Yleistä keskustelua musiikista ›

Kultainen kasari saisi tulla takaisin vaikka heti. Varsinkin jos mukana tulisivat kasaritilu ja kasarihevi.

Pelsi: Voi juma jos sais nykyäänkin samanlaisen rumpusoundin kuin Priestin Turbo Loverissa... Ihan parasta.
 
Lainaus Tommi Liimatalta (Abs. 0.) Seitsemännen sinetin studiopäiväkirjasta:
 
"Me olemme Lenny Kravitzin ohella ensimmäinen retro-rock-yhtye, kun haaveilimme 70-luvun pehmeästä virvelisoundista jo 1991, kun muu maailma piiskasi stadionvirveliä. 80-luku oli viimeinen vuosikymmen jolla rock ei katsonut taakseen, vaan uusin soundi oli aina paras. Silloin ei ollut muuta retroa kuin Vade Retro."
 
Voitaisiinko sanoa, että 80-luku oli viimeinen progressiivisen musiikin vuosikymmen? ;-D

Siis kasari oli aivan kauheeta aikaa. ;) Itse elänyt teinivuodet silloin...vaikka nyt koskaan en oo minkään muotien perässä kulkenutkaan, 70-luku oli vaan lähempänä mun sielua. Sai lapsena kulkea aika risasissa farkuissa ja pitkässä tukassa. Itse asiassa flanellipaitojakin tuli käytettyä etenkin inkkarijalänkkärileikeissä. Kun kasari tuli, jäi nekin paidat. Kunnes...! 90-luku saapui ja grunge ja kaikki kiva. Hahaa.
 
Siis en tiedä, kuinka paljon tuossa 80-luvussa oli omaa varhaisteinin epävarmuutta ja kuinka paljon yksinkertaisesti vain väärää maailmaa mulle. Aika hukassa vaan oltiin, kauhee olo niissä vaatteissa. Olisin edes sitten tutustunut hevimaailmaan, mutta ei: Kuuntelin sitä kauheeta poppia. Onneksi sentään myös vanhempien levyjä: Paul Simon, Elton John (joka 70-80-luvulla oli vielä varsin hyvää...), Leonard Cohen, Bob Dylan...

-> koulua + opiskelua -> 32v toimitusjohtaja/dippainsinööri/juristi (2004) ja puvut päälle ja Tavastialle tapaamaan nuoruutta (=

 
Mitä? Vittuilexä? ;)

hyvää totta maar! toivottavasti elän vuoteen 2080 ni sit olis niinku toka kasari jo mittaris.oujee.

Aina kun puhutaan 80-luvun paluusta, tulee melkein ensimmäiseksi mieleen kysyä että "mikä niistä?"
 
Itselleni 80-luvun musiikki nimittäin ei ollut missään nimessä heviä (sen kuuntelijoita lähinnä säälittiin selän takana ja joskus kasvotustenkin - Motorhead oli poikkeus) eikä sliipattua takatukkapoppiakaan. En edes omistanut telkkaria ko. vuosikymmenellä, joten Miami Vicenkin näkeminen jäi pariin jaksoon.
 
Oma 80-lukuni oli pikemminkin jotakin sellaista, mitä saattoi kuulla Lepakossa. Toisaalta kokeilevaa, kulmikasta ja outoa mutanttimusiikkia - kuten Blurt, Unknown Gender, Kadotetut sekä Peter Gabrielin III ja IV-levyt. Toisaalta särmäisempää, vimmaisempaa ja omalla tavallaan yhtä lailla kokeilunhaluista kitaramusiikkia kuten Se ja Sielun veljet. Toisaalta musiikkityylien keinotekoisia rajoja riemukkaasti kaatelevaa todellista fuusiomusiikkia kuten Talking Heads, Discipline-ajan King Crimson ja jälleen Kadotetut. Toisaalta vahvoja, persoonallisia laulaja/lauluntekijöitä kuten Kumma Heppu ja Lopunajan voidellut, Noitalinna Huraa!, Yari,...
 
Ehkä eniten noista kaipaan ennenkaikkea tiettyä asennetta musiikin tekemiseen: Mistä tahansa voi ottaa vaikutteita. Mitä tahansa voi tehdä. Tekninen osaaminen ei ole tärkeää, ideat ja omaperäisyys ovat. Musiikissa voi puhua tärkeistä asioista. Musiikilla ei ehkä voi muuttaa maailmaa, mutta silti kannattaa yrittää.
 
Asenne voisi tulla takaisin. Vanhat suosikkibändit ovat parhaimmillaan muistoissa 8-)

80's tulossa back...
 
Hyvää = Leipä
Huonoa = 80's tulossa back
 
Noeivais..

Naiset näytti vähäsen huorilta 80-luvulla.

Siis kasari oli aivan kauheeta aikaa. ;) Itse elänyt teinivuodet silloin...vaikka nyt koskaan en oo minkään muotien perässä kulkenutkaan, ..
 
Ja mää taas olen elänyt lapsuuteni 80-lukua, kun synnyin juuri 70-luvun loppumetreillä. Jotenski se tuntui kauhean turvalliselta ajalta, mikä lie syynä.
 
Mites kukaan ei vielä ole maininnut 80-luvulta Nik Kershawia ja tämän mahdottoman tarttuvia kertosäkeitä vaikkapa The Riddlessä tai Wouldn´t it be good- biisissä.

Naiset näytti vähäsen huorilta 80-luvulla.
 
Valitettavasti nykyään niin kovin usein saa saman vaikutelman tyttösistä.

Naiset näytti vähäsen huorilta 80-luvulla.
 
No niin näyttiki, mutta nää nykyiset rakoliskot näyttää nyt enemmän pornolutkilta kuin niissä filmeissä koskaan on nähtykkään. Tämä ei kyllä haittaa eikä häiritse mua yhtään:)

Voitaisiinko sanoa, että 80-luku oli viimeinen progressiivisen musiikin vuosikymmen? ;-D
 
80-luvusta eteenpäin esim. sovitukset pop-musiikissakin ovat kyllä köyhtyneet köyhtymistään.

80-luvulla Eput ja Maiden teki puolet parhaista biiseistään joten tottakai 80-luku tahdotaan takas, ainakin laatunsa suhteen. Ja takatukka rulettaa vaikka omani onkin tribuutti 60- eikä 80-luvulle.

Kyllähän kasarimusiikki on meikäläiseen ison vaikutuksen tehnyt, ja olen viimeaikoina alkanut miettiä, millaista olisi perustaa kokeellinen tukkahevibändi.
Minusta on ainakin paljon hauskempaa katsoa musiikkivideota, ja nähdä siinä nahkaliiveihin ja mustiin trikoohousuihin pukeutunut solariumruskettunut takatukka/pitkätukkatiluttaja, joka soittelee 24-nauhaisella neonpinkilla Jacksonilla, kuin nähdä siinä yltympäriinsä bodattu ja tatuoitu tummaihoinen toppatakkiräppäri ja sen "posse". Ja kasaripoppiskin on minusta parempaa, kuin nykyajan britneyhumppa.
 
Nyt on pakko kuunnella Kissin Lick It Uppia.

nahkaliiveihin ja mustiin trikoohousuihin pukeutunut solariumruskettunut takatukka/pitkätukkatiluttaja, joka soittelee 24-nauhaisella neonpinkilla Jacksonilla
 
wohoo, tää tosiaan niinku "sums it up",
 
aivan loistava kommentti =)

80-luvussa ei oo mitään muuta hyvää, kuin Ihmemies MacGyver...

Ehkä eniten noista kaipaan ennenkaikkea tiettyä asennetta musiikin tekemiseen: Mistä tahansa voi ottaa vaikutteita. Mitä tahansa voi tehdä. Tekninen osaaminen ei ole tärkeää, ideat ja omaperäisyys ovat. Musiikissa voi puhua tärkeistä asioista. Musiikilla ei ehkä voi muuttaa maailmaa, mutta silti kannattaa yrittää.
 
Asenne voisi tulla takaisin. Vanhat suosikkibändit ovat parhaimmillaan muistoissa 8-)
 
Naulan kantaan. 80-luvulla ei sentään kaikkea musiikkia tehty taskulaskin kädessä kuten nykyään vaan monella erityylisellä musiikilla ja jopa eri tyylejä yhdistelevällä musiikilla oli mahdollisuus päästä listoille ja julkisuuteen. Nykyään jopa sellaisetkin bändit mitä ei voinut sietää 80-luvulla kuulostaa aivan siedettäviltä eritoten näiden nykyisten hiphopparien ja kaiken maailman räplääjien rinnalla. Ilmeisesti sillä, että vielä 80-luvulla jos halusi päästä levylle asti piti osata oikeasti soittaa tai laulaa, eli siis ymmärtää jotain musiikin päälle, on jotain tekemistä tämän kanssa. Olihan sitä tietysti koneita jo 80-luvullakin, mutta suurin osa musasta silloin tuotettiin vielä miestyövoimalla.

Naulan kantaan. 80-luvulla ei sentään kaikkea musiikkia tehty taskulaskin kädessä kuten nykyään vaan monella erityylisellä musiikilla ja jopa eri tyylejä yhdistelevällä musiikilla oli mahdollisuus päästä listoille ja julkisuuteen.
 
... riippuu julkisuuden koosta. Pientä se oli tuon minun kuuntelemani vaihtoehtoisemman ja kokeilevamman musiikin saama julkisuus silloinkin. Minä satuin vain olemaan oikeassa paikassa ja oikealla asenteella.
 
Nykyään jopa sellaisetkin bändit mitä ei voinut sietää 80-luvulla kuulostaa aivan siedettäviltä eritoten näiden nykyisten hiphopparien ja kaiken maailman räplääjien rinnalla.
 
Tuosta olen kyllä vahvasti eri mieltä. Yleisesti ottaen inhoan edelleenkin esimerkiksi tukkaheviä ja synapoppia, jotka kuulostavat tänä päivänä ihan yhtä aivottomalta kuralta kuin silloinkin. Minun korvaani, siis.
 
Hiphopin päälle en kauheasti ymmärtänyt 80-luvulla enkä ymmärrä vieläkään, mutta siltä saralta on sentään aina silloin tällöin tullut hienoja biisejä.
 
Ilmeisesti sillä, että vielä 80-luvulla jos halusi päästä levylle asti piti osata oikeasti soittaa tai laulaa, eli siis ymmärtää jotain musiikin päälle, on jotain tekemistä tämän kanssa.
 
Tjaa, 80-luvulla oltiin vakaasti sitä mieltä - siis ne jotka nykymusiikin kamaluutta kiroilivat - että 80-luvulla ei tarvi edes osata soittaa. Eikä sivumennen sanoen ollut ensimmäinen vuosikymmen.
 
Olihan sitä tietysti koneita jo 80-luvullakin, mutta suurin osa musasta silloin tuotettiin vielä miestyövoimalla.
 
Studiomuusikkotyövoimalla, studiomuusikkotyövoimalla. Tähtösten ei silloinkaan tarvinnut osata soittaa tahi laulaa. Taustanauhojen käyttöä livetilanteissa on harrastettu jo vähintään 60-luvulta lähtien.
 
Yritän aina muistuttaa itseäni siitä, että 80-luvun alussa kuuluin siihen pieneen porukkaan, joiden mielestä diinarien pitäisi herätä tajuamaan, ettei enää eletä 50-luvulla. Ja että 80-luvun alusta tähän päivään on kulunut enemmän aikaa kuin 50-luvulta 80-luvulle.

Yritän aina muistuttaa itseäni siitä, että 80-luvun alussa kuuluin siihen pieneen porukkaan, joiden mielestä diinarien pitäisi herätä tajuamaan, ettei enää eletä 50-luvulla. Ja että 80-luvun alusta tähän päivään on kulunut enemmän aikaa kuin 50-luvulta 80-luvulle.
 
Muuten erittäin hyvä pointti, mutta silloin 50-lukua ihannoivat tyypit, jotka eivät olleet edes vielä syntyneet ko. vuosikymmenellä. Ja idolisoitiin pitkälti kuolleita ihmisiä. Nyt tuntuu että tuo "kasaribuumi" on lähinnä silloin itse eläneiden nostalgisointia (kyllä, syyllistyn siihen itsekin tämän tästä) ja ne sen aikaiset idolit ovat pääsääntöisesti vieläkin hengissä ja jopa tien päällä (joka taas ei välttämättä ole kovinkaan hyvä asia).