille.
 
Nämä objektiiviset faktat ovat tietysti ilmeisiä jokaiselle, joka on meditaation ja itsensä unohtamisen avulla saavuttanut täydellisen objektiivisen asenteen taiteeseen. Ja jos joku yrittää vastaan, hänen kognitiivinen didaktiikkansa ei ole vielä sublimoitunut katarttisen kerebraalisen stercuksen edellyttämälle tasolle.
 
Tarkotan, että Tässä Rossinin suoisimisessa saattaa kyse olla myös voittoatuottamattoman yhtiön yhteistyökumppanuudesta kapitalismin pyhäköiden ja valtarakenteiden kanssa, jossa taloudelliset edut painavat vaakakupissa enemmän kuin kansalaisten tasavertainen kohtelu myös musiikkimaun suhteen. kysynnän ja tarjonnan lain siunaama kaupallisuuden pyhä lehmä; sitäö kannattaa tehdä millä on kysyntää, mikä on myytävissä, menee kaupaksi ja my hyvin. näin kysyntä ja tarjonta kohtaavat toisensa, taiteellinen laatu on täysin toisarvoista; Sillä ei ole merkitystä, mksi kaikki haluavat kuulla Basilion ja Figaron lauluja Seviljan parturissa; koska he eivät ole vaivautuneet laajentamaan musiikillista skaalaansa.

Tarkotan, että Tässä Rossinin suoisimisessa saattaa kyse olla myös voittoatuottamattoman yhtiön yhteistyökumppanuudesta kapitalismin pyhäköiden ja valtarakenteiden kanssa, jossa taloudelliset edut painavat vaakakupissa enemmän kuin kansalaisten tasavertainen kohtelu myös musiikkimaun suhteen. kysynnän ja tarjonnan lain siunaama kaupallisuuden pyhä lehmä; sitäö kannattaa tehdä millä on kysyntää, mikä on myytävissä, menee kaupaksi ja my hyvin. näin kysyntä ja tarjonta kohtaavat toisensa, taiteellinen laatu on täysin toisarvoista; Sillä ei ole merkitystä, mksi kaikki haluavat kuulla Basilion ja Figaron lauluja Seviljan parturissa; koska he eivät ole vaivautuneet laajentamaan musiikillista skaalaansa.
 
Näinhän se ikävä kyllä on. Taloudellisesti kannattaa ennemmin järjestää mammuttispektaakkeleita Hartwall-areenalle kuin intiimejä kamarioopperoita pieniin teatterisaleihin. Minkäs teet, kysyntä sanelee tarjonnan. Toisaalta on se joskus niinkin, että markkinamiehet luulevat tietävänsä mitä kansa haluaa ja tarjoaa varmuuden vuoksi ennemmin sitä kuin ottavat riskin. Ja kansa menee katsomaan koska se ei oikeasti tiedä mitä se haluaa.
 
Harri Kuusisaari kirjoitti RondoClassican pääkirjoituksessa esim. Savonlinnan oopperajuhlista, että ne uhkaavat jämähtää Carmen-Aida-Taikahuilu -linjan turistipyydykseksi. Ei ole rohkeutta ottaa ohjelmistoon vähemmän tunnettua esitettävää, jottei vaan menisi tappion puolelle.