Tuottaminen ja sovittaminen ›

Kun ensimmäisessä viestissä kysyttiin myös tuottajia, niin mielestäni Martin Birch on onnistunut tuottamaan aika rouheita kitarasoundeja: Iron Maiden (esim. "Piece Of Mind"), Blue Öyster Cult (esim. "Fire Of Unknown Origin"), Deep Purple: (esim. "Machine Head"), Whitesnake, Black Sabbath, Rainbow...
 
Ilmeisesti Martinia ei enää kiinnostanut opiskella digitaaliteknologiaa, kun lopetti uransa Iron Maidenin "Fear Of the Darkiin" jo yli 10 vuotta sitten. YLE teeman klassikkoalbumit sarjassa se on puhunut muutamassa osassa, eikä niin ikälopulta vaikuta.

http://www.krankamps.com/audio/cremain%20krank.mp3
Siis onko tämä muka rouheaa? Taaskaan en tajua mistään mitään!
 
Tossa ollaan mun mielestä just päästy aika kauas rouheudesta. Tasaista kitarasurinaa levitelty tuutin täydeltä ja dynamiikasta ei tietoakaan.

Krank on saksaa ja tarkoittaa sairasta/kipeää

 
Siis onko tämä muka rouheaa? Taaskaan en tajua mistään mitään!
 
Nyt on jo pakko kuunnella itsekin, vaikka yritin vastustaa viimeiseen asti.
 
...mjaa, kelpo soundi kai, mutta ei tuossa ollut mitään, minkä minä rouheaksi myöntäisin, ja jos onkin niin sitä ei tuon soundin läpi erota.
 
Mikael:
Tossa ollaan mun mielestä just päästy aika kauas rouheudesta. Tasaista kitarasurinaa levitelty tuutin täydeltä ja dynamiikasta ei tietoakaan.
 
Samoilla linjoilla olen, tuo nyt ei ihan niin pahaa surinaa ollut kuin moni muu, mutta dynamiikasta ei kyllä tietoakaan.

Näinkö rouheaa pitäs olla?
 
http://koti.mbnet.fi/lede/V.Pilvi/YoungLust.ogg
 
IMO paska soundi kitarassa xP oon saanu parempiakin 1x sm57
 
: Eevil :

Heheh, toi Krankin ääninäyte oli kyllä ihan ygönen. Tää tässä lässyttämisessä on ongelma, sama sana tarkoittaa eri jäbillä eri asiaa. Mun korvissa esimerkiksi toi Krank oli ihan vastakohta sille, mitä itse pidän 'rouheena'. Toi koko sana pitäis asettaa jo luvanvaraiseksi studiossa, ei saa käyttää jos ei todellakin halua 'rouheeta' :).
 
Mutta mitä täällä kitaristeihin on viitattu, niin mun neuvo on se, että jos ei toimi niin ukko vaihtoon. Meitä kitaristeja on niin paljon liikaa että kyllä jokaiselle jutulle pitäis oikea ukko löytyä. Mielestäni sitäkautta katoaa moni soundi/miksaus -ongelma; pätevä soittaja tietää mitä tehdä ja mitä jättää tekemättä :-).

Rouhea on tosiaan vaikea sana kuvailla, miten sen itse kokee. Tosin rouheus mielletään liikaa pelkän kitaran ominaisuudeksi, kyllä rouheus syntyy yhtä lailla muistakin soittimista.
 
Hyvä esimerkki rouheista (nyky)soundeista on The Black Keysin Thick Freakness -levy. Kaverit ovat kehittäneet oman "medium fidelity" -tuottamistavan, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakin. Historian kirjat (ja levyt) sitten erikseen.

http://www.krankamps.com/audio/cremain%20krank.mp3 tuossa on rouheeeta. Perkale ku tuommoset soundit sais.
 
Edit: ei saatana että on ihanat.
 
Komppaan! Mulle tämä on myös rouheaa.

Tuossa Krank-pätkässä ei kyllä ollut kertakaikkiaan mitään, mitä minä tarkoitan rouhealla. Makuasia vai huonosti määritelty termi?
 
Löysin pari pätkää, jotka kuvastavat ainakin jossain määrin sitä, mitä tarkoitan nimen omaan rouhealla kitarasoundilla:
 
Ibanez FA-100 puoliakustinen, TS808 ja 50-luvulta peräisin oleva
Philips Novosonic-putkiradio
http://mp3.jucciz.com/philips_novosonic/fa100_ts808_moregain.mp3
 
Stratocaster ja Orange AD-30
http://mp3.jucciz.com/ad30tc/rouheus.mp3
http://mp3.jucciz.com/ad30tc/realtruth.mp3
 
Lyhyesti kuvattuna: rohkeasti keskiääntä, säröä sopivasti, muttei liikaa: dynamiikkaa pitää jäädä - ei tasaista pötköä. Sopivan rennolla tavalla "huolimaton" soittotatsi monesti korostaa "rouheaa otetta" soittoon: tämä ei kuitenkaan tarkoita että pitäisi soittaa huonosti. John Scofield osaa edellä kuvatun esimerkillisen taitavasti.

Joo, ei Krank oikein rouheutta edusta minullekaan. Ja Live at Leeds'kin on asteikon yläpäässä (vaikka muuten aivan ykkönen onkin).
 
Beatlesin Let it be'ltä (Naked versiolta myöskin) löytyy aika lailla minun käsitykseni rouheasta kitaran soinnista. Ja vieläpä kahtena mallina - JL'n tummempi soundi ja GH'n kuulaampi näkemys. Abbey Road menee tietty samaan, kun nyt mietin.
 
John Hiattin Slow turning-levyltä löytyy sitten rouhean kuuloisia akustisia kitaroita.

John Hiattin Slow turning-levyltä löytyy sitten rouhean kuuloisia akustisia kitaroita.
 
Ja minusta sopivasti rähisevää sähköskittaakin esim. Perfectly Good Guitar-biisissä. Btw kyseissä biisissä on ihan hyvät lyriikatkin :)

Ja minusta sopivasti rähisevää sähköskittaakin esim. Perfectly Good Guitar-biisissä. Btw kyseissä biisissä on ihan hyvät lyriikatkin :)
 
Tuo ei ole kyllä Slow Turningilla vaan Perfectly Good Guitar -levyllä 8-) Lyriikoista olen samaa mieltä.
 
Oikeastaan rouheusmielessä lemppari-Hiattini on Bring the Family: ei sähellystä, kaikki suunnilleen kerralla purkkiin. Vaan oli erinomainen bändikin (Hiatt, Keltner, Lowe, Cooder) ja huikeita biisejä.

Hyvä esimerkki rouheista (nyky)soundeista on The Black Keysin Thick Freakness -levy. Kaverit ovat kehittäneet oman "medium fidelity" -tuottamistavan, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakin. Historian kirjat (ja levyt) sitten erikseen.
 
Hihii, nyt alkaa väittely, sehän tästä vielä puuttui :). Mutta nää black keysit ja white stripesit on mulle jäänyt todellisiksi mysteereiksi. Onko paskasti soittamisessa ja täysin groovettomassa (aiajai mitä kielen käyttöä..) kolistelussa mitään hienoa, tai 'rouheata' (ettei menis ihan offariksi :)??? Mä ymmärrän,että tiety genret painottaa eri asoita, mutta kun musasta poistetaan rytmi, melodia ja harmonia, niin mielestäni jäljelle ei jää kuin rock-lehdistö :). Eikä siinä mitään, monet tosta tykkää ja siinä ei todellakaan ole mitään väärää, harmittaa kun ite ei ymmärrä jotain tollaista valtavan uutta ja hienoa :).

Eikä siinä mitään, monet tosta tykkää ja siinä ei todellakaan ole mitään väärää, harmittaa kun ite ei ymmärrä jotain tollaista valtavan uutta ja hienoa :).
 
Ei kannata harmitella. Musta on paljon hauskempaa kun ei tajuu enää mistään mitään. :-)

Oikeastaan rouheusmielessä lemppari-Hiattini on Bring the Family: ei sähellystä, kaikki suunnilleen kerralla purkkiin. Vaan oli erinomainen bändikin (Hiatt, Keltner, Lowe, Cooder) ja huikeita biisejä.
 
Siis itseasiassa Little Village-kokoonpano. LV:n nimikkolevyhän onkin mainio esimerkki rouheudesta muutenkin kuin skittojen suhteen. Minusta. Keltner on kova. V:n kova!

Keltner on kova. V:n kova!
 
Tekis mieli sanoa että paras.

Kyllä rouheus lähtee sormista. Katsokaa omakuvaani!

Kyllä rouheus lähtee sormista. Katsokaa omakuvaani!
 
Noilla on varmaan herkkä tatsi ja hedelmällinen kosketus. 5 x Seppo Hovi.

Onko paskasti soittamisessa ja täysin groovettomassa (aiajai mitä kielen käyttöä..) kolistelussa mitään hienoa, tai 'rouheata' (ettei menis ihan offariksi :)???
 
Punk?