pantzku 19.06.2005 09:36:54 | |
---|
Onko tietoa kuka tuonne olisi tulossa? Kovat on ainaki puheet avajaisten suhteen, seuraava teksti on mm-kisojen sivuilta. HELSINGIN MM-KISOISSA KAKSIOSAINEN AVAJAISSHOW: JUHLAA, ROKKIA JA YLEISURHEILUTÄHTIÄ Pop- ja rock-musiikki lyövät kättä yleisurheilun legendojen kanssa elokuisten yleisurheilun MM-kilpailujen avajaisissa Helsingin Olympiastadionilla. Kaksiosaisen show'n tähtiä ovat mm. Esa-Pekka Salonen, Laura Bono, Värttinä, Apocalyptica, Leningrad Cowboys, Sergei Bubka, Heike Drechsler, Willie Banks, Tiina Lillak, Seppo Räty ja monet muut. - Ja mikä parasta, isoin kala on vasta pyynnissä. Olemme jo kotvan käyneet tiiviitä neuvotteluja huippuluokan kansainvälisen rock-tähden tulosta avajaisiin. Toivon mukaan voimme julkistaa sopimuksen jo lähitulevaisuudessa, MM-kilpailujen toimitusjohtaja Antti Pihlakoski sanoo. Kahteen osaan jaettujen avajaisten show-osuus on valo- ja pyrotekniikan keinoin maustettu hulppea visuaalinen juhla, jossa rock- ja pop-musiikki ja vuonna 1983 Helsingistä alkanut MM-kilpailujen historia sekoittuvat vauhdikkaalla ja näyttävällä tavalla. Vastaavanlaista kokonaisuutta ei ole Suomessa aiemmin nähty. - Halusimme jakaa avajaiset kahteen osaan, jotta saisimme illan show-osuudelle parhaat mahdolliset puitteet, eli pimenevän elokuisen illan. Näin saamme parhaan tehon irti Matti Heusalan ja Ande Päiväläisen suunnittelemasta show'sta, Pihlakoski sanoo. |
carlos 19.06.2005 14:00:33 | |
---|
Onko tietoa kuka tuonne olisi tulossa? Varmaan joku Linkin Park. Rahat pitää tuhlata, ennen kuin ne loppuvat. |
ozz3 19.06.2005 14:12:02 | |
---|
Seppo Räty? On murskaavin ääni metallin/polvistu eessä musiikin "Melkone Sonni!" MegaMan Club #009 - Shadow Man |
Kilgore Trout 19.06.2005 14:24:32 | |
---|
Esiintyjälistan perusteella suomalaiset nolataan sitten jo avajaisissa. Leningrad Cowboys, Värttinä ja Apocalyptica? OK, Värttinän vielä ymmärrän, mutta Cowboysin olisi pitänyt lopettaa jo yli 10 vuotta sitten. Puna-armeijan kuoron kanssa tehdyt keikat ym. isot produktiot olivat ihan ok sen kerran tai kaksi, mutta nyt sitä vitsiä on pitkitetty niin että Cowboys on ainoastaan myötähäpeää aiheuttava huono coverbändi. Apocalyptican kanssa hieman sama juttu. Tosin Eicalla ja kumppaneilla on sentään hienoja omiakin biisejä ja ilmiselvästi kunnianhimoa kehittää omaa juttuaan. Taitavat sellot ja Metallica olla bändille tänä päivänä jo melkoinen riippakivi. Yleensähän tällaisissa avajaisissa kuullaan kiekuvia ämmiä, soft rockia ja maailmanmusiikkia jonkun paikallisen pop-tähden ollessa pääesiintyjänä. Meillä ei pop-tähtiä ole, mutta Nightwish voisi tuollakin toimia. Ja lopuksi Kirka vetäisi Born to be Wildin. Siinä se! Raha ei tee onnelliseksi, mutta uusi soitin tekee. |
Esiintyjälistan perusteella suomalaiset nolataan sitten jo avajaisissa. Pääesiintyjä on kuitenkin joku Laura Voutilainen, olis niin tyypillistä. Tai ehkä Jasmine? In Goth We Trust! The 666 Club #4
Mactep - Love Metalia Neuvostoliitosta |
punk s blood 19.06.2005 15:03:39 | |
---|
Eikös sinne tule joku nobody italialainen San Remon laulukisan voittaja...että siinä tähteä kerrakseen... |
Eemil 19.06.2005 15:10:29 | |
---|
Pääesiintyjä on kuitenkin joku Laura Voutilainen, olis niin tyypillistä. Tai ehkä Jasmine? Jasmin Mäntylä olis sopiva. Kultaiset korvarenkaat toivomuslistalla. Käykää kuulemassa Musiikkia! Musiikkinäyte on se pieni kiva nuotti kun katsot oikealle ylös.
K100 #2 |
hevimusamies 19.06.2005 15:17:20 | |
---|
Siellä on Teuvo Loman ja Teräsbetoni |
sellisti 19.06.2005 15:41:45 | |
---|
Siellä on Teuvo Loman ja Teräsbetoni Yhdessä..? "Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?" |
hevimusamies 19.06.2005 16:05:02 | |
---|
Yhdessä..? Toivottavasti ei...... siinä olis maailmanlopun ainekset |
sellisti 19.06.2005 16:07:27 | |
---|
Toivottavasti ei...... siinä olis maailmanlopun ainekset Sehän kuulostais niin hyvältä. "Tänä iltana Ravintola Onnenpyörässä tanssittaa viihdeorkesteri Teuvo Loman & Teräsbetoni!" "Mitäs sinä teet työkses?" "Minä olen muusikko." "Ai... jaha. Onkos vaimos sitten oikeissa töissä?" |
gandar 19.06.2005 16:52:32 | |
---|
Siellä on Teuvo Loman ja Teräsbetoni Kylläpäs annetaan heti alkuun hyvä kuva Suomesta. Jipijee. Ceci n'est pas une signature |
Larke 19.06.2005 17:11:06 | |
---|
Eikös Kikka tee paluuta? |
Spawn 19.06.2005 18:05:25 (muokattu 19.06.2005 18:05:53) | |
---|
Kylläpäs annetaan heti alkuun hyvä kuva Suomesta. Jipijee. Mielestäni Teräsbetoni on paras esimerkki Suomesta. Jos antaisin (ulkomaiselle) ystävälleni paketin Suomea, se paketti sisältäisi Teräsbetonin levyn, suklaalevyn, Nokian venttikympin ja hyttysmyrkkyä. |
Pelsi 19.06.2005 18:41:52 | |
---|
Siellä on Teuvo Loman ja Teräsbetoni "Joo, meidän eka biisi tänä iltana on Helsinki City Orjatar, jonka jälkeen esitetään Metallitotuus Boy. Encorena sitten Teuvo Lyö Tulta." "On kahdenlaisia ihmisiä: Niitä, jotka jättävät vessanpöntön kannen ylös ja niitä, joiden mielestä se on törkeää."
>-)))> #3
MegaMan Club #005 - Top Man |
Läpistö 20.06.2005 11:57:33 | |
---|
"Joo, meidän eka biisi tänä iltana on Helsinki City Orjatar, jonka jälkeen esitetään Metallitotuus Boy. Encorena sitten Teuvo Lyö Tulta." Hoho, plussan sait :D "Treenaatteko te paljon" - No ei me oikeestaan koskaan. "Ai onko se niin että lahjattomat harjottelee?" - No joo. |
carlos 20.06.2005 12:23:10 | |
---|
Eikös Kikka tee paluuta? Jeah, toivotaan! Rahat pitää tuhlata, ennen kuin ne loppuvat. |
l6mp6l6 20.06.2005 16:19:23 | |
---|
Impaled Nazarene |
Leikari 20.06.2005 17:39:09 | |
---|
Cowboysin olisi pitänyt lopettaa jo yli 10 vuotta sitten. Puna-armeijan kuoron kanssa tehdyt keikat ym. isot produktiot olivat ihan ok sen kerran tai kaksi, mutta nyt sitä vitsiä on pitkitetty niin että Cowboys on ainoastaan myötähäpeää aiheuttava huono coverbändi. .... Ja lopuksi Kirka vetäisi Born to be Wildin. Siinä se! jess!! - kun Cowboyt vetää Sweet Home Alabaman niin näkevät maailmalla, että kyllä suomi-poikakin osaa rokata!! ;-P joopa joo |
Leikari 20.06.2005 17:41:01 | |
---|
Eikös Kikka tee paluuta? mitenkäs olisi, että Masa Hiiri saisi lomaa ja vetäisi liikunnallisen poppi-shoun hän on yhtäkkiä ainoa tuntemani suomalainen kansainvälinen nimi! joopa joo |