Aihe: Kaulan kyhäily
1
Aakoo
09.02.2005 15:24:21
Tervehdys
 
Kaulan rakenteluun viimeaikoina jonkin verran tutustuneena ( sekä kirjallisessa muodossa, että elävässä elämässä). Olen hiukan ihmetellyt harrastelijoiden asennetta kaulan rakentamiseen, Kaikkilla tuntuu olevan käsitys, että homma on armottoman vaikeaa ja ikävää.. Olen asiasta erittäin kovasti erimieltä =) sahalla, pistosahalla, viilalla ja jyrsimellä saa suht helposti aikaan ihan mukavan oloisia kauloja. Ja mielestäni kaulan tekeminen on ollut koko rakentamisen antoisin pätkä tähän saakka. Tämä siis kahden puolivalmiin kaulan kokemuksella.
 
Otelaudan vääntäminen kaulaan sopivammaksi onkin sitten se ikävämpi osuus.. Kysymys kuuluukin miten saada Les Paulin otelauta prikulleen kaulaan sopivaksi. Suurin ongelmahan tuossa tulee vastaan kaulaliitoksen kohdalla, jossa kaula kapenee. Olin alunperin ajatellut liimata otalaudan paikalleen ja jyrsimellä ottaa siitä turhat pois käyttäen jyrsimessä terää, jossa on se laakeri terän alla. Vaan eipä onnistu näillä lääkkeillä.
 
Jos otelaudan taas muotoilee irtonaisena, niin tulee kovin kovin helposti muotoiltua se pieleen.
 
Ehdotuksia? Myöskin bindingin toteuttaminen järkevästi otelautaan kaipaa järkeviä ehdotuksia.
 
Tängjuu
Juzzu
09.02.2005 15:29:05
Mä teen otelaudan valmiiksi, radiuksieen ja oikene leveyksineen, bindigit liimattuna - siten että alareuna on just otelautapuun alareunan tasossa siklillä viimeisteltynä.
Sitten valmis otelauta liimataan liian leveään muotoilemattomaan kaula-aihioon jossa toki lavan kulma tehtynä tai vaikka ihan lapa jo valmiina niin kuin nyt uusimmassa rojektissa.
 
Kun otelauta on täysin valmiina kaulassa, niin munsta kaulan muotoilu on sitten enää nopia juttu, viimeksi taisi mennä muutama tunti.
 
Omakuvassa vielä ainakin toistaiseksi liian iso suorakulmainen kaula-aihio, johon otelautaa ei ole vielä liimattu.
Yritys on ensimmäinen askel epäonnistumiseen
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)