Yleistä keskustelua musiikista ›

Olisi hauskaa kuulla mitkä levyt ovat teille kokoelman rakkaimmat.
 
En pidä itseäni varsinaisesti levynkeräilijänä. Ostan levyt aina kuunneltaviksi, en hyllyyn pölyttymään. Mutta kyllä niitä rockenroll-levyjä varsinkin teininä ja nyttemminkin vanhana pieruna on melko kasat tullut hankittua.
 
Levyhyllyni helmet (huom: tässä tunnearvo lasketaan mukaan):
 
- Alkuperäinen Sun-sinkku: Carl Perkins, Blue Suede Shoes / Honey Don't
- Australian versio vinyyli-lp:stä: AC/DC, High Voltage.
 
Heittäkäähän omat suosikkinne!

Ei mulla muuta kuin Penis Surprisen Value-ep ja Rockin pari älppäriä, niillä on lähinnä tunnearvoa.

Led Zeppelin 2 on paristakin syystä minulle korvaamaton levy: Ensinnäkin se oli ensimmäinen levyni mitä koskaan ostin. Siitä lähti cd -keräilyni.
Toisesi se on maailman paras levy maailman parhaalta bändiltä.
 
Tällä hetkellä metsästän lp:tä tästä mestariteoksesta. Vielä ei ole kohdalle tullut, mutta vielä jonain päivänä.

Ehdottomasti ensimmäinen kappaleeni AC/DC:n Dirty Deeds Done Dirt Cheap Aussi-LP:stä. Ensimmäinen ostamani vinyyli, 30€ kirpputorilta, josta myös alkoi AC/DC-keräilyni tosissaan. Tunnearvosyistä tämä levy siis, oli silloin aika mahtavaa laittaa ensimmäinen vinyylini soimaan ja kuulla "R.I.P. (Rock In Peace)" ensimmäistä kertaa ikinä.

Onhan niitä itselle arvokkaita levyjä. Lähinnä niitä joita on vaikea löytää tästä maasta.
 
mm.
 
Boredoms - Soul Discharge Ž99 CD
Gordons - 1st album/Future Shock EP CD
 
Ja sitten lähes jokainen noista n. paristakymmenestä vinyylistä. Lähinnä Amphetamine Reptile -julkaisuja, sekä jokainen Volcano Sunsin levy.
 
Rahallista arvoahan näillä ei ole, paitsi mahdollisesti Hedonists - Womb -seiskalla, jonka arvoksi AmRepin nettisivulla on sanottu $75. Musiikki kylläkin täyttä paskaa muistaakseni.

On niitä joitakin. Ehkä eniten tulee kuunneltu Nuggets-vinyylituplaa.

Sain joku vuosi sitten perinnöksi parikymmentä vanhaa progedinosauruksien älppärien ensimmäistä painosta, mm. Yesiä, Pink Floydia ja King Crimsonia. Näiden rahallisesta arvosta en tiedä mitään, mutta ah niin upeita ne ovat kansitaiteeltaan ja pääosin myös musiikilliselta anniltaan.
 
Yksi lemppari on myös Queenin News of the Worldin vinyylin 1. painos, jonka sisäkannen kuva pääsee todella oikeuksiinsa, kun vertaa sitä ainakin kymmenen kertaa pienempään ja tuhruisempaan CD:n kanteen. Nuo jo mainitut AC/DC:n aussipainokset Dirty deeds.. ja TNT ovat myös kokoelmissa.

Noitalinna Huraa!n Hulalalaa -lp ja Inkvisition Paratiisi -lp ovat ehdottomasti ne rakkaimmat ja tärkeimmät levyt.

Nirvanan Nevermind-vinyyli.

Nuo vanhat "suomipunk"-levyt on tietysti tullut kopsattua jo cd:lle, ettei alkuperäiset kulu, kuitenkin niitä alkuperäisiä pitää aina hypistellä kuunneltaessa k.o äänitettä. Esimerkiksi Hilse-LP, Vaavi, Kollaa Kestää, Ratsia, Musta Paraati jne..
J.Karjalaisen musiikin ystävänä on tullut hommattua lähes kaikki hänen levynsä, ja ehkä sieltä löytyy se helmi, ainakin harvinaisuutensa puolesta, eli SEKIN LIPPUTANKO vinyyli.

Led Zeppelin 2 on paristakin syystä minulle korvaamaton levy: Ensinnäkin se oli ensimmäinen levyni mitä koskaan ostin. Siitä lähti cd -keräilyni.
Toisesi se on maailman paras levy maailman parhaalta bändiltä. Tällä hetkellä metsästän lp:tä tästä mestariteoksesta. Vielä ei ole kohdalle tullut, mutta vielä jonain päivänä.
 
Sama, eli Led Zeppelin II. Tosin sillä eroavaisuudella, että minulta löytyy se vinyylinä, joka myös on rakkain levyni.
Myös III sillä "pyörällä" on minulla.
 
MC5:n Kick Out The Jams on myös hieno ja tärkeä levy, sekin vinyylinä, tosin sen arvoa hieman vähentää se, ettei se ole originaali vaan uusintapainos.
 
Uriah Heepin Look At Yourself voisi olla aika siisti!

Tavallinen Nirvanan In Utero. CD-formaatissa.
 
Tuon levyn kautta hyvin pitkälti koin jonkunlaisen musiikillisisen valaistumisen. Aloin tajuamaan mistä musiikissa oikeasti voi olla kysymys. Ja siitä alkoi tie kohti elämyksiä, joita ei mikään korvaa.
 
Olin toki ennenkin tykännyt musiikista, mutta paino sanalla tykännyt. Ja kuuntelin ennen pelkkää kuraa aika lailla.
Tuon levyn myötä vaan tuntui että jotain isoa ja tärkeää "napsahti" tavalla, jota oli aina tarvinnut muttei ollut ymmärtänyt.
 
Toinen sitten Neil Youngin Sleeps with Angels. Ensimmäisiä levyjäni, jossa tunnelma oli jotain uskomatonta. Puhun siis juuri kaikenlaisista ajatuksista, tunnetiloista, mielikuvista, muistoista, peloista, kaikesta mikä voi kokea musiikin kautta.
 
Kolmantena sanoisin että Matthew Ryanin Regret over the Wires.
Sain levyn ystävältä syntymäpäivälahjaksi aikana, jolloin olin heikoimmillani ja todella pohjalla. Tekisi mieli sanoa että levy saattoi pelastaa elämäni. Joskus odottamattomasta lähteestä tulee se yksi ainoa asia mikä auttaa ja mitä tarvitsee, tämä on yksi niistä asioista.
 
Meni muuten aika henkeväksi näköjään. Ei se mitään, on semmoinen olokin tässä vähän.
 
Sanotaan neljäntenä Pearl Jamin Vitalogy. Ensimmäinen levy, jonka ostin vaistolla tietämättä orkesterista yhtään mitään. Ja helmi mikä helmi. Siitä lähtien vaisto on pettänyt kerran, yhdestä en ole varma, ja noin 20 kertaa on tullut upea levy.
Tuosta lähti intuitio toimimaan.

Onpas vaikea kysymys. Varmaankin joku kauan metsästämäni vaikeasti saatavilla oleva levy, katuarvolla ei ole kuitenkaan merkitystä. Sellainen pysyy helmenä jonkin aikaa, sitten tulee uusi tilalle. Muutamia esimerkkejä:
The Grays "Ro Sham Bo"
American Music Club "California"
Terry Reid "Rogue Waves"
Cheap Trick "Found All The Parts"

Mulla on levyhyllyn tukipilareina Alice In Chains, Smashing Pumpkins, GN`R, Stone Temple Pilots ja Nirvana- tuotannot. Noita ilman ei pärjää. Hevipuolelta tärkeimmät on varmaan Sepultura ja Diablo. Hyllystä löytyy jonkin verran harvoin kuunneltua kamaa, mutta melkein kaikkia levyjä tulee joskus kuunneltua. Esim. Testamentin Legacylle en ole hirveästi lämmennyt, mutta mukavahan se on herättää krapulainen "yksiökommuunni" lauantai-aamuna Testamentin tahtiin ja tarjota aamupalaksi kossua. Kaikille levyille jotain käyttöä...

Jack Brucen Harmony Row alkuperäisenä kasettina.

Rolling Stonesin Have you seen your mother LIVE! vinyyli. Tietojeni mukaan hyvinkin harvinainen konserttitaltiointi.

Hmm.
 
Rahalliseen keräilyarvoon en usko, eikä se mua oikeastaan kiinnosta - niin monta keräilymarkkinoilla yli viidensadan taalan levyä olen antanut pois tai myynyt vitosella. Levyillä on mulle tunnearvoa sen mukaan, mikä niistä mulle tulee mieleen.
 
Kokeillaas:
 
Ramones - Ramones (Yhtäkkiä lakkaan tajuamasta, mitä siihenastiset vanhat kaverit puhuu. En tiedä, että sitä kutsutaan murrosiäksi, mutta se on nyt lyönyt mua päähän vasaran lailla, eikä mikään palaa koskaan ennalleen. Rock vie mut mukanaan.)
 
New York Dolls - New York Dolls (Fiftarijengi ikkunan alla. Avataan ikkuna ja nostetaan kaiuttimet siihen, sa nyt räjähtää: "When i'm getting home to You, I'm gonna show You what I can do, but everything connects and that is..." - eikö ne tajua, että samaa rokkia tämäkin on? Ei.)
 
1980 - Viimeinen Syksy (Kävellään kaverin kanssa loputtomasti Töölönlahden rantaa tarkoituksena kiertää Linnunlaulun kautta Kill Cityyn, livahdetaan katsomaan Täältä tullaan, elämä just vähän alaikäisenä, Lepakon mustan salin ja Radio Cityn yläkerran paikalla on Lepakon ensimmäinen sali, siellä soittaa Maukka&Nahkatakit ja Ducktails.
 
Tuomari Nurmio ja köyhien Ystävät - Kohdusta hautaan... (Tää avaa mulle yhtäkkiä koko suomalaisen musiikin, kaiken sen mitä on kuullut radiosta, aivan uudella tavalla. Todellisuus pysyy ennallaan, näkökulma muuttuu kuin joku tönäisisi kameran rajusti uuteen kulmaan.)
 
Bluesounds - Cigarette Lean No2 -single (Kuuma kesäpäivä, 70-80 -taite. Savu kohoaa tupakasta avoimen ikkunan äärellä. Humalassa elämästä ja kesästä.)
 
Bad Brains - ROIR (Hikinen kellari, ja nyt musiikki uudistuu niin että se on pakko klasarikaverinkin myöntää - ensimmäinen ylinopea punk-bändi joka soitti hyvin.)
 
Circle Jerks - Group Sex (Kun Perunatorin portaat alkavat syksyn tullen jäätää, siirrytään Villen kämpälle. Joka päivä. Pian Ville saa häädön saksalaisten punkkien lauottua kaasupistoolia rapussa.)
 
The Smiths - The Smiths (Olen niin rakastunut ja masentunut, että pelkään kuolevani. Simo lyö mulle Smithsin levyt käteen, ja piristyn - menipä kuinka surkeasti tahansa, Morrisseyllä menee aina huonommin.)
 
Lords Of The New Church - eka (Nyt katoaa viimeisetkin värit vaatteista. Kaupunki on harmaa ja cool, ja paino putoaa parikymmentä kiloa, pakkasrajalle. Istutaan Lepakon pihalla.)
 
Sielun Veljet - Peltirumpu -single (Herään junassa, matkalla pois kotoa. Saan kuulla jättäneeni työpaikkani ja ottaneeni lopputilin puhtaana käteen. Olisi ehkä pitänyt varoa, miten rajusti äityy bailaamaan Club 77:lla. Lattian täysi lasimurskaa. Kahden viikon kuluttua rahat on juotu.)
 
Clash - London Calling (Madridin kohdalla Spanish Bombs alkaa soida päässä, eikä lopu seuraavaan kahteen kuukauteen. Osasyynä siihen ovat vanhat anarkistit, jotka tulevat junissa, kahviloissa ja kadulla kertomaan mulle elämäntarinaansa, kun Francoa nyt ei enää ole. Aika on vihdoin lähtenyt liikkeelle pysähtyneisyydestään.)
 
Pretenders - Pretenders, II (Ne muutamat hullut ja hienot vuodet, joille tää on alituinen taustamusiikki, olivat ainutkertainen nuoruus. Kiitoksia.)
 
Slade - In Flame (Far Far Away kiteyttää mulle koko mun huuruisen 80-luvun loppuni kauneimmillaan.)
 
Velvet Underground - The Velvet Underground (Liian paljon. Ei pysty kertomaan...)
 
Hoodoo Gurus - Stoneage Romeos (Tapaan nykyisen puolisoni Lou Reedin keikalla. Mutta Hoodoo Gurus on mulle sen ajan tärkein bändi, ja jos kysyttäisiin mikä biisi on 'teidän', se olisi varmaan Zanzibar.)
 
Big Star - Radio City (You Get What You Deserve ja September Gurls. Tarviiko sanoa enempää?)
 
Tällaisia. Melkein joka levystä voisi sanoa jotain.

ainakun mutsi nalkuttaa että hanki elämä ja aikuistu niin levysoittimeen laitetaan Fields of the Nephilimin levyke Elizium. Levyn alkusoiton ollessa vasta puolivälissä on naamaan jo pinttynyt levä hymy ja silmät painuneet kiinni. Mä tiedän ja koen jotain mistä sillä naisella ei ole pienintä käryäkään.

Pitää vielä antaa erikoismainita seuraaville albumeille:
 
System Of A Down: s/t ja Toxicity
Smashing Pumpkins: Machina ja MCIS
 
SOAD:in levyt muistuttavat minua ehkäpä elämäni parhaasta, hauskimmasta, ja huolettomimmasta kesästä ikinä. Smashing Pumpkins-albumitkin olivat yhden hienon kesän hieman erilainen soundtrack. Kesä on kivaa!!!