Klassinen ›

Pakko hypätä mukaan kun näinkin pitkä ketju on kasassa. Aika hyvin täällä on jo tullut asiat sanotuksi jos jaksaa koko ketjun silmäillä läpi. Sen haluan heti kärkeen sanoa että itse pyrin tietoisesti mahdollisimman laajaan musiikkimakuun, ja aika hyvin olen onnistunutkin. Nykyään uppoaa klassiset, jatsit, listapopit, powermetallit, progeilut jne jne. Ennen ei ollut näin. Ainoa mistä en pidä on liian vihantäyteinen musiikki.
 
Ensiksi itse aiheeseen eli miksei klassisesta pidetä? Ilmiö on minulle tuttu ja toisin kuin ilmeisesti jotkut postaajat, käsitin kyllä heti mistä ilmiöstä on kyse. Sama koskee Jazziakin. Itse olen 21 ja itseni ikäisten ihmisten musiikkiamakua olen pääsyt enimmäkseen vakoilemaan. Minusta ongelman luonne on suoraan se, että miksi yleensäkään toiset pitävät jostain musiikista mistä muut eivät, ja päinvastoin. Ei siis vain klassisen suhteen vaan koko musiikin kentässä.
 
Musiikissa on aina kaksi puolta. Joku joka sen musiikin tekee, ja joku joka sen kuulee. Tekijällä on tavoitteita joihin hän pyrkii musiikkia tehdessään. Kuulijalla taas on tavoitteita joihin hän pyrkii musiikkia kuuntelemalla. Molemmat näistä avaruuksista ovat täysin relativistisia, ei ole absoluuttisesti parempia tai huonompia tavoitteita. Se että joku ei pidä esim. vaikka klassisesta musiikista, mitä termillä sitten tarkoitetaankaan, johtuu siis yksinkertaisesti siitä että säveltäjän tavoitteet eivät täytä kuulijan tavoitteita.
 
Millaisia sitten ovat ne säveltäjien tavoitteet klassisen musiikin saralla, jotka eivät kohtaa "nykynuoren" kuuntelutavoitteita? Siitä tässä on väitelty paljon ja yksi hyvä pointti on ollut laulun/lyriikoiden puute. Toinen hyvä pointti on se että klassinen teos on usein pitempi kuin mitä "nykynuori" kuunnellessaan tavoittelee. Oma lisäykseni, jota en vielä ketjussa ole huomannut sanottavan, on selkeiden rumpukomppien puute.
 
Nämä erot klassisien säveltäjien tavoitteissa ja modernin kuuntelijan tavoitteissa syntyvät muunmuassa juuri niistä elementeistä joita tässä threadissa on mainittu. Sosiaaliset luokkaerot ennen ja nyt, klassisien säveltäjien eläminen eri ajassa jne. jne. Suurin syy on kuitenkin selvästi tottumus. Jokainen ihminen tottuu siihen musiikkiin mitä kuulee. Riittävän erilainen musiikki kuulostaa oudolta. Tutun suosiminen ja oudon karsastaminen edelleen jalostaa jokaiselle ihmiselle oman musiikkimakunsa. Kaikkiin uusiin ideoihin tottuminen vaatii aikansa ja useimmat "nykynuoret" eivät ole kuunnelleet tarpeeksi klassista tottuakseen tyyliin. Valitettava säännönmukaisuus on että klassinen ei ole suosittua siksi että se ei ole suosittua :) ts. jos sitä pystyttäisiin tarjoamaan enemmän niin kysyntäkin kasvaisi. Ja tämä koskee siis kaikkea muutakin musiikkia myös.
 
Korostan nyt vielä lopuksi että henkilökohtaisesti se on minulle ihan sama mistä ihmiset pitävät. Täällä on monella aika suuret tunteet suuntaan jos toiseenkin. Oikeasti se on siis niin yksinkertaista että kysyntä ja tarjonta eivät vain kohtaa. Kukaan ei ole parempi tai huonompi, tai enemmän oikeassa tai väärässä. Ja kaikki tämä koskee aika suoraan ihan mitä tahansa, ei vain musiikkia/musiikin tyylilajeja.
 
Klassisen elitistiset puolustajat eivät tunne muun musiikin kenttää riittävän laajasti. Jonkun muun genren fanaatikot eivät taas tunne klassista riittävän laajasti. Kuten edellä sanoin, tuttua tuetaan, outoa karsastetaan. Ainoa mikä vaihtelee on se että mikä sattuu kenellekin olemaan tuttua ja mikä outoa.