Rummut: rumpukamat ›

Tästä aiheesta olikin jo tuolla Tommy Lee -ketjussa hieman asiaa, mutta olettaisiin että tyypit jotka diggailee seiskaria suurelta osin jättävät kasarin kuningasta koskevan ketjun väliin. Siirränpä tämän tähän.
Olen menossa seiskarin hengessä instrumentaalipeogehkoa musaa kokoonpanolla rummut-basso-kitara-koskettimet. Ajattelin rumpuihin sellaista miehekästä soundia niinkuin vielä seitsenkymmenluvulla hallittiin. Vaihdoin jo Bonzon esimerkin mukaan bassarin takakalvon umpinaiseksi (ja piru vieköön, umpinaisen bassarin aiheuttama helpompi ponnahdushan onkin salaisuus bonhamfilleihin). Eli esim. King Crimsonin, Deep Purplen ja Led Zeppelinin jalanjälissä tahtoisin rumpuja äänittää.
Virvelin päälle kun laittaa käsipyyhkeen niin jo pärisee kuin In the Court of the Crimson Kingillä ikään. Miten esim. tomeista saisi komeita kuminoita (á la Bonham) jne. seiskarisalaisuuksia? Mikitystä? Apua arvostetaan.
 
-Jemo

Bonhamin soundin olennainen osa on hänen soittotekniikkansa ja rumpujen hyvä soiva vire. Tuossa linkissä on video Bonhamin vanhasta setistä studiossa. Bassari voi olla jonkun mielestä jopa kolkon kuuloinen, mutta soinnin määrä on tae hyvälle bassopuolelle kauempaa kuunneltaessa. 70 luvulla rummut olivat suuria, basson jyrähdys piti saada aikaan akustisesti. Äänentoistotekniikka oli vielä kehittymässä. Lähimikitystä ei siihen aikaan paljoakaan käytetty. Esimerkiksi When the Levee Breaks on äänitetty stereoparilla rumpuhuoneen viereisestä kaikuisasta käytävästä kompressorin läpi.
 
http://www.drummerworld.com/drummers/John_Bonham.html

http://www.disndat.info/bonham/
 
En tiedä onko tänne postailtu mutta sopii topikkiin, siitä vaan analysoimaan tarkemmin.

Tietoa ei ole, mutta "70-luku tomit" ovat yleensä olleet minulle ilman alakalvoa. Lyöntikalvo suht löysälle. Tätä pahvilaatikkosoundia.
 
Mutta viisaammat puhukoon puolestani

Se on tuo Bonham vähän eri asia kuin muut aikalaiset. Kuuntele melkeinpä mitä tahansa muuta (poikkeuksia on, aina) kuin Zeppelinin levyä tuolta vuosikymmeneltä, ja pelkkää soimatonta köpinäähän sieltä tulee - sitä enemmän mitä lähemmäs 80-lukua ja ensimmäisiä sähkövehkeitä päästään. Alakalvot pois, hydraulicit päälle ja löysä vire. Rumpupallille kuulostaa oikein kivalta ja mehevältä, viiden metrin päässä ei niinkään. Ja maailman ison marsu viereen huutamaan, niin hop, mihinkäs ne rummut hävisivät.
 
Mikitys hoidettiin työntämällä mikki tomin sisään. Jos jollain vielä oli alakalvot, niihin tehtiin reikä, ja mikki sinne. Näin siis usein studioissa - livenä harvalla oli minkäänlaista mikitystä, ainakaan 70-luvun alkuvuosina. Eikä pienillä bändeillä sen jälkeenkään.
 
Bonzolla oli enemmänkin tämä big band -ajattelu - eli rummun pitää soida, että se kuuluu viimeiselle riville asti. Kuten jo sanottu, nuo legendaariset soundit on tehty soiva rumpu/soiva vire/soiva huone/mikitys kaukaa -meiningillä. Tajusivat, että iso soundi vaatii ison tilan, eikä tilasta ole iloa jos mikki on kalvossa kiinni.
 
En siis sano, että tuossa olisi välttämättä mitään vikaa. Ajankuva sekin, niinkuin kasarivirveli tai ysäri-ylikompressointi.