Klassinen ›

pidän kovasti.
laulanut rautavaaran kuoroteoksia, aika huimia ovat.

Jep! Rautavaara-faneja löytyy täältä(kin) :)
 
Täällä Turussa on just menossa Aboa musica - festivaali, joka keskittyy Rautavaaran ja Onuté Narbutaitén (Liettua) musiikkiin.
 
Eilen kävin Sibelius-museon konsertissa, Rautavaaralta esitettiin loistavin tulkinnoin kitarateos Serenades of the Unicorn (1977) ja pianoteokset Etydit op. 42 (1969), Pianosonaatti No. 2 "Tulisaarna" (1970) ja viime vuoden Maj Lind - pianokilpailujen tilausteos Narcissus (2002).
 
Tänään Turun filharmoninen orkesteri soittaa Rautavaaran Adagio celesten (2000) ja Viulukonserton (1977) :)

Aika varauksellisesti olen aiemmin suhtautunut näihin nykysäveltäjiin ja siksi kai en ole koskaan oikein tutustunut Rautavaaraankaan. Nyt kuitenkin päätin ottaa härkää sarvista ja lainata kirjasta nipun Rautavaara-cd:itä.
Ja ohhoh! Etenkin Cantus Arcticus ja sellokonsertto iski kunnolla, ei todellakaan mitään kylmää dodekafoniaa vaan erittäin tunnelmista ja tunteikasta musiikkia. Nyt kun vielä pääsis kuulemaan Rautaavaraa Sibeliustalossa...

Itse olen tutustunut vain Lintukotoon, joka on omistettu orkesterille jossa soitan. Soitin Lintukotoa ensimmäistä kertaa kuitenkin viime kesänä Limingassa, huima teos se oli, nätti ainakin, ja ensimmäinen kosketukseni Rautavaaraan (ja toistaiseksi ainoa). Hyvin osaa kuvailla runomaisemia, joista teos on tehty. Vaikka alku- ja loppuosan tikutukset olivat ehkä vähän liian vaikeat nuorelle harrastajalle opittavaksi puolessatoista viikossa niin kyllä oli hieno silti :)

J af Grann -vertaus ei muuten mene pahastikaan metsään. Rautavaaralla on mystisesti suuntautunut maailmankatsomus ja hän lähestyy myös musiikkia/säveltämistä pikemminkin mystikon kuin järkimatemaatikon näkökulmasta. Mielestäni tämä myös kuuluu aika selvästi hänen sävelkielestään monissa teoksissa. Teoksesta Angels and Visitations Rautavaara on jopa itse sanonut (en muista ihan tarkkaa sanamuotoa), että teoksen "enkelit" viittaavat jonkinlaiseen ekstraterrestriaaliseen tietoisuuteen - siis ufoihin, eli ehtaa af Grannia. Ei kai olisi paljon liioittelua, jos Rautavaaran nimeäisi suomalaisten (vakavan musiikin/"taidemusiikin") säveltäjien merkittävimmäksi New Age -mystikoksi niin teosten aiheiden kuin sävelkielenkin puolesta.
 
Ai mitä pidän Einojuhanin tuotannosta? Pidän oikein paljon. Useisiin muihin nykysäveltäjiin verrattuna helposti lähestyttäviä teoksia (ainakin sarjallisuudesta irtautumisen jälkeiset teokset), ja kuulen hänen noissa teoksissa sen yhden tärkeän ulottuvuuden, joka tuntuu unohtuneen useilta akateemiseen kikkailuun sortuvilta järkisäveltäjiltä: sielukkuuden, joka saa musiikin elämään. Ei vain musiikkia nuottien itsensä takia, vaan jotain ylevämpää, kuten hyvän musiikin kuuluukin olla. Ja kuulostaa.

Kuulin hiljattain konsertissa Rautavaaran ensimmäisen jousikvarteton, joka kuuluu tähän nuoruudenaikaiseen tuotantoon. Täysin erilaistahan se tietysti oli kuin nämä myöhäisemmät teokset, mutta tykkäsin kyllä kovasti. Siinä oli kuitenkin jo jotain omaperäistä, joka erotti sen edukseen konsertin muista teoksista. Pitäisi vissiin tutustua enemmänkin siihen varhaisempaan tuotantoon.

Useisiin muihin nykysäveltäjiin verrattuna helposti lähestyttäviä teoksia
 
Nimenomaan. Pidän hänen sellokonserttonsa lisäksi pianokonsertoista myös hyvin paljon. Ja hienoja soolopianosävellyksiä hän on myös tehnyt. Esim. etydit ovat vaikuttavia.

Pianosonaatti No. 2 "Tulisaarna" (1970)
 
Siinä vasta mahtava biisi.

Itse tutustuin rautavaaraan kun orkesterissa soitettiin Pelimannia :P. Vähän modernimpaa musiikkia kuin meidän muu soitto.

hienoja yksinlauluja, mm. lyckokatt ja i min älsklings trädgård. tykkään kuin hullu puurosta. innostais laulaa enempikin tuotantoaan, mutta hemmetin pakolliset schubertit tuppaa viemään liikaa aikaa :(

Nostanpa ihan huvin vuoksi, minulle kovinta Rautavaara-kokemusta ei nimittäin ole mainittukaan.
 
70-luvulla Rautavaara sävelsi Vigilian, kuoroteoksen ortodoksisen vigilian teksteihin. Ortodoksisen perinteen mukaisesti mitään soittimia ei ihmisäänen lisäksi käytetä, vaan kuoro on kaiken keskipisteessä ja niinpä Rautavaara onkin ottanut kuoron ilmaisumahdollisuuksista kaiken irti. Kuorolle ja solisteille on sävelletty hienoja, suorastaan tarttuvia melodioita, ja toisaalta hyvinkin komplekseja osuuksia, joissa tehdään odottamattomia intervallihyppyjä ja liikutaan huomattavankin laajalla ambituksella. Teos ammentaa modernista sävelkielestä ja nivoo sen historialliseen kontekstiin; mikrointervallit, joita eräissä tenorin solistiosuuksissa esiintyy, ovat yhtä lailla modernin taidemusiikin kuin muinaisen bysanttilaisen kirkkolaulunkin ilmiö.
 
Ortodoksiäitini hyllystä tämän löysin, ja kyllä ovat cantusarcticukset ja angeloflightit jääneet tämän rinnalla vähemmälle kuuntelulle. Kokonaisuutena Vigilia huokuu jonkinlaista pyhää juhlavuutta ja sielukkuutta, josta jopa kaltaiseni ateisti nauttii.

^^Ne glissandot ovat kyllä ihan mielettömän hieno efekti kuorolla. Ja basso profondoakin kuulee turhan harvoin. Olen kerran päässyt kuuntelemaan Vigilian radion kamarikuoron esittämänä ja hieno kokemus oli.

Erään uudehkon levyn hänen msiikkiaan sisältävän palkitun levyn ostin vuosi takaperin, Angels and visitations, viulukonsertto sekä lintukoto, mutta on jäänyt magnus Lindbergin ja monen muunkin säveltäjän teoksia käsittävän levyn kanssa valitettavasti hyllyyn pölyttymään, muutaman kuuntelukerran jälkeen, teknisesti jo siksikin että korvat tukossa on vähän huonoo, tuntematonta lainatakseni; Loistavia äänityksiä se kaikitenkin kaikin mokomin on levyjen ansioksi sanottava ja luettava, mutta joko hiukan liiankin tuimaa taikka vähän persoonatonta, mutta nykymusiikiksi yllättävän hyvääkin musiikkia

Rautavaaralla on paljon upeaa musiikkia!Kuunnelkaapa esim.Angel`s light.

Itse olen päässyt laulamaan Rautavaaran Katedralen-kuoroteosta. Pituutta piisaa parisenkymmentä minuuttia, hauskaa laulettavaa silti. Hienoja efektejä ja sinfonisia sointikenttiä. Nyt heräsi kiinnostus tuohon Vigiliaankin.

Rasputin ooppera taitaa olla Maestron ainoa teos jonka olen nähnyt ja kokenut sillai silmät ja korvat auki. Siinä oli hienot jousisävyt, tuli välillä sitä > ja < eli cres. j.n.e. ja muutenkin oli mielenkiintoinen saundi. Näytelmä oli oikein hyvä... Jännitys pysyi... oopperatkin pitäisi periaatteessa monta kertaa kuunnella, että jakeluun menisi... Kuuntelen kuitenkin niin vähän klassista, että saattaa kestää vähän aikaa ennenkuin tulee seuraava mahdollisuus kuunella Maestron teoksia.

Miksikäs muuten Rautavaaralla se sama melodia harhailee niin moneen teokseen? Ja joskus tuntuu että säveltäjä flirttailee tuon samaisen melodian kanssa vaikka ei sitä varsinaisesti suoraan sanokaan. Alunperin törmäsin siihen cantus arcticuksen loppuosassa.
 
Kivoja konserttoja ja muutama noista sinfonioista lämmittää erityisesti. Rautavaaran lauluteoksista ehdoton lempparini on Sininen uni.