Bassot ›

Waltarin 'On My Ice' kipaleen kolmannen säkeistön bassolinjat on kyllä taivaasta....
 
EDIT: elikkäs "Ahaa!"

Kun kaveri soitti Iron Maidenin Sanctuary kappaleen alussa olevan basso fillin. Se oli jotenkin niin hienon kuuloinen että siitä hetkestä lähtien olen pitänyt bassoa soittimena yli muiden.

Minun eka ahaa-elämys tapahtui kun hommasin sbasson ja tajusin että sen soittaminen on oikeasti hauskaa ja haastavaa.
 
Näinpä. Pari vuotta siinä meni, mutta sitten kun iski niin lujaahan se tuli.
 
Jos joku levy pitää nimetä niin mainostan edelleen Deathin 'Individual Thought Patterns'ia. DiGiorgion soitto räjäytti pään ja antoi sormille aivan uudet suunnat; "voiko bassoa soittaa näinkin?"...

Ensimmäinen "Ahaa" ja sen seurauksena mielenkiinto bassoon taisi tulla silloin kun huomasin että ei se ole se basari joka vaihtaa säveltä, vaan sehän onkin basso siellä takana.

Suurin "Ahaa" tuli kun oli aloittanut soittamaan ja alko bongailla biiseistä bassokuvioita, esim Black Sabbath - NIB
 
Vanhat hitit sai ihan uusia merkityksiä, ja myöhemmin tutustui esim. Milleriin tai muihin bassojumaliin, joiden joka biisissä edelleen, vuosien jälkeen, täydellinen "wow".

Eiköhän se ollu RHCP ja Blood Sugar Sex Magik joka ajoi minut hevibassottelusta groovaavampaan suuntaan.
 
Sittemmin The Meters, jonka ansiosta funkkirokkijameista tippui puolet bassonuoteista pois ja jäljelle jäi toivottavasti olennainen.
 
Molemmat on edelleen vahvoja vaikuttajia mun soitossa.

Ola, aseveljet!
 
Muistelkaapas ensimmäiset basson soittoon liittyvät "ahaa"-elämykset. Ja ehkäpä peräänkuulutan tässä semmoisia jotka liittyvät esmes johonkin levyyn tai biisiin.
 
Kuis teillä?
 
Sähköbasson ollessa kyseessä tärkeimmät ahaa:t tulivat kahdesta eri suunnasta. Steve Harrisin ajo, monipuolisuus ja melodisuus vetosivat. Tämä siis näin jälkeenpäin analysoituna. Silloin teiniurpona diggailu oli niin kokonaisvaltaista ettei sitä kovin hyvin osannut eritellä. Eka biisi jonka sähköbassolla opettelin oli Maidenia tottakai, Hallowed Be Thy Name. Yeah. Scream for me Long Beach!
 
Toinen saman ajan yhtä tärkeä tärkeä ahaa! tuli Donald Duck Dunnilta ja Blues Brothers-leffan soundtrackilta sekä vähän myöhemmin muiltakin Atlanticin 60/70-luvun soul-levyiltä. Notkea svengi ja simppelit mutta aivan hiton groovaavat bassokuviot veivät mukanaan. Edelleenkin ne ovat minulle oman soiton esikuvana täysin kuranttia kamaa, kuten on Maidenkin.

mulle eka kova juttu oli hendrixin bbc-levyn "hoochie coochie man". eipä siinä mitään erikoista ole, mutta olipahan helppo ja perusjuttuja hyvin valottava tzipale mitä tuli soiteltua paljon. jimin tuotannosta tehdyt hyvät tabla-kirjat autto alussa kummasti. siit homma lähti sitten pepperssiin sun muihin.

Ensimmäinen ahaa-elämys oli kun kuulin Primusta, eli Les Claypoolin soittoa. Silloin tuumasin, että jaaha, basisti voi siis myös liidata bändiä, tämähän voisi olla oikeasti kivaakin eikä pelkkää pakkopullaa.

Mulla tuommoinen basso-oivallus liittyy aikaan ennen minkäänlaisen soittoharrastuksen aloittamista. Väsäilin rakkaalla Amiga 500 -tietokoneellani jotain musiikin tapaista, ja jossain kohtaa tajusiin, että on sairaan hienoa, kun basso soittaa samoihin kohtiin kuin bassorumpu. Tänäkin päivänä lempiääneni maailmassa on matalan bassonuotin ja bassorummun yhteistumpsaus. Siinä on jotain mystisen hienoa, kun basso ja rummut pelaavat yhteen.
 
np: ZZ Top - Fuzzbox Voodoo

Oma "Ahaa" tuli varmaan siitä että kuuli basso matalan E.n omasta bassosta ja se kuullosti samalta kuin ränttä-tänttä Status quo.n basso. Seuraavaksi kuunneltiin samat jo edellä mainitut hurriganesit , who:n enswistlen jutut ja yes basistin squiren römäkkä rotosound pleku-bassottelu.. Se oli hianoo oppia ihan levyllä kuuluvia kuvioita. Siitä se alkoi ja en ole katunut..
Nyt opetellaaan hamaan loppuun asti omaa tulkintaa..