Musiikin teoria ja säveltäminen ›

No väännetään aamun ratoksi hieman lisää! ;)
 
On aivan totta että add2 ja add9 antavat selkeästi erilaisen viestin voicingin sisällöstä mikäli ne laittaa tällä tavalla vierekkäin.
 
Läheskään kaikki säveltäjät/sovittajat eivät kuitenkaan toimi samalla tavalla lappuja kirjoittaessaan. Otetaan esimerkkejä:
 
- Jukka Linkola näyttäisi kirjoittavan kaikki m7b5-soinnut pelkällä soinnun perussävelen nimellä ja Ø-merkillä (Am7b5 = AØ), kaikki vähennetyt nelisoinnut pelkällä °-merkillä (A° = Adim7 siis) ja add9 aina kun tarkoittaa kolmisointua jossa on lisätty ysi riippumatta voicingista. Näitä add9-tapauksia olen nähnyt Linkolan partituureissa monta kertaa.
- Laszlo Süle kirjoittaa kaikki 13-soinnut riippumatta siitä miten voicing rakennetaan aina 7/6 (A13 = A7/6), ja taas add2 aina riippumatta siitä minne se voicingissa laitetaan, terssin ja perussävelen väliin vaiko oktaavia ylemmäksi.
 
Ovatko em. kirjoittajat sitten kirjoittaneet "väärin"? Mielestäni eivät, koska sointumerkki edelleenkin on vain symboli joilla ilmaistaan biisin soinnullinen perusta. Sointumerkillä ei mitenkään loogisesti tai täydellisesti kyetä ilmaisemaan voicingia, äänenkuljetusta yms. seikkoja. Sointumerkkien pohjalta soitetaan, mutta niin kätevä apuväline kuin sointumerkit ovatkin, ne eivät pysty olemaan täydellinen esitysohje. Valitettavasti!!
 
Täytyy muistaa myös, että soinnun voicingin rakentaminen on yhtälailla instrumenttitekninen asia. Vaikka sointumerkkiin miten laittaisi add2 tai add9, kitaristi ja vibrafonisti todennäköisesti soittaa "add9"- ja pianisti "add2"-versiot pelkästään johtuen siitä että kyseinen voicing tuntuu olevan mainituille soittimille useimmiten luontevampi voicing toteuttaa. Tällä en nyt halua lietsoa väittelyä siitä, pystyykö kitaralla soittamaan "add2"-voicingia etc., tottakai pystyy!
 
Lopullisessa soivassa todellisuudessa add2 ja add9 tuottavat molemmat täysin samannimiset sävelet, saman asteikkovärin sointuun, molemmat sisältävät samat riitaintervallit, tosin add9:n sijoittelu eri oktaavialaan lieventään dissonanssin tuntua hieman, mutta perusluonne pysyy täysin samana. En siis tarkoita että add2 ja add9 olisivat ehdottoman sama asia, mutta laajasti ottaen niiden vaikutelmaero on varsin pieni. Yksin pianoa tai kitaraa soittaen ero tuntuu paljon suuremmalta kuin esim. bändisoitossa, jossa on korvalle paljon muutakin kuultavaa.
 
Summa summarum: sointumerkeillä voi siis jokseenkin tarkasti useimmissa tilanteissa ilmaista minkä nimisiä säveliä sointuun kuuluu. Saman soinnun voi sitten asetella monilla eri tavoilla eri instrumenteilla. Itse sointu ja toisaalta sen voicing on siis syytä pitää ajatuksellisesti hieman erillään.
 
Siitä lähtien kun sointumerkit ovat yleistyneet käyttöön, niistä syntyy jostain syystä ehkäpä eniten väittelyitä. Olli Heikkilä (Sovittaja ja Mr. Toivelaulukirja) on tehnyt ruohonjuuritason tutkimusta aiheesta käyden läpi uransa aikana järjettömän määrän sekä julkaistuja (painettuja) että käsinkirjoitettuja nuotteja, ja hän on päätynyt tällaiseen lopputulokseen (ei ihan suora lainaus, mutta sisältö on tämä):
 
"Sointumerkintäkäytäntöjä on useita. On mahdollista luoda useita käytäntöjä jotka ovat logiikassaan ja ulkoasussaan aukottomia. Ongelma on se, että vaikka ihmiskunnalle esittäisi kuinka hyvät perusteet siitä miksi kaikkien kannattaisi kirjoittaa sointumerkit jollain tietyllä tavalla, miltei kukaan ei loppupeleissä muuta omaa tapaansa kirjoittaa sointumerkit. Näinollen on ainoastaan selviydyttävä sointumerkintäkäytäntöjen viidakossa."