Bänditoiminta ›

Tässä kohtaa keskustelua pitäisi erottaa kaksi eri roudariryhmää:
 
-yhden bändin kanssa frendipohjalta kiertävät osa-aikaroudarit jotka tekevät halvalla joskus hyvääkin jälkeä
 
-isommille PA-firmoille sekalaisia keikkoja tekevät jätkät joilta oletetaan taittuvan keikka kun keikka ja hommat vaihtelee hiihtokisoista rokkifestareihin ja musatyylit klassisesta doom-metalliin
 
Kun joku kiertää puoli-ilmaiseksi miksaamassa kavereittensa bändiä, se ei oo täyspäiväisen ääniammattilaisen kukkarosta pois. Tällaiset jätkät ovat esim. festareilla ihan tervetulleita mun isännöimään miksauskoppiin. Mutta silloin kun nää samat kaverit tunkee festareille talonmiehen hommiin pelkällä päivärahakorvauksella niin silloin alan nähdä punaista. Syyttävä sormi osoittaa tällöin PA-firman pomoa tai pihiä festarijärjestäjää joka tarttuu halvimpaan täkyyn. Pahimmassa tapauksessa menee keikka kokonaan ohi suun tai vaikka keikka tulisikin, menee huomattava aika nöösipoikien paimentamiseen ja oma tulostaso kärsii.
 
Tietty keikoilla täytyy olla mukana apuporukkaa oppimassa, ei ala muuten kehity. Mutta silloin täytyy tarkkaan miettiä vastuualueet ja että suhde ammattilaisten ja apupoikien välillä on riittävästi kallellaan noihin ammattijätkien suuntaan.
 
Ongelma on toki siinä ettei alalla ole mitään laatusertifikaattisysteemiä sen paremmin firmoille kun alan ihmisillekään. Mutta on viime vuosina on tapahtunut kehitystäkin positiiiviseen suuntaan. Useimmat keikkajärjestäjät ovat nykyään ammattilaisia jotka ymmärtävät ammattimaisen äänentoiston merkityksen tapahtuman onnistumisen kannalta, ja puskaradio kertoo kenellä homma on hallussa ja kenellä ei.
 
Esim. 80-luvulla kun allekirjoittanut aloitteli miksaushommia, lähes kaikkien keikkojen takaa löytyi joku urheiluseura yms yhdistys ja ammattimaisesta toiminnasta ei voinut juuri puhua. Mokia tehtiin sekä äänentoistossa että järjestäjien puolella kun ala oli kaiken kaikkiaa aika lasten kengissä.
 
Vastaavia virheitä näkee edelleen mutta onneksi koko ajan vähenemässä määrin. Tällaisissa tapauksissa joku keikan järjestäjä ostaa ensin koko oletetulla budjetillaan esiintyjiä ja sitten aletaan miettiä mistä tapahtumaan saataisiin PA jäljelle jääneillä satasilla.
 
Mutta jottei tää menis ihan vuodatukseski, mikä avuksi?
 
Kun mä olen miksauspöydän takana ja bändi xx tulee mua keikan jälkeen kiittämään hyvin tehdystä duunista, mä kuittaan yleensä tyyliin "kissa kiitoksilla elää, kehukaa mua keikan järjestäjälle". Tällä tavalla ravintoloitsija/festaripromoottori yms. tapahtumajärjestäjä saa suoraa palautetta siitä mikä on ammattimiksaajan merkitys ja mä saan keikan seuraavallakin kerralla vaikka samaan rakoon on tunkemassa puoli-ilmaiseksi jotain vähemmän päteviä yrittäjiä.
 
Toinen ohje on, ettei kannata polkea omia hintojaan. Jos toimii alalla täyspäiväisesti, pitää olettaa saavansa kaikista keikoista asianmukaisen korvauksen ja tämä pätee vaikka keikalle kysyjä olisi tuttu tai keikan järjestäjä olisi joku yleishyödyllinen yhdistys. Mieluummin makaa kotona ja odottaa että joku wanna-be käy siellä ensin mokaamassa, kyllä se ammattijätkän puhelin alkaa soida kun keikkajärjestäjä on ensin hakenut oppia kantapään kautta että hyvä maksaa sekä kamoissa että niiden käyttäjissä.