Välillä tulee törmättyä levyihin, jotka juurikin ovat fiilistelyä äänen kirkkauden sijaan. Joskus taas törmää levyihin, jotka on hoidettu oikein siististi kasaan, ilman mitään suhinoita tai rätinää, jotka kuitenkin ovat täysin mitäänsanomattomia ja tylsiä.
Esimerkki fiilis yli hifin levystä mikä tahansa Kyuss. Mä haluun sua - sulta ei kysytä. Totuus. |
Niin niin. Siksi se "kärsii" olikin lainausmerkeissä :-)
Huomasin, mut tää on hyvä aihe, kun välistä tuntuu siltä, että on jotain ISOstandardeja tämmösillekin asioille. Et tietty sä, mutta tossa oli hyvä pointsi siteerattavaksi. Mutta mitenkä kommentoit tota toista osuutta eli sitä, missä oli Woude esimerkkinä ja missä puhuttiin "hyvien" soundien huonosta vaikutuksesta musakokonaisuuteen?
PS. Bonham, älä vie Blue Moonin krediittejä! |
Mikäs se Motörheadin levy olikaan (Ace of Spades?), jonka studiosessiossa Philty Animal veti kannutukset pää kipsissä :-) Siinä sitä fiilistä kerrakseen! No joo, moottoripäätkin ovat kokeilleet monenlaista tuotantolinjaa, Anohter Perfect Day on niin pertanan aakeella ja laakeella äänimaailmalla ryyditettyä, että Lemmykin kuulostaa hetkittäin...syylättömältä. Jäitä ammeeseen Jepson! Herra kylpee pian! |
noir
sormunen
Gaines
