Rummut: rumpukamat ›

Mites on ?
 
Kun kuulette jonkun biisin kumpaa kuntelette rummuista 1.kuinka hyvin rumpali soittaa vai 2. Mitä rumpali soittaa ? niin ja nro 3. itse biisiä ?

Mites on ?
 
Kun kuulette jonkun biisin kumpaa kuntelette rummuista 1.kuinka hyvin rumpali soittaa vai 2. Mitä rumpali soittaa ?
 
Lähinnä 2., joskus 1. tai sitten kumpaakin.
 
Ai, yksi vaihtoehto tullut lisää. No toi 3. aina, 1. ja 2. sitten sen päälle.

Mites on ?
 
Kun kuulette jonkun biisin kumpaa kuntelette rummuista 1.kuinka hyvin rumpali soittaa vai 2. Mitä rumpali soittaa ? niin ja nro 3. itse biisiä ?
 
jaa-a sanoisinpa että helvetin hyvän biisin osuessa kohdalle missä kaikki toimii niin en takerru rumpujen kuunteluun, muussa tapauksessa järjestyksessä yksi ja kaksi. gunnarit on hyvä esimerkki, rummut simppelit mutta sopii musiikkiin niin enpä minä niihin takerru

Kun rumpali hoitaa hommansa hyvin, on numero kolmonen ilmiselvä valinta. Kakkosen otan käyttöön silloin, kun haluan analysoida nimenomaan rumpalin toimia. Ja jos ykkönen, rumpalin taidot, eivät ole kovin kummoiset, jätän biisin kokonaan kuuntelematta.

Mulle ei ole niinkään väliä, onko rumpali tekniikkahirmu vai ei. Jos soitto sopii musiikkiin, niin enempää en voi vaatia. Sitäpaitsi joskus on hyvä kuunnella todella vähäeleistä soittoa, tulee pidettyä ajatukset perusasioissa.

Mulla on tullut musan kuunteluun tosi ärsyttävä piirre. Eka kertaa kuunnellessa saatan jumiutua vaikkapa rumpalin vasempaan käteen. Toka kerralla ehkä kiippareihin. Vasta noin 4 - 6:nnella kerralla kuulee kokonaisuuden. Outo on tämä lajitteleva kuulo. : )

Perus biisi-biisi musassa tulee kuunneltua tietenkin itse biisiä, jos rumpali hoitaa tonttinsa kunnolla. Jos on kyseessä jokin fuusio/jazz tsydeemi, niin soittajien keskinäistä vuoropuhelua ja lähinnä sitä, miten kyseisen pumpun rumpali reagoi toisten muusikoiden ideoihin.

Vasta noin 4 - 6:nnella kerralla kuulee kokonaisuuden. Outo on tämä lajitteleva kuulo. : )
 
Niinpä! Biisit avautuvat vasta monen, monen monen, kuuntelukerran jälkeen, kun alkaa kuuntelemaan vähän niitä muitakin soittimia.

Nykyään yritän vain nauttia koko bändin groovesta, siitä imusta - jännitteestä. Usein jopa tanssin tai hyppelen musan tahdissa. Jos on joku uusi levy niin kuuntelen tietty tarkemmin et mites homma toimii. Ehkä se virvelirummuttelu (ja -soundi) on jollain lailla polttopisteessä. Myös laulupuoli on tärkeä sikäli, että vastenmielinen lauluääni pilaa helposti koko biisin.

Ensin kokonaisuus ja meininki, sanoituskin on tärkeä.
 
Jos pahankuuloisia mokia ei paista korvaan, kuuntelen yhteissoittoa, vuorovaikutusta ja yksilö'suorituksia' suhteessa toisiin. Sitten hienonkuuloisia aisioita, jos on. Rumpusoundi tulee vasta sitten, mutta silläkin on alitajuista vaikutusta alusta asti.
 
Jos päätän opetella jonkun jutun oikein perustteellisesti, niin saatan kuunnella jotain yksittäistä raajaa analyyttisesti ja osiin pilkkoen. Siinäpä muuten hieno väärinymmärtämisen mahdollisuus. Kivankuuloiset jänteet on, joo.
 
Kiva taito (tai ehkä se on lahja, koska taito on näillä tyypeillä aika toissijainen) on soittaa hienosti väärin. Sillein niin kuin White Stripes. Tai vanha Motörhead. Heiluu ja huojuu juuri siinä kohdassa, joka kutittaa.

Rupeaa itseään ärsyttämään kun jää monasti kuuntelemaan että "vittu hyvin se vetää" varsinkin rushia kuunnellessa käy aina näin. Siitä kait tulee tuo outo mieltymys psykobillyn kuunteluun jostain syystä on nekromantixsi soinut ahkeraan Siinnä on hyvä draivi päällä menoa ja meininkiä ilman. soitinten runkkailua... Kait täältä juontaa se oma inhoni ns. uus-proge osastolle.