Rummut: rumpukamat ›

K Zildjiania ja Istanbulia löytyy sekä rock- ja jazzrumpaleilta. Mitenkä on 2002 laita? Kammottavaa epämusikaalista.
 
K Zildjianit ovat kyllä aivan hirveää paskaa.
 
Oma settini koostui aikoinaan Paisteesta, löytyi 2002:a, Signaturea, Alphaa, 3000:a ja olisko ollut joku 2000 Ride. Nämä uusimmat Traditions- ja Dimensionssarjalaiset on jäänyt kyllä testaamatta, vaikuttaa kyllä mielenkiintoisilta. Mutta noista edellämainituita pelteistä puuttui musikaalisuus; ihan sama miten niitä soitti, niin aina se sama sointi tuuppas esille.
 
Hohhoh, joka kerta kun tälle palstalle tulee, niin täällä jauhetaan toinen toistaan uskomattomampaa paskaa. Ilmeisesti se sinun kapulasi sitten lukee siitä pellin pinnasta että kyseessä on Paiste ja toimii sen mukaisesti.
 
Itse olen soittanut kohta 13v, mutta en kyllä helvetissä ole jaksanut tälläiseen merkkien ja peltimallien kanssa pätemiseen keskittyä. En edes tiedä että mitkä mallit Paisteelta ovat niitä kalliita ja mitkä halpoja (paitsi tietysti perinteiset 302, ja 502 ym.). Itselläni on Alpha-sarjan pellit olleet alusta asti ja helvetin hyvältä kuulostaa. Olen testannut vaikka mitä muita peltejä eri rumpuseteissä, ja kyllä nissä soundieroja on, mutta eivät ne loppujenlopuksi hirveästi kiinnosta. Soittaminen kiinostaa. Eli ehkä se minun juttuni on siis keskittyä siihen soittamiseen kamoilla pätemisen sijaan. Se on soittotaidosta kiinni että kuulostaako homma toimivalta ja hyvältä eikä mistään vitun peltimerkeistä. Jokatapauksessa levyillä ne pellit kuulostavat aina samalta eikä niiden soundiin muutenkaan kukaan kiinnitä huomiota.
 
Sveitsi- ja metallimusiikkikommenteistani voin raottaa ja sen verran sanoa ettei savua ilman tulta. Olen ristinyt käteni lukemattomia kertoja sen jälkeen, kun pääsin eroon 80-luvun lopulla metallin soittamisesta, sillä siitä hetkestä alkoi valottumaan kuva siitä, mikä voima ja energia musiikissa voikaan olla. Metallin näennäisenergia ei tuntunut musiikilliselta tai rytmiseltä energialta, vaan diletanttimaiselta, matemaattiselta ja volyymiin verhotulta kouhkaamiselta. Löytyisikö kumppaneita perustamaan "irti metallirummutuksesta" -praktiikkaa m-netiin?
 
Itse veivasin aluksi 4-5 vuotta pelkkää metallia ja sen jälkeen rupesin soittamaan funk-tyylistä meininkiä. Hyvin rytmipainotteista. Lisäksi tykkään aivan kaikenlaisesta musiikista, jazzista psy-tranceen ja metallista reggaeen, ja sen verran voin sanoa että kaikista noista musiikkityyleistä löytyy oma energiansa. Välillä se matemaattinen, diletanttimainen ja massiivisen voimakas jytke on vain aivan saatanan jyräävää ja kylmiä väreitä aiheuttavaa, ja toisella kerralla taas se elävämpi, groovempi ja soljuvampi rytmi, esim. funk on se päräyttävä juttu.
 
Metalli ei voi toimia enää pelkällä räimeellä ja näennäisellä rankkuudella, täytyy keksiä jotain uutta eikä kaluta jo puhkikaluttua luuta.
 
Hyvä riffi on aina hyvä riffi (jossa tietysti isona osatekijänä on rumpujen rytmi), ja sellainen iskee ainakin minulle aina. Ei tarvitse keksiä polkupyörää uudestaan tehdäkseen uutta kolahtavaa juttua. Tästä esimerkkinä edesmennyt Dimebag, joka teki loppuun asti uusia toimivia riffejä, vaikka niissä ei sinänsä mitään mullistavaa ja vallankumouksellista ollut (paitsi tietysti alkuaikoina). Yksinkertaisesti sanottuna, ne vain kuulostivat vitun hyviltä ja rankoilta. Ei sen kummempaa.