Yleistä keskustelua musiikista ›

Nyt alkoi Ismo Alangon "Taiteilijaelämää" soida päässä:-)
 
No eihän se asia ole niin eikä näin, jos yksiselitteistä vastausta haetaan. Jokaisella on varmaan omat syynsä.
 
Jep, tuolla vain halusin tuoda esille sen, että ihmiset ne erilaisia on. Paljon erilaisempia kuin heidän ammattinsa. Ja siksi on mielestäni väärin yleistää tuossakin asiassa. Toiset ihmiset nyt tekee jotain juttuja oli ne missä tahansa ammatissa.

Jep, tuolla vain halusin tuoda esille sen, että ihmiset ne erilaisia on. Paljon erilaisempia kuin heidän ammattinsa. Ja siksi on mielestäni väärin yleistää tuossakin asiassa. Toiset ihmiset nyt tekee jotain juttuja oli ne missä tahansa ammatissa.
 
Ja tähän liittyen erilaiset ihmiset ajautuvat erilaisiin hommiin.
En mä vereslihaherkkyyttä joltain tyhjänaikaiselta konsultilta odotakaan, mutta lauluntekijältä kyllä saatan odottaa. Ja onhan se ihan selvä, miten saattaa käydä, jos verrokkiryhmässä vastoinkäymiset juoksevat kuin vesi hanhen selästä ja toisaalla otetaan itseensä kaikki, mikä näkyy ja kuuluu.

Mä en tajua tuota puhetta, että taiteilijan pitää uusiutua. Suuria ideoita tulee tässä maailmassa yhdelle ihmiselle miljoonasta, ja sitten joku älypää rupeaa vaatimaan että sen yhden ihmisen pitäisi keksiä parin vuoden sisään toinen maatakaatava juttu?
 
Ei toikaan ole noin yksiselitteistä. J. Karjalainen vastasi kerran kysymykseen, miksi hänen kaikki levynsä kuulostavat samalta ja miksei hän uusiudu: "Sitä kutsutaan tyyliksi." Hyvä lohkaisu mieheltä. Samoin Kauko Röyhkä tietää ja tunnustaa sen, että hänen levynsä seuraavat aika tarkkaan samaa kaavaa pikku variaatioin, ja se on aivan ok. Tietynlainen soundi ja tietynlainen vuodesta-toiseen-sama yleisö ovat Karjalaisen ja Röyhkän elinehto. Naapurinpojan pieni lastenhuone-ja-kotipiha -maailma ja ikuisen vaihtoehto-opiskelijan terävä ja ivallinen kuiva huumori.
 
Kentän toisesta päästä voidaan sitten ottaa vaikka Tuomari Nurmio ja Ismo Alanko, joiden molempien musiikki lähtee niin perustavalla tavalla ideatasolta, että sen ulkoiset merkit voidaan ja pitääkin vaihtaa viimeistään parin levyn välein. Molemmilla kuvattavan kentän laajuus alkaa Aleksis Kiven Nummisuutareista ja saksalaisesta mölyjazzista joka valloitti suomea noin sata vuotta sitten, ja loppuu tuoreimpien päivänhittien soundimaailmaan. Uusiutuminen ei ole ainoastaan elinehto, vaan päässä pakottava kerronnan kohde ja taulun kangas on niin laaja, että siihen pitää kohdistaa milloin mihinkin kohden.
 
Nyt kahvia.
 
PS. Lähimmäs "julkista luomista" päästiin taannoin television Hotelli Sointu -ohjelmassa, jossa biisinikkarien piti mukamas luoda biisi ohjelman aikana hirveällä kiireellä.
 
Yhden jakson kuvaaminen taisi todellisuudessa kestää parisen viikkoa biisiarraukseen varattuine taukoineen:-D