Osmo 01.03.2005 22:06:48 | |
---|
Steven Spielbergin käsikirjoituksen pohjaltahan tehtiin loistavan mahtava peli The Dig, joka oli alunperin tarkoitettu elokuvaksi. Määrärahat eivät ilmeisesti siihen aikaan riittäneet, joten elokuvaa ei koskaan valmiiksi saatu. Tämä jäi kyllä allekirjoittanutta kaihertamaan kovastikin, sen verran loistavasta pelistä on (tai oli) kyse. Onko kellään muulla jotain vastaavanlaista elokuvaa, jonka olisi toivonut pääsevän valkokankaalle, mutta ei koskaan päätynyt sinne asti? Pixies. |
Lähikauppias 01.03.2005 22:45:37 | |
---|
Onko kellään muulla jotain vastaavanlaista elokuvaa, jonka olisi toivonut pääsevän valkokankaalle, mutta ei koskaan päätynyt sinne asti? Batman Year One. Suunnilleen kait sama idea kuin piakkoin tulevassa Batman Beginsissä, mutta ohjaajana piti olla Darren Aronofsky. Ja käsikirjoituksen oli kirjoittanut Aronofsky yhdessä Frank Millerin kanssa. Sen olisin halunnut nähdä aika hitosti. |
Chrissie 02.03.2005 00:09:05 | |
---|
En ole nyt ihan varma asiasta, mutta on ollut semmoinen käsitys, että Arthur C. Clarken Rama-teokset olisi pitänyt filmata. Ainakin tämä ensimmäinen, jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista. Ja voi että miten haluaisinkin nähdä niistä tehtävän elokuvat. Olisi hienoa nähdä, miten yritettäisiin toteuttaa visuaalisesti niiden sylintereiden sisäpuolista maailmaa :) Peli noista teoksista (muistaakseni kakkosesta) on olemassa, mutta pelaamaan en ole koskaan sitä päässyt. Ei musiikkia ilman hiljaisuutta.
"Another day, another wish: don't want my life to be like this..." Client - Radio "But some day we'll look back and wonder how we ever tolerated it - life and death." Apollo 440 - Liquid Cool |
jwalk 02.03.2005 08:54:07 | |
---|
Ei nyt elokuva,mutta joskus harmitti kun BBC jätti Tripodit sarjan tekemisen kesken. |
jPekka 02.03.2005 09:16:07 (muokattu 02.03.2005 09:16:19) | |
---|
En ole nyt ihan varma asiasta, mutta on ollut semmoinen käsitys, että Arthur C. Clarken Rama-teokset olisi pitänyt filmata. Ainakin tämä ensimmäinen, jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista. "Rendezvous with Rama", suomeksi "Uhka avaruudesta". Eka kirja oli tosiaan hieno, jatko-osista en erityisemmin perustanut, vaikka "ramalaiset tekevätkin kaiken kolmena". Olisi hienoa nähdä, miten yritettäisiin toteuttaa visuaalisesti niiden sylintereiden sisäpuolista maailmaa :) Tuo ei ole helppoa, joo. Babylon 5:ssä tuota yritettiin, mutta ei kovin onnistunein lopputuloksin. Tosin se olikin halvalla tehty telkkarisarja, ja painopiste oli ihan muualla kuin visuaalisuudessa. Onneksi. - Mitä on biljoona mikrofonia?
- ???
- Yksi megafoni. |
VÄKIPÄÄ 02.03.2005 09:37:26 | |
---|
Ei nyt elokuva,mutta joskus harmitti kun BBC jätti Tripodit sarjan tekemisen kesken. Oh, tripodeja olen jäänyt kaipaamaan töllöstä! |
lethus1 02.03.2005 09:54:02 | |
---|
Steven Spielbergin käsikirjoituksen pohjaltahan tehtiin loistavan mahtava peli The Dig, joka oli alunperin tarkoitettu elokuvaksi. Määrärahat eivät ilmeisesti siihen aikaan riittäneet, joten elokuvaa ei koskaan valmiiksi saatu. Tämä jäi kyllä allekirjoittanutta kaihertamaan kovastikin, sen verran loistavasta pelistä on (tai oli) kyse. Onko kellään muulla jotain vastaavanlaista elokuvaa, jonka olisi toivonut pääsevän valkokankaalle, mutta ei koskaan päätynyt sinne asti? Btw. The Dig - the movie olisi melkein suurimpia kuolanerittäjiä mitä voin ylipäätään keksiä. Pelihän oli tunnelmaltaan aivan mahtavuutta. Emailitse joku typerä addressi kulkemaan läpi intternetin ja miljuuna nimeä siihen niin joku tajuisi käynnistää projektin uudelleen. Varmaan juu. Mutta OLISIHAN se jumalauta mahtavaa. |
riimu 02.03.2005 12:07:19 | |
---|
Steven Spielbergin käsikirjoituksen pohjaltahan tehtiin loistavan mahtava peli The Dig, joka oli alunperin tarkoitettu elokuvaksi. Määrärahat eivät ilmeisesti siihen aikaan riittäneet, joten elokuvaa ei koskaan valmiiksi saatu. Tämä jäi kyllä allekirjoittanutta kaihertamaan kovastikin, sen verran loistavasta pelistä on (tai oli) kyse. Käsittääkseni The Digistä ei pitänyt tulla elokuvaa vaan yksi jakso johonkin Spielbergin tv-sarjaan tms. Harmi sinänsä. On meinaan yksi parhaista peleistä ikinä ja leffa olisi vieläkin kova juttu. :P Let us go in; The fog is rising. |
jannu 02.03.2005 12:18:31 (muokattu 02.03.2005 13:34:17) | |
---|
Tää menee vähän käänteisesti topiciin nähden, sori... David Lynchin Mulholland Driven piti alun perin olla sarja, tyyliin Twin Peaks. Sarjaa valmisteltiin joskus 90-luvun puolivälissä, mutta ei ilmeisesti mennyt tuotantoyhtiölle läpi koska oli niin sekavaa menoa käsiksessä. No leffa olikin sitten loistava. "Paa vattalles, röhnö! Mä tarviin sua!" -vanttera |
MK2112 02.03.2005 13:27:06 | |
---|
Tuossa joskus 80-90 -lukujen vaihteessa taisi olla myös jonkunlaisia huhuja Leisuresuit Larry -elokuvasta mutta syystä tai toisesta tämäkään projekti ei sitten edennyt sen pidemmälle. "Without music, life would be a mistake." - Nietzsche |
jannu 02.03.2005 13:34:56 | |
---|
Missä viipyvät Doom ja Max Payne? "Paa vattalles, röhnö! Mä tarviin sua!" -vanttera |
R2 02.03.2005 14:43:06 | |
---|
Eikös King Diamondin teemalevyihin perustuva elokuvakin ollut joskus tuloillaan? Silloin kun progea soittaa zombi, niin silloin ei kannibaalit pompi |
T.S. S L A Y E R 02.03.2005 14:59:13 | |
---|
Soldier Of Fortune-peleistä sais tehä leffan. Ja kuka olisi pääosassa...?? |
Soldier Of Fortune-peleistä sais tehä leffan. Ja kuka olisi pääosassa...?? Dolph Lundgren Silloin kun progea soittaa zombi, niin silloin ei kannibaalit pompi |
Jake24-25 02.03.2005 15:37:01 (muokattu 02.03.2005 17:06:51) | |
---|
Eikös Kissin (mielestäni aliarvostetun) levyn Music from the Elderin pitänyt alunperin olla leffan soundtrack? The Elder- nimistä leffaa ei käsittääkseni koskaan tehty ja Music from the Elder-levy lienee ainoa elokuvan soundtrack elokuvalle jota ei koskaan tehty.:) Soundtrack-status lienee kuitenkin sittemmin vedetty levyn yhteydestäkin pois ja Music from the Elderistä tullut pelkästään Kiss-levy, jota voisi vaikkapa kutsua Kissin vastineeksi the Bandin Music from Big Pinkille.:) "Rock´n Roll is cool, but ain´t nobody´s fool!" Jake T |
Chrissie 02.03.2005 19:42:23 | |
---|
Ei nyt elokuva,mutta joskus harmitti kun BBC jätti Tripodit sarjan tekemisen kesken. Tarkoittaako tämä nyt _niitä_ tripodeja, jotka John Christopher loi Tripodien Aika-trilogiaansa? Se kolmikko on ollut suuri innoittajani lapsesta lähtien :) Ei musiikkia ilman hiljaisuutta.
"Another day, another wish: don't want my life to be like this..." Client - Radio "But some day we'll look back and wonder how we ever tolerated it - life and death." Apollo 440 - Liquid Cool |
Veikko 02.03.2005 19:55:36 (muokattu 02.03.2005 19:56:10) | |
---|
Tarkoittaako tämä nyt _niitä_ tripodeja, jotka John Christopher loi Tripodien Aika-trilogiaansa? Se kolmikko on ollut suuri innoittajani lapsesta lähtien :) Silloin ku Tripodien Aika- tuli telkusta joskus vuonna yksi ja kaksi niin multa jäi viimeinen jakso siitä katsomatta. vieläkin vituttaa. se oli kyllä hyvä sarja. Edit:typo Ripurapu - Rairai |
aivokuolio 02.03.2005 20:31:53 | |
---|
Missä viipyvät Doom ja Max Payne? No se Doom on sieltä tulossa... http://www.imdb.com/title/tt0419706/ Tuo Leisure Suit Larry-leffa kuulostaisi kyllä hauskalta idealta. Pääosaan voisin kuvitella heti vaikkapa Bill Murrayn tai Jon Lovitzin. mustan huoneen testi. |
jwalk 02.03.2005 20:52:26 | |
---|
Tarkoittaako tämä nyt _niitä_ tripodeja, jotka John Christopher loi Tripodien Aika-trilogiaansa? Se kolmikko on ollut suuri innoittajani lapsesta lähtien :) Just,niitä siitä kuvattiin n.2 ensimmäistä osaa.Sitten ei kuulemma löytynyt mania,oli ilmeisen kallis siihen aikaan |
Chrissie 02.03.2005 23:21:37 | |
---|
Just,niitä siitä kuvattiin n.2 ensimmäistä osaa.Sitten ei kuulemma löytynyt mania,oli ilmeisen kallis siihen aikaan Ok. Olisi kyllä hienoa nähdä millaista siitäkin on kyhätty kokoon... Ei musiikkia ilman hiljaisuutta.
"Another day, another wish: don't want my life to be like this..." Client - Radio "But some day we'll look back and wonder how we ever tolerated it - life and death." Apollo 440 - Liquid Cool |