Kitarat: kitarakamat ›

Tyysterin "ei ihan LP:n mallinen" LP, kent armstrongin mikeillä ja kaikkee muuta. 3200 joutunut tuosta pulittamaan, hehe... http://www.tyyster.com/les_paulit.html
 
Gyl, se on Erjan ihan oma malli. siinä on vaikutteita Lespaulista ja Gretschistä (elektroniikka, bigsby, ym). Plus, se on tehty Gibbonsin lepan tyylisesti mahdollisimman ontoksi, jolloin se painaa vähemmän ja soi paljon avonaisemmin. Mutta ois hauska tietää mistä oot ton hinnan kehittänyt? :-).

Sahara hotnights, the donnas ja 5,6,7,8's. Sieltä akkakitaristeja. Ja jokainen bändi rokkaa!

Oks tää joku geenihomma
 
Mie en geenihommeleihin tämän asian kohdalla usko, paremminkin stereotyyppisiin sukupuoliodotuksiin. Jos perheessä halutaan kannustaa tyttölasta musiikin ihmeelliseen maailmaan, niin soittimeksi valitaan (ja lapsen kohdallahan valinnan aikuisten oikeesti tekee loppupeleissä vanhemmat, ainakin alussa) helpommin jokin "tyttömäinen" soitin, kuten piano, viulu, huilu jne... Harvemmin kitaraa, rumpuja tai trumpettia. Se on sitten perheestä kiinni kannustetaanko lapsukaista myöhemmin jos tämä ilmoittaa haluavansa vaihtaa klassisen huilun kitaraan ja alkaa soittaa rokkia. Tyttöjen kohdalla epäilen että useimmiten kannustus jää saamatta ja koko ajatus kuitataan jonain ohimenevänä hupatuksena.
 
Jos tyttönen saa itse päättää soittimen, ja päätyy kitaraan (ennemmin tai myöhemmin soittoharrastuksensa varrella), niin sitten toinen juttu on soittokavereiden löytäminen. Jos itellä onkin kitara, niin muut tyttökamut taas ei välttämättä skittaile. Ja poikien kanssa soittaminen ei (pahoitteluni, arvon herrasmiehet... tämä on nyt karkea yleistys, eikä suinkaan päde kaikkiin.) aina ole välttämättä yhtä auvoa ja nautintoa, siis silloin teini-iässä erityisesti, joka voisi muuten olla hyvin otollista aikaa soittotaidon kehittämisessä. Mutta siis jos kitara kiinnostaakin, niin voi olla ettei sitten kaveripiiristä löydy sitten samansorttisesta soitannasta tai musakista kiinnostunutta sakkia, missä kohtaa oma kehitys sitten saattaapi tyssätä. Ja kun soittelun tulisi olla hauskaa ja myöskin voittopuolisesti sosiaalistakin toimintaa, niin yksin asiasta tehden tiluttelujen opettelu saattaa tuntua turhahkolta puuhalta. Sen sijaan, jos soittokamuja (sukupuolesta riippumatta) löytyy, niin soitantakin maistuu eri tavalla.
 
Naisissahan on mainioita pianisteja, viulisteja, huilisteja jne, enkä usko että naisilta mitään "kitarageeniä" saati sitten musageeniä puuttuu, pimut vain "helläkätisesti" ohjataan toisenlaisten soittimien pariin. Samahan pätee poikiin, harvaa kannustetaan huilunsoittoon, laulamiseen jne. Ja palstalla mainittu Jennifer Batten tuli minullakin mieleen sukkelasormisista soolottajista.

Jennifer Batten, kuunnelkaa samplet.
 
http://www.batten.com/
Mulle tulee näistä Battenin pätkistä P.P:n Heavy Jazz kovin kovasti mieleen.

Mulla on koko Battenin levy (mp3 köh) ja hyvin rokkaa. Eipä siitä erota mitä siellä jalkovälissä on.