Klassinen ›

Tunnetteko tätä myöhäisromanttista, jättiläisorkesterille ja -kuorolle & solisteille sävellettyä draamallista teosta? Ostin tämän juuri melko uutena levytyksenä (Naxos), kapuna Robert Craft, ja olen kyllä todella ihastunut. Sekä teokseen että esitykseen. En tuntenut sävellystä aiemmin, tiesin kyllä että se kuuluu Verklärte Nachtin ohella Schönbergin 12-säveljärjestelmää edeltävään tonaaliseen tuotantoon. Lähes parituntinen teos pitää ainakin minut otteessaan alusta loppuun wagneriaanisessa vyörytyksessään. Jos R. Strauss ja kumppanit kolahtavat, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan.

Jep, aika kliffa levytys mulla on siitä, vaiken pitkään aikaan ole sille luppakorviani lotkauttanutkaan. Perustunee joihinkin tanskalaisiin keskiaikaisiin sangen verisiin legendoihin. Muutama massiivinen kuorokohtaus teki minuun joskus vaikutuksen, mutta kokonaisuutena aika väsyttävä ja dramaturgialtaan hidasliikkeinen teos tai laulusarja. Säveltäjä osoittaa hallitsevansa hienosti soitinkoloristiset eli orkesteriväritykselliset tehokeinot, mutta joltisenkin jättää myöhäisromantikonakin loppuunkalutun ja taaksejääneen vaikutelman aikakaudesta, jolle ei ole enää paluuta.
 
Niin, eihän tuossa varsinaisesti mitään uutta tarjoilla. R. Straussin, Wagnerin ja Mahlerin tutuilla linjoilla ennemminkin pyöritään, mutta onhan tuo varmasti mielenkiintoinen tuttavuus sellaiselle, jolle Schönbergin nimestä tulee mieleen ainoastaan kuiva ja tylsä atonaalisuus. Joskin Verklärte Nacht on minusta vielä hienompi, ja tonaalisessa kompleksisuudessaan jo paljon lähempänä täydellistä irtaantumista sävellajisuhteista. Eipähän tuossa romantiikan kentässä olisi kovin paljoa ollutkaan enää ammennettavaksi...

Niin, eihän tuossa varsinaisesti mitään uutta tarjoilla. R. Straussin, Wagnerin ja Mahlerin tutuilla linjoilla ennemminkin pyöritään, mutta onhan tuo varmasti mielenkiintoinen tuttavuus sellaiselle, jolle Schönbergin nimestä tulee mieleen ainoastaan kuiva ja tylsä atonaalisuus. Joskin Verklärte Nacht on minusta vielä hienompi, ja tonaalisessa kompleksisuudessaan jo paljon lähempänä täydellistä irtaantumista sävellajisuhteista. Eipähän tuossa romantiikan kentässä olisi kovin paljoa ollutkaan enää ammennettavaksi...
 
Jännä juttu, että Schönberg sävelsi sittenkin tämän alunperin pianosäestyksisen laulusarjansa v. 1899 Wienin musikkiyhdistyksen järjestämiin kilpailuihin, jos muistan oikein, vaikka juuri verklärte nacht olikin joutunut aiemmin pannaan riitasointuisuutensa takia. Eikä Schönberg nytkään voittanut palkintoa, mutta 10 vuotta myöhemmin sai päätökseen teoksensa orkesteriosuuden ja näin siitä tuli repertoaarin uniikein ja gigantein teos.Eräs musikkitietosanakirja ei ole kyennyt antamaan sille minkäänlaista täsmentävämpää teosluokitussuositusta kuin pelkistetysti pelkkä "teos". Aika noloa kuluttajan kannalta, joka vaivautuu ostamaan kalliin tietosanakirjan. Täytyy itse ruveta tiedemieheksi. myös kantaatiksi sitä on sanottu.
 
Hyi minua. Nimittäin aiemmin asiantuntemattomuuttani soitinnukeltaan ja tulkinnaltaan jopa hieman nukkavirultakin kuulostanut, mutta loiteliaasti äänitetty Teldecin secural choral works-maallisten kuoroteosten näennäis-kokonaislevytyksessä Schubertin "II-luokan" sävellyksiin lukeutuva kantaatti kirkonmies ja perheystävä josef Spendoun kunniaksi, tuntuikin torstaina, kun sitä kuuntelin Schönbergin hieman ikävystyttävän ja ennen kaikkea melodisesti ajoittain köyhähkön, harmonisesti kompleksisemman, vapaa tonaalisen, Tristan-vaikutteisen, Gurre-lieder-laulusarjan, ei kantaatin, jälkeen, jopa draamallisesti menestyksekkäämmältä kuoro-, solisti-,ja orkesteriteokselta, kuin Schubertin monet sinänsä hienot oopperat, ei tosiaankaan niinkään sinänsä melko kauniiden, mutta vanhahtavien aarioiden takia kylläkään, vaan näiden numeroiden jännittävän kontrastisuuden, kompaktiuden ja ennen muuta dramaattisen ja karakteristisesti hienosti luonnehtivan säestyksellisen resitatiivin vuoksi.
 
Schönbergin Gurre-lederissä kiinnittää huomiota kertojan melodraama-jakson atonaalisuutta hipova perusvire kun harmonisesti sovinnaisempien vapaa tonaalisten laulujen toisinaan ontohko ja vaisuhko melodiikka. Ja mitä tähän orkesterisäestyksiseen tekstideklamaatioon tulee, niin todettakoon, että Schubertin Taikaharpussa ne ovat usein verrattomasti dramaattisempia ja kiihkeämpiä kuin Gurre-liederissä, jossa niillä on vain kerronnallinen funktio.

Tunnetteko tätä myöhäisromanttista, jättiläisorkesterille ja -kuorolle & solisteille sävellettyä draamallista teosta?
 
Tuttu on. Itselläni on useita vuosia sitten poistomyynnistä pilkkahintaan hankittu Seiji Ozawan levytys. Ei mikään ideaalitulkinta: tuntuu että paikoitellen onnistuu vain vähän raapaisemaan tuon mainion suurteoksen pintaa. Mutta kyllä tuonkin perusteella olen voinut ainakin mielessäni kuvitella, millainen musiikkiaarre nuoteissa piilee. Kuuluu minun listallani sarjaan "haluaisin joskus itsekin olla soittamassa" mutta joita tuskin koskaan tulee niiden orkesterien ohjelmistoon, joissa soitan.
 
Schönbergin myöhäisromanttisen kauden teokset ovat jääneet vähän ansiottomasti unohduksiin. Verklärte Nacht on ehkä parhaiten tunnettu. Mutta kuka on edes kuullut Schönbergin Pelleas und Melisandea? (No okei, minä olen.) Gurrelieder on tuon kauden ehdottomasti kunnianhimoisin teos Schönbergiltä. Jos sen olisi säveltänyt miltei kuka tahansa toinen säveltäjä, sitä pidettäisiin varmasti yhtenä hänen pääteoksistaan. Schönberg on tässä kuitenkin itse pahin vihollisensa: tämän jälkeen hän mullisti musiikkimaailman 12-säveljärjestelmällään, ja jälkipolvet haluavat muistaa hänet ensisijaisesti tästä - jättäen Schönbergin elämäntyön muut vaiheet täysin unholaan. Und das ist wirklich schade!
 
Minulle tuosta Gurreliederistä tulee Wagneriakin voimakkaammin mieleen Mahler (positiivisessa mielessä), kun taas Verklärte Nacht sitten tuntuukin jo enemmän Tristanin hengenheimolaiselta. Kuitenkin Gurreliederin ilmaisu- ja sointiväriskaala on mielestäni rikkaampi ja laajempi verrattuna miltei mihin tahansa yksittäiseen Mahlerin teokseen - Gurrelieder on eräänlainen myöhäisromantiikan mikrokosmos, jossa on puristettu hyvin vaihtelevaa musiikki-ilmaisua pariin tuntiin. Kuten sanottu, jos Schönberg ei olisi sattunut keksimään 12-säveljärjestelmää vaan olisi jämähtänyt myöhäisromantikoksi, uskoisin että jälkipolvet pitäisivät juuri tätä teosta hänen merkittävimpänään.

Tuttu on. Itselläni on useita vuosia sitten poistomyynnistä pilkkahintaan hankittu Seiji Ozawan levytys. Ei mikään ideaalitulkinta: tuntuu että paikoitellen onnistuu vain vähän raapaisemaan tuon mainion suurteoksen pintaa. Mutta kyllä tuonkin perusteella olen voinut ainakin mielessäni kuvitella, millainen musiikkiaarre nuoteissa piilee. Kuuluu minun listallani sarjaan "haluaisin joskus itsekin olla soittamassa" mutta joita tuskin koskaan tulee niiden orkesterien ohjelmistoon, joissa soitan.
 
Schönbergin myöhäisromanttisen kauden teokset ovat jääneet vähän ansiottomasti unohduksiin. Verklärte Nacht on ehkä parhaiten tunnettu. Mutta kuka on edes kuullut Schönbergin Pelleas und Melisandea? (No okei, minä olen.) Gurrelieder on tuon kauden ehdottomasti kunnianhimoisin teos Schönbergiltä. Jos sen olisi säveltänyt miltei kuka tahansa toinen säveltäjä, sitä pidettäisiin varmasti yhtenä hänen pääteoksistaan. Schönberg on tässä kuitenkin itse pahin vihollisensa: tämän jälkeen hän mullisti musiikkimaailman 12-säveljärjestelmällään, ja jälkipolvet haluavat muistaa hänet ensisijaisesti tästä - jättäen Schönbergin elämäntyön muut vaiheet täysin unholaan. Und das ist wirklich schade!
 
Minulle tuosta Gurreliederistä tulee Wagneriakin voimakkaammin mieleen Mahler (positiivisessa mielessä), kun taas Verklärte Nacht sitten tuntuukin jo enemmän Tristanin hengenheimolaiselta. Kuitenkin Gurreliederin ilmaisu- ja sointiväriskaala on mielestäni rikkaampi ja laajempi verrattuna miltei mihin tahansa yksittäiseen Mahlerin teokseen - Gurrelieder on eräänlainen myöhäisromantiikan mikrokosmos, jossa on puristettu hyvin vaihtelevaa musiikki-ilmaisua pariin tuntiin. Kuten sanottu, jos Schönberg ei olisi sattunut keksimään 12-säveljärjestelmää vaan olisi jämähtänyt myöhäisromantikoksi, uskoisin että jälkipolvet pitäisivät juuri tätä teosta hänen merkittävimpänään.
 
Ei ole hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi. Ptruu polle. Ei suinkaan hetimiten formuloinut 12-sävelkoodiaan, vaan ajelehti kuin pursi aavalla merelä ensin luomassaan DISSONANSSITYHJYYDESSÄ VUOSIKAUDET MIETTIEN KUINKA VOISI MANIPULOIDA SITÄ MIELEKKÄIMMIN. JA MIETTIEN OLIKO YKSI TIE VÄLTTÄMÄTTÄ PAREMPI KUIN JOKU TOINEN. Aluksi hän kulutti energiaansa ei-koskaan valmistuneseen oratorioonsa Die Jakobsleiter ja sävelsi pikkukappaleita pianolle, jotka olivat varovaisia ensiskeleita atonaalisuudesta kohti dodekafoniaa, ja joista voi vielä ehkä havaita kaukaisen d-mollin muistuman, kun toisista puuttuu selvä sävellajikeskiö. Gurreliederhän on sikälikin aika ristiriitainen teos, että se valmistui paljon myöhemmin kuin Schönbergin uudistuksellisemmat varhaiset atonaalisuutta tunnustelevat teokset, kuten kamarisinfonia, joka perustuu mieluummin kvarteista kuin tersseistä rakentuville soinnuille, vaikka voikin määräätä niille vielä funktion kuten sinfonian alussa.
 
Gurreliederissä on oikeastaan kyse orkesteri-interludien kehystämien laulujen muodostamasta oratoriotyyppisestä draamallisesta sinfoniasta. Tarinahan on aika tyypillinen mustasukkaisuus-tai kolmiodraama, joka kertoo 1100-luvulla Gurre-nimisessä linnassa rannikolla eläneenTanskan kuninkaan Waldemarin rakastumisesta kauniiseen nuoreen Tove-nimiseen tyttöön. Sokean hullaantumisensa vallassa hän tuo tytön asumaan luokseen linnaan, tullakseen ainoastaan tämän mustasukaisen vaimon, kuningatar Helwigin murhaamaksi. Kunkku on niin surusta masennuksissaan, että tulee rienanneeksi jumalaa rakkaansa menettämisen johdosta. Rangaistukseksi tästä pilkkaamistoiminnasta hänet ja vasallinsa tuomitaan ratsastamaan halki öisen taivaan ikuisesti etsimään turhaan desmennyttä, vaikeroivaa Tovea. hurja mutta hömppä taikauskoinen ja yliluonnollinen stoori.
 
Ja se tosiseikka, että gurrelieder-laulusarjan valmistuminen vei niinpaljon aikaa Schönbergiltä lopulliseen muotoonsa, johtui luonnollisesti siitä, että hänelle tuli paljon muita sävelyystöitä, jotka sotkivat akataulun. Hän ilmeisesti orkestroi ystäviensä operetteja tms. Jättimäinen orkesterihan se on joka teoksessa kiinnittää huomiota, erikiskokoiselle, parhaimmillaan 40 nuottiviivastoa käsittävälle käsikirjoitusliuskalle, nuotinnettuna. Hän käyttää myös kolmea 4-äänistä mieskuoroa ja 8-äänistä sekakuoroa, jossa naisäänet laulavat vain noin viisi viimeistä minuuttia teoksesta.