Klassinen ›

Aiotteko katsoa Amadeuksen huomenna klo 21.30 TV:stä?
 
Mikä on mielestäsi elokuvan paras kohtaus? minusta se, jossa apaattinen Mozart työpöytänsä äärellä ei oikein löydä imua sävellystyölleen, ja yhtŽäkkiä sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta saa oivalluksen, kun Yön kuningattaren kylmästi liekehtivän koloratuuriaarian välkehtivät, aina kolmiviivaiseen F:ään nouisevat koloratuurikuviot putkahtavat kuin tyhjästä hänen mieleensä vuokraemännän kärttäessä ja mäkättäessä säveltäjälle maksamattomista vuokrarästeistä. Ja Mozartin ilme kirkastuu siinä silmänräpäyksessä ja emännän höpinät jäävät taustalle epämääräiseksi pulinaksi.

Tähän kai kuuluisi huudahtaa se SPOILER-varoitus, sillä jos joku aikoo leffan katsoa, saattavat nämä viestit sisältää ikäviä juonipaljastuksia.
 
Minulla on videolla tuo "director's cut", se tuli joskus joltain elokuvakanavalta. Tämä leikkaamaton versio sisältää pari rajua kohtausta, kuten se kun Constanze on valmis riisumaan itsensä Salierin edessä miehensä puolesta, tai se kun Mozart krapulapäissään kerjää lanttia kavereiltaan. Nuo kohtaukset tekevät henkilöhahmoista jotenkin vieläkin surullisempia tai säälittävämpiä kuin mitä siitä "siistitystä" versiosta ilmenee. En osaa sanoa mikä olisi suosikkikohtaukseni, mutta on kyllä upea roolityö Tom Hulcelta, kun ajatellaan ettei hän tuon leffan kaltaista menestystä tainnut enää koskaan päästä maistamaan. Erittäin hieno elokuva, vaikka aika paljon fiktioon perustuukin. Jotenkin Mozartin luonteen kaksijakoisuus välittyy kuitenkin hyvin; toisaalta vallaton juhlijatyyppi, toisaalta alakuloisuuteen taipuva työnarkomaani. Tiedä sitten kuinka paljon tuota on leffassa liioiteltu...

Parasta meininkiä on, kun Salieri katselee Mozartin sävellyksiä tippa linssissä.

...kun Yön kuningattaren kylmästi liekehtivän koloratuuriaarian välkehtivät, aina kolmiviivaiseen F:ään nouisevat koloratuurikuviot putkahtavat kuin tyhjästä hänen mieleensä vuokraemännän kärttäessä ja mäkättäessä säveltäjälle maksamattomista vuokrarästeistä. Ja Mozartin ilme kirkastuu siinä silmänräpäyksessä ja emännän höpinät jäävät taustalle epämääräiseksi pulinaksi.
 
Elokuvassa kyseinen mäkättävä nainen on muistaakseni kyllä Constanzan äiti, joka puhuu suunsa puhtaaksi Wofgang-paralle vaimon lähdettyä lätkimään. No, se nyt ei ole tässä olennaista.
 
Paras kohtaus on mielestäni se, kun Mozart johtaa Don Giovannia kalmankalpeana harvalukuisen yleisön edessä Salierin seuratessa parvekkelta huumaantuneena ja järkyttyneenä. Don Giovannissa on upeaa musiikkia!

Tähän kai kuuluisi huudahtaa se SPOILER-varoitus, sillä jos joku aikoo leffan katsoa, saattavat nämä viestit sisältää ikäviä juonipaljastuksia.
 
Minulla on videolla tuo "director's cut", se tuli joskus joltain elokuvakanavalta. Tämä leikkaamaton versio sisältää pari rajua kohtausta, kuten se kun Constanze on valmis riisumaan itsensä Salierin edessä miehensä puolesta, tai se kun Mozart krapulapäissään kerjää lanttia kavereiltaan. Nuo kohtaukset tekevät henkilöhahmoista jotenkin vieläkin surullisempia tai säälittävämpiä kuin mitä siitä "siistitystä" versiosta ilmenee. En osaa sanoa mikä olisi suosikkikohtaukseni, mutta on kyllä upea roolityö Tom Hulcelta, kun ajatellaan ettei hän tuon leffan kaltaista menestystä tainnut enää koskaan päästä maistamaan. Erittäin hieno elokuva, vaikka aika paljon fiktioon perustuukin. Jotenkin Mozartin luonteen kaksijakoisuus välittyy kuitenkin hyvin; toisaalta vallaton juhlijatyyppi, toisaalta alakuloisuuteen taipuva työnarkomaani. Tiedä sitten kuinka paljon tuota on leffassa liioiteltu...
 
Ehkäpä jo tuo nimikin Amadeus, joka ei ollut Mozatin itsensä käyttämä, omalta osaltaan viittaa elokuvan fiktiivisen ainekseen, kuten siihen, että historioallisesti monien aikalaiskertomusten mukaan läpeensä sovinnollisesta ja seriöösistä opettajanakin kunnostautuneesta oppilaidensa rakastamasta ja kunniottamasta Salierista tehdään jonkin sortin konnaa, jonka sanotaan hurjiempien huhujen mukaan jopa myrkyttäneen Mozartin elohopealla tai kuten hänen itse kerrotaan sanoneen; joku on antanut minulle Acqua toffanaa, joka oli arsenikki-pitoinen myrkky.

Elokuvassa kyseinen mäkättävä nainen on muistaakseni kyllä Constanzan äiti, joka puhuu suunsa puhtaaksi Wofgang-paralle vaimon lähdettyä lätkimään. No, se nyt ei ole tässä olennaista.
 
Paras kohtaus on mielestäni se, kun Mozart johtaa Don Giovannia kalmankalpeana harvalukuisen yleisön edessä Salierin seuratessa parvekkelta huumaantuneena ja järkyttyneenä. Don Giovannissa on upeaa musiikkia!
 
Lätkimään? Mozart itse oli kyllä suositellut vainolleen kylpylähoitokuuria tämän jalkojen takia Badenissa ja harjoitti kiivaasti kirjeenvaihtoa tämän kanssa, joka paljastaa mitä intiimimpiä ja riettaimpia herrasväen aviollista seksielämää kuvaavia veneerisiä verbaaliakrobaattisia ryöpytyksiä ; "Laita nyt se söpö kulta tussu oikein sievään kuntoon, sillä poju ansaitsee sen toden teolla, se on käyttäytynyt vrsin sivosti eikä toivo muuta kuin omistaa sinun söpön tussusi" jne.

Lätkimään? Mozart itse oli kyllä suositellut vainolleen kylpylähoitokuuria tämän jalkojen takia Badenissa ja harjoitti kiivaasti kirjeenvaihtoa tämän kanssa, joka paljastaa mitä intiimimpiä ja riettaimpia herrasväen aviollista seksielämää kuvaavia veneerisiä verbaaliakrobaattisia ryöpytyksiä ...
 
No todellisuudesta en tiedä mitään, mutta eikös nyt puhuttu elokuvasta? Siinä vaimo Constanza taisi kyllästyä miehensä juopotteluun ja töittensä edistymättömyyteen ja hermostui kovasti siitä, että Mozart oli hänen mielestään hyvää vauhtia tulossa hulluksi. Siis näin elokuvassa. Muuten en ota kantaa asiaan.

Off-Topic:
Tuosta Mozartin kirjeenvaihdosta tuli mieleeni, että monet suuret taiteilijat sekä (valtionpäämiehet) ovat irstailleet kirjeissään rakastajattarilleen ja muille naisille aikoinaan. Kannattaa tutustua, jos jostain vaan saa käsiinsä näitä julkaistuna. Jää nykyaikaisten aikuisviihdytyslehtien proosa melko valjuksi näiden rinnalla ;)
 
Homma on toiminut myös toisin päin, naisetkin ovat kirjotelleet irstaita juttuja.
 
Sex, drugs and classical music.
 
Joonas.

Olihan se Sibeliuksen pariskunnan kirjeenvaihtokin parhaimmillaan aika aistillista. Mutta nyt menee jo tosi off-topiciksi.

No todellisuudesta en tiedä mitään, mutta eikös nyt puhuttu elokuvasta? Siinä vaimo Constanza taisi kyllästyä miehensä juopotteluun ja töittensä edistymättömyyteen ja hermostui kovasti siitä, että Mozart oli hänen mielestään hyvää vauhtia tulossa hulluksi. Siis näin elokuvassa. Muuten en ota kantaa asiaan.
 
On tuo muutenkin ihan päätön leffa jos sitä alkaa dokumentaarisen aineksen kasnnalta arvioimaan ja arvottamaan. Siinä näret Mozart väittää tavan takaa kultaisina Wienin vuosinaan, että hän ei olisi mukama saanut yhtään piano-oppilasta. Sen lisäksi, että hänellä piano-oppilaita riitti, mm. 7 vuotias Hummel, joka asui Mozartin luona 2 vuota, ja saavutti ilmiöimäisen tekniikan 1785-1787 ja Theresa von Trattner? tai Barbara Ployer ja Thomas Attwood sävellysoppilaina. Aloin inhota koko leffaa katsottuani sen pari kertaa pitkästä aikaa. Ei, mutta paras ja ehdotomasti hauskin kohta, jolle nauroin joka kerta on e kun Mozart hovin naamiaisissa soittaa rangaistuksekseen klaveerilla Bachia ja Salieria ja pieraisee lopuksi raikuvasti.
 
Eikä pidä paikkaansa, että Hän olisi inhonnut Händeliä, kuten hän väittää elokuvassa; hänhän mm. sovitti uudelleen ja orkestroi päivän maun mukaan van Swieteniä varten useita Händelin oratorioita. Ja olihan noita eriskummallisia käännösvirheitäkin, mutta mitä pienistä, olisi Mozart itsekin sanonut.
 
Kysymys kuuluukin: mitä muita epädokumentaarisia biografisia tapahtumia tai asioita elokuva sisälsi?

No ainahan elokuvantekijät elävöittävät "tositapahtumiin perustuvia" tarinoita, tosin tuohan on alunperin Peter Schafferin näytelmä. Mutta on käsikirjoittaja tietysti silti voinut pistää omiaan mukaan...
 
Räikein eroavaisuus tosielämän kanssa tuossa leffassa on mielestäni se, että Salieri ei todellakaan ollut oikeasti se, joka Mozartilta tilasi sielunmessun. Elokuvassa annetaan ymmärtää, että Salieri olisi ollut vähintäänkin osavastuussa Mozartin varhaisesta kuolemasta. Tuskin heidän välinsä aivan noin tulehtuneet tosielämässä olivat.
 
On tuo minusta silti hieno elokuva, kun muistaa pitää mielessä ettei se vastaa tositapahtumia historiallisen tarkasti. Kertoo se silti yhden historian suurmiehen tarinan koskettavasti ja järkyttävästi.

Hei omia on laitettu sen verran, että Schaffer on joutunut muistuttelemaan tekstin olevan täysin fiktiota. Se ei ole historiankuvaus vaan normaali enimmäkseen kirjailijan sepittämä tarina, joka on vain sijoitettu historiallisiin henkilöihin.

Eihän se nyt ihan täysin fiktiota ole, mutta enemmän toki omaa sepitelmää kuin historiallista dokumenttia.

Eihän se nyt ihan täysin fiktiota ole, mutta enemmän toki omaa sepitelmää kuin historiallista dokumenttia.
 
Ja luvallanne esittäisin edelleen muutamia kriittisiä huomioita liittyen elokuvan aikajärjestykseen, jossa on tiettyä epäloogisuutta musiikillisten anakronismien muodossa. Esim. vuonna 1785 maaliskuussa valmistunutta d-molli konserttoaan, KV 466, Mozart, elokuvan vääristyneeseen aikaskaalaan jaksottuen tai sijoittuen, näyttäisi säveltävän viinilasillisen kera vasta aikaisintaan vuonna 1788 Don Giovannin Wienin ad hoc-muunnoksen jälkeen ja yht`äkkiä hypätäänkin jo 3 vuotta ajassa eteenpäin ja kreivi Wallseg Stuppachin lähettämä salaperäinen naamioidun miehen kera lähettämän rähjäisen requiem-tilauksen esittävä sanansaattaja saapuu Mozartin luokse, ilman, että Cosi fan tutten sävellysvuotta 1789 käsitellään tippaakaan Mozartia palvoneista ja jumaloineista prahalaisista puhumattakaan, jotka rukoilivat Mozartia jäämään ilmeisestikin liian provinsiaaliselta näyttäneeseen kaupunkiinsa, jolle ei uhrata kohtaustakaan. Käsittämätöntä sekoilua!
 
Ja sen sijaan, että Mozartin Figaron häiden esitysten jälkeen painotetaan edelleen Salieri-Mozart-vastakkainasettelua ja jännitteiden luomista, esittämällä tämän jotakin oopperaharvinaisuutta, jota keisarikin ylistää maasta taivaaseen, jätti todellisuudessa Mozartin Figaron varjoon Martin y Solerin mitätön ooppera Una cosa rara, josta Mozart muuten siteeraa aikansa suosimana sävelmänä katkelmaa Don Giovannin illalliskohtauksessa, jossa pieni puhallinorketeri virittää herroille vähän taustamusiikkia ennen tragediaa. Sitten kaikuu Non piu andrai farfallona amoroso Häistä, ja Leporello toteaakin; tuon sävelmänhän minä tunnenkin.

Ja luvallanne esittäisin edelleen muutamia kriittisiä huomioita liittyen elokuvan aikajärjestykseen, jossa on tiettyä epäloogisuutta musiikillisten anakronismien muodossa.
 
Ei pahalla, mutta kyseessähän oli siis näytelmäelokuva, eikä dokumentti.

Ei pahalla, mutta kyseessähän oli siis näytelmäelokuva, eikä dokumentti.
 
Totta, Salierin ja Mozartin huonomaineinen kilpailuasenne on kirjallisuuden tuote ja on vaikuttanut kirjallisuuteen elähdyttävästi; onhan jo Pushkin kirjoittanut heistä novellimuotoisen(?) teoksen, jonka sitten Peter Schaffer on ominut itselleen draamaksi muutettuna.

Totta, Salierin ja Mozartin huonomaineinen kilpailuasenne on kirjallisuuden tuote ja on vaikuttanut kirjallisuuteen elähdyttävästi; onhan jo Pushkin kirjoittanut heistä novellimuotoisen(?) teoksen, jonka sitten Peter Schaffer on ominut itselleen draamaksi muutettuna.
 
Ja josta Rimski-Korsakov on tehnyt oopperan.

Ja josta Rimski-Korsakov on tehnyt oopperan.
 
Niin voi ollakin, vaikka muuten tuo Pushkinin novelli ei perustukaan todellisuuteen, vaan siihen Mozartin kuolinvuoteellaan esitetyksi tulleeeseen tai sellaieksi väitettyyn lausumaan tämän ollessa kuumehoureissaan, ja jonka mukaan muka Salieri olisi myrkytänyt hänet. Salierin pulestaan väitetään kuolinvuoteellaan tunnustaneen Mozartin murhan, mikä tietenkin on sangen epätodennäköistä, ellei hän sitten kuollut järjen valonsa menettäneenä, mistä ei tiedetä mitään. Todellisuudessa Mozartin omat henkilääkärit hoitivat hänet hengiltä laskemalla hänestä viimeisten 12 vuorokauden kuluesa 2-3 litraa verta yleiskunnon vahingoksi helpottaakseen tämän olotilaa vain hetkellisesti.

Mitä tarkemmat faktat sen uskottavampi fiktio.
 
No, joo. Mutta ohjaajalla on taiteilijan vapaus muuttaa tarinaa, jos se on hänestä tarpeellista. Näytelmäelokuvissa tapahtumat (todelliset tai fiktiiviset) kulkevat tarinan ehdoilla. Dokumenttielokuvissa tarina kulkee tapahtumien ehdoilla.