Aihe: Hughes&Kettner Cream Machine=päätesäröä makuuhuoneessa
1 2
Tomtom
06.05.2005 14:52:45
Hieman provosoiva otsikko, mutta totta kuitenkin. Olin siis etsiskelemässä mahd pientä himakäyttöön sopivaa putkilaitetta, mihin saisi kytkettyä kiinni esim. mp3- soitinta ja vastaavaa, kuten vaikka Microcubeen.
 
Törmäsin sitten mm. jpekan suosittelemaan Cream Machineen ebayssä ja ostin laitteen pois sen kummemmin tutustumatta. ( kun kerran halvalla sai). No, pienen tutkiskelun jälkeen peli osoittautui 1w putkivahvistimeksi, joka on toteutettu kahdella etuasteputkella. Vermeessä on normaalit master- ja gain säädöt etupuolella ja persauksessa mittava joukko erinäköistä lähtöä, linjatasoista, "instrumenttitasoista", bypassia, jalkakytkintä tai Celestion 4x12 simuloitua sellaista. Lisäksi takapaneelissa on pääteasteen portaaton tasonsäätö.
 
Kermakonetta voi siis käyttää joko pedaalimuotoisena, tai sitten ulkoisen kaapin kanssa ainoana vahvistimena. Myös suoraan PA-han tai miksaustiskiin kytkeminen käy, eli varsin monipuolinen laite, erityisesti ulkonäköönsä nähden. ( ns. puolilevyinen räkkimalli)
 
Vekotin piti tietysti ensimmäisen hämmentyneen testin jälkeen avata, jotta putkien iästä tahi laadusta saisi jonkinlaista hajua. Vehje oli syönyt sisäänsä Ruby Tubesin ECC83-CZ ja H&K CM2- putket - molemmat varsin pölyisen ja paskaisen näköisiä.
 
Ja nyt päästään itse asiaan: Manuaali ei puhu mitään putkista tai siitä, minkälaisia röörejä tuonne uskaltaisi tarjota. Lisäksi kiinnostaisi kovasti tietää onko noista esim. ECC83 etuasteelle ja CM2 pääteasteelle? Tuntuisi jotenkin loogiselle näin?
 
Soundipuolelta voisi mainita, että säälittävän microcuben 8" kaiuttimen kautta toistettuna meteliäkin riittää. Tässä tapauksessa tietty oli tavoite löytää putkivahvistimen tavalla soittotatsiin reagoiva pienimeluinen laite ja sitähän tuo kyllä tekee aika kivasti. Ruuvata pitää paljon, mutta kun putket saa lämpimäksi niin kyllä tuosta aika maukasta pehmeää ja laulavaa säröä irtoaa aika helpolla. Pitää viewlä kokeilla oikean kaapin kanssa niin sitten tietää paremmin.
 
Mutta siis tuo putkiasia kiinnostaa, mikäli jollain sattuisi olemaan asiasta parempaa tietoa?
"Play the volume as loud as you want to, but don't touch my levels now - I've got them set just like I like" Samuel L. Jackson
LaXu
06.05.2005 16:24:20
Pikainen googletus tiesi kertoa, että siinä käytetään pääteputkena ECC82:sta ja etuasteputkena ECC83:sta. Eli kaksi etuasteputkea. Kytkentäkaaviossa nuo putken paikat ovat ilmeisesti nimillä CM1 ja CM2.
 
Toinen Cream Machinen tapainen vekotin lienee Stephenson Stage Hog: http://www.stephensonamps.com/stagehog.htm
Tomtom
06.05.2005 16:56:29 (muokattu 06.05.2005 16:58:08)
Samankaltaiselta näyttää. Tuohon näyttäisi sopivan aika monenlaista putkea, juuri tämä kiinnostaa tuon kermakoneenkin kohdalla. Mitähän tuo Stephenson mahtaisi maksaa?
 
L: sieltähän se löytyy kun kattoo. Noin kymmenkertainen hinta omaani verrattuna. Tietty hieman enemmän katu-uskottavuutta, kun sakumakkaroiden vehkeessä.
"Play the volume as loud as you want to, but don't touch my levels now - I've got them set just like I like" Samuel L. Jackson
jPekka
06.05.2005 16:59:53
 
 
Itselläni on tosiaan molempina putkina ECC82:t. Pienempi vahvistus merkitsee sitä, että hanikoita saa vääntää enemmän että signaali menisi kunnolla ruvelle, joten se makea "särön rajamailla" -alue laajenee. Mutta kyllä sieltä sitä ötyä riittää yhtä kaikki ihan kunnon surinaan asti.
- Mitä on biljoona mikrofonia? - ??? - Yksi megafoni.
Jouni Antero
06.05.2005 17:18:53
Itselläni on samaa sarjaa Crunch Mashine (USAssa Blues Master) ja siinä on H&K.n www-sivujen väitteistä huolimatta (väittävät putkia samoiksi Cream Machinen kanssa) päätteenä EL84. Tykkään ko laitteesta kovin ja suosittelen kaikkia malleja lämpimästi jos osuu kohdalle (Cream, Crunch Machine ja olikosenyt Scream Master ja Bass Master).
Tomtom
06.05.2005 17:26:41 (muokattu 06.05.2005 17:27:18)
Itselläni on samaa sarjaa Crunch Mashine (USAssa Blues Master) ja siinä on H&K.n www-sivujen väitteistä huolimatta (väittävät putkia samoiksi Cream Machinen kanssa) päätteenä EL84. Tykkään ko laitteesta kovin ja suosittelen kaikkia malleja lämpimästi jos osuu kohdalle (Cream, Crunch Machine ja olikosenyt Scream Master ja Bass Master).
 
Eli kumpi noista putkista on siis pääteputki? Oikea vaiko vasemmanpuolimmainen?
 
Mitähän mahtaa tapahtua jos sinne runttaa vaikka EL34:sen ja etuseksi 12ax7:n?
 
Joo, crunchissa on jo spesiaalioptioita, oikein sävynsäätimet etupaneelissa ja kaikkea.
 
Kertokaapas vielä minkälaisilla kaappiratkaisuilla noita olette ajaneet?
"Play the volume as loud as you want to, but don't touch my levels now - I've got them set just like I like" Samuel L. Jackson
LaXu
06.05.2005 18:10:23 (muokattu 06.05.2005 18:10:51)
Mitähän mahtaa tapahtua jos sinne runttaa vaikka EL34:sen ja etuseksi 12ax7:n?
 
Ei taida oikein etuasteputken pistoke syödä EL34/6V6/6L6/EL84 ym. pääteputkia...Crunch Machineenkaan tuskin menee mikään muu EL84:n tilalle.
Jucciz
06.05.2005 19:26:40
Ei taida oikein etuasteputken pistoke syödä EL34/6V6/6L6/EL84 ym. pääteputkia...Crunch Machineenkaan tuskin menee mikään muu EL84:n tilalle.
 
EL34, 6V6 ja 6L6 ovat isolla kannalla, joten ne tuskin tuohon vehkeeseen sopisivat ilman modifikaatioita. EL84:n kanta on samanlainen pikkukanta kuin etuasteputkissakin, joten se sopisi fyysisesti varmaankin... kuitenkaan käytännössä putki ei varmastikaan toimi, sillä 12AX7 on kytkennältään ihan erilainen kuin EL84. 12AX7 on kaksoistriodi (kaksi eri vahvistusastetta) kun taas EL84 on pentodi. En suosittele kokeilemaan muita putkityyppejä kuin niitä, joille laite on speksattu.
kalamies#11 >-)))>
« kalusto · räpellystä »
Crackis
08.05.2005 11:51:35
Minultakin kyllä löytyy tuon saman sarjan Metal Masterista ihan kaksi 12ax7 sisältä. Putket olis kyllä vaihdon tarpeessa, kun ovat jo aika rankasti mikrofoniset mikä estää tuon käytön treeneissä kierto-ongelmien takia. Kannattaa kokeilla ajaa ihan tavan kitarakaappia tollasella. Se yksi watti on nimittäin yllättävän äänekäs! 4x12 kaappia oon ite tuolla aina joskus ajanu kotona, eikä paljoa ole sen jälkeen huvittanu 15w Voxin Pathfinderiin koskea. Noistahan saa tuon kaappimallinnuksen päälle myös kaappilähtöön, tiedä sitten kuinka toimisi niin. Kuulokkeisiin tuosta Metal Masterista tulee jostain syystä läpi pieni sirinä, aivan kuin tuo kaappimallinnus ei vaikuttaisi tarpeeksi korkeisiin ääniin.
LassiÖ
08.05.2005 16:36:12 (muokattu 08.05.2005 16:36:21)
etuseksi 12ax7:n?
 
ecc83 on 12ax7.
Tomtom
08.05.2005 21:02:19
ecc83 on 12ax7.
 
Onko?
 
Niin, ei tietenkään mitään pääteputkia. Pitäis taas ajatella ennekuin painaa sitä lähetysnamiskaa.
"Play the volume as loud as you want to, but don't touch my levels now - I've got them set just like I like" Samuel L. Jackson
Tomtom
09.05.2005 09:30:12
Aina sitä oppii kaikenlaista uutta. Kiitoksia kaikille infosta.
"Play the volume as loud as you want to, but don't touch my levels now - I've got them set just like I like" Samuel L. Jackson
Muusikoi
05.02.2006 11:09:35
Miltä mahtaa Cream Machine kuulostaa kuulokkeiden kautta? Onko sellaista transistorisurinan kuuloista kuten kuulemma joissakin muissa pienissä putkilaitteissa, esim. Ibanezin Valbeessä?
päänahka
05.02.2006 16:21:17
Jotenkin epäilyttää, että miksi se 12AX7:n särö kuulostaisi erilaiselta, vaikka se nyt olisikin pääteasteessa? Luulisi, että päätesärön luonne tulisi lähinnä niistä putkista.
Ei kestä.
Aki
05.02.2006 16:46:06
 
 
Jotenkin epäilyttää, että miksi se 12AX7:n särö kuulostaisi erilaiselta, vaikka se nyt olisikin pääteasteessa? Luulisi, että päätesärön luonne tulisi lähinnä niistä putkista.
 
Tarkoitatko erilaiselta kuin etuasteessa olevan 12AX7:n? Jos kytkentä on tyystin erilainen, tottakai se kuulostaa tyystin erilaiselta. Eri putkityypeissä ei ole kamalan isoja soundieroja, niiden kytkennässä paljon enemmän. Jos vaihtoputkiseen Mesaan pistää 6L6 tai EL34, saattaa käyttäjä itse sen eron huomata, mutta vaihto Mesasta Marshallin Plexiin ni yleisökin huomaa eron.
Ostakaa mun Ibanez SZ520 '03!!
Volle
05.02.2006 18:50:28
Miltä mahtaa Cream Machine kuulostaa kuulokkeiden kautta? Onko sellaista transistorisurinan kuuloista kuten kuulemma joissakin muissa pienissä putkilaitteissa, esim. Ibanezin Valbeessä?
 
Varmaan ihan surinalta kuulostaa mikä tahansa vahvistin kuulokkeilla, jos ei liitännässä ole mitään kaiutinsimulointia mukana. En tiedä sitten kuinka on laite Cream Machinessa.
Nam.
jPekka
05.02.2006 22:01:30
 
 
Varmaan ihan surinalta kuulostaa mikä tahansa vahvistin kuulokkeilla, jos ei liitännässä ole mitään kaiutinsimulointia mukana. En tiedä sitten kuinka on laite Cream Machinessa.
 
Ainakin kuulostaa toispuoleiselta, koska Cream Machinessa ei ole kuulokeliitäntää. Jos kaiutinsimun reitittää johonkin jossa on, niin sitten kaiutinsimu on mukana.
"Isn't the universe a wonderful place? I wouldn't live anywhere else." -- G'Kar
Crackis
05.02.2006 22:39:12
Voin kyllä vakuuttaa, että jos saisin tänne väsättyä joskus clipin tuolla Metal Masterilla, joka on Cream Machinin "lähisukulainen", niin voisin väittää että soundeista ei jäisi epäilystä. Ensinnäkin äänenpaine 4x12"-kaapin kautta luukutettuna on aivan hirveä kun pääteaste ajetaan kunnolla särölle (eli siis vehjettä ajetaan nupit kaakossa). Itsekkin vaihdoin ensimmäiseksi putkeksi 12AU7 ja ensimmäisen gain-asteen potikkaan tuli huomattavasti paremmin säätövaraa. Gainia ei tosin irtoa enää yhtä paljon, joku voisi kaivata jopa enemmänkin säröä, mutta parempi pienempi gaini joka ei mene tukkoon kuin se hieman liikaakin gainia sisältävä soundi joka menee sitten tukkoon ja kunnolla.
Shit happens when u party naked
Tomtom
06.02.2006 09:35:06
Mulla on kyllä laite edelleenkin ihan päivittäisessä käytössä. Tyrkkäsin 12ax7:t molemmiksi putkiksi,toinen EHX:n ja toinen Mesan. Tosiaan kuulokesoittoa ei oikein voi suorittaa, koska tuo liitäntä puuttuu. Mulla kaiuttimena on itsetehty 1x12" pömpeli V30:sella. Ainakin säröä piisaa. Jollain tavalla tuosta löytyy jopa kunnon putkivahvistimen dynamiikkaakin. Aina tuo microcuben pesee, vaikka ei vitkuttimia löydykään..
"Less is less- more is more. The idea that less is more is illogical." Y.J.M
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)