Kitarat: kitarakamat ›

Jatkuvasti saa lukea kuinka ihmetellään miksi jollain (erityisesti kuuluisalla) kitaristilla (tai muulla soittajalla) on valtava määrä efektejä ja päivitellään kuinka hurja signaalihukka siinä systeemissä varmaan on. Mainitsen heti alkuun että tarkoitus ei ole ottaa kantaa ”tarvitaanko” efektejä tai miten niitä tulisi ”järkevästi” käyttää. Kokosin tähän muutamia kysymyksiä ja vastauksia joita tuli aluksi mieleeni:
 
”Miksi pilata soundi hankkimalla efektejä kun niiden kytkemiseen tarvitaan paljon kaapelia jotka vähentävät signaalin laatua ja lisäävät kohinaa?”
 
Ammattilaiset käyttävät tarkkaan mitoitettuja huippulaatuisia johtoja, jotka eivät ole niin häiriöalttiita kuin ”kellaribändin halpispiuhat” jotka lisäksi voivat olla tarpeettoman pitkiä tarkoitukseen nähden ja lisäävät siis kohinaa ym.
 
Usein amatöörisoittajalla kaikki efektit ovat suoraan kytkettynä toisiinsa eli sarjaan eli ”ketjuun” (eli efektin A ulostulosta efektin B sisääntuloon ja siitä taas efektiin C, D…jne.) ja vaimentavat signaalia ja lisäävät kohinaa.
 
Moni ammattilainen ei laita kaikkia efektejä "ketjuun", vaan käyttävät ns. "Splitteriä" johon kyseiset laitteet on erikseen kytketty tarkasti mitoitetulla, laadukkaalla kaapelilla.) vain ne laitteet joita juuri SILLÄ HETKELLÄ tarvitaan, ohjataan halutussa järjestyksessä yleisölle kuultavaksi muiden laitteiden ollessa pois signaaliketjusta jolloin ääni on vapaa niiden kohinoista ym. Tämä menetelmä tietysti maksaa ja laitteissa on eroja, mutta signaalin puhtaus voi olla kuultavissa jopa niin, että joku voi mainita soitostasi, että se on paljon ”puhtaampaa” ja ”olet varmaan treenannut kovasti sitten viime kuuleman, vai?”.
 
”Miksi paljon efektejä?”
 
Efektejä tarvitaan (tosin hyvällä maulla siis) luodakseen monipuolisia soundivaihtoehtoja. Erityisesti kappaleiden vaatimusten takia tämä voi olla jopa välttämätöntä. Erityisesti jos soittaja esittää kappaleita joissa levytysvaiheessa on käytetty efektejä ja niiden poissaolo latistaisi siis itse kappaletta. Lisäksi osa laitteista voi olla yksinkertaisesti vain ”varalla” jos jokin poksahtaa rikki kesken keikkaa.
 
”Miksi monta erillistä kaikulaitetta, flangeria ja säröä kun yhdellä multiefektilläkin (jonka asetukset saa muistiin) pärjää?”
 
Kyllä pärjääkin jos on tyytväinen äänenlaatuun. Mutta, vaikka nykyisin on multiefektejä joihin voi ohjelmoida sopivat efektit (jopa yhdestä laitteesta), niin niiden laatu ei välttämättä (ammattilaisen korvin) ole yhtä hyvä kuin huolella valitut erillislaitteet, esim. niiden yksilöllisen soundin takia. Esim. analogikaiku voi toimia paremmin jossain kappaleessa, mutta digitaalikaiku taas toisessa. Tai esimerkiksi toisen analogikaiun soundi sopii vaikkapa sooloon, mutta toinen analogikaiku komppiin.
 
”Mitä väliä sillä on onko joku efekti päällä tai jos joku efekti on vähän erilainen kuin toinen samanlainen? Kuka sitä edes huomaa?”
 
Vaikka tässä on tietysti luonnollinen ero amatöörin ja ammattilaisen välillä tai että joillakin ihmisillä on tarkempi kuulo kuin toisilla. Niin ero voi olla niin hienovarainen ja taitavasti harkittu, että se vain ”tuntuu” sopivan vaikkapa kertosäkeeseen kuin nyrkki silmään. Ammattilaiset usein käyttävät menetelmää, joka soveltuu moneen muuhunkin asiaan kuin musiikkiin. Eli efektin olemassaoloa tai sen eroavaisuutta toiseen ei huomaa, ennen kuin se PUUTTUU tai EROAA siitä mikä piti olla tarkoitus. Lisäksi on laitteita joita soittaja ei tarvitse varsinaisen soundinsa aikaan saamiseksi, mutta ovat välttämättömiä esim. keikkaolosuhteissa tai äänitystilanteissa selkeyttämään soundia. Esim. taajuuskorjain voi olla muuten soittajalle turha laite, mutta vaihtuvilla keikkalavoilla se auttaa soittajaa kuulemaan lavasoundinsa paremmin kuin vahvistimen rajoittuneet äänenvärisäätimet, koska äänenväri voidaan ”trimmata” tarkasti lava-akustiikan puutteiden kompensoimiseksi, ilman että vahvistimen voimakkuutta tarvitsee muuttaa. Samaan tilanteeseen voi myös käyttää ns. enhancereita tai excitereita jotka korostavat hienovaraisesti tärkeitä taajuuksia jotka muutoin ovat saattaneet kadota. Samoin limitterit ja kompressorit tulevat kyseeseen kun halutaan varmistaa että tahattomat ”piikit” tai ”kuopat” soittovolyymissä eivät muodostuisi ongelmaksi ja selkeyttävät soitinten välistä erottelevuutta. Tosin joillekin ne ovat jopa olennainen osa soundia eikä vain pelkkä ”korjain”.
 
”Miksi pitää olla ihme vempeleitä joita soittaja ei edes näytä käyttävän eikä ne edes aina näytä efekteiltä?”
 
Osa efekteistä voi olla erikoisrakennettuja tai muokattuja tarkasti soittajan vaatimuksiin. Ulkonäkö voi olla siis vaikkapa vain tylsän näköinen musta laatikko tai ihmeen teknisen näköinen nappulaviidakko.
 
Osa laitteista ei myöskään ole varsinaisia efektejä, vaikka sijaitsevatkin ehkä efektikotelossa eli ”räkissä”. Osa toimii signaalin vahvistajina erityisesti keikalla jossa esim. joidenkin johtojen täytyy olla lavan koon takia tai artistin liikkumisen takia pidempiä kuin normaalisti ja signaali voi siksi heikentyä.
 
Jokin laite ei välttämättä ole edes varsinainen efekti, vaan ”säätelee” tai ”puhdistaa” laitteiden tarvitsemaa sähkövirtaa.
 
Lisäksi huomautus että joillekin se saavutettu soundi on paljon tärkeämpi kuin että se hiukan kohisee....
 
Tässäpä siis jotain "tähän" hätään. Lisää infoa/tarkennusta vain perään.

Kun efekteistä on puhe, haluasin tässä välissä sanoa sanasen efektien väärinkäytöstä, enkä tarkoita nyt sitä, että niistä haetaan jänniä avaruusääniä. Puhun (kokemuksen syvällä rintaäänellä) nyt efektien käyttämistä oman soittotekniikan puutteiden paikkaamiseen. Olen itsekin tätä harrastanut vuosia sitten. Monella kitaristilla on tapana heittää hirveät high gain säröt kehiin ja siihen vielä päälle massiiviset hallikaiut ja delayt. Näin saadaan omaa tekniikkaa paikattua, kun delayt ja reverbit täyttävät sävelten väliset aukot siinä hienossa tilusoolossa. High gain säröllä on sitten kehitelty niin kompressoitu soundi, että se on ihan sama miten niitä kieliä hutkit, samanlainen soundi sieltä kuitenkin tulee.
 
Sitten kun yhtäkkiä tuleekin vastaan tilanne, jossa efektejä ei ole käytössä ja vahvistinkin vähemmällä etuastesäröllä varustettu, niin kas kummaa - soitto ei oikein kuljekaan. Puhtailla soundeillakin homma on ihme räveltämistä. Pitää alkaa treenaaminen melkein tyhjältä pohjalta, että saadaan se soitto kulkemaan yksinkertaisellakin setupilla. Älkää käsittäkö väärin, kyllä high gain säröillekin on paikkansa..mutta pelkästään niihin ei kannata jämähtää.
 
Kukaan tuskin kiistää sitä, että efektejä tarvii tietyissä tilanteissa ja tiettyjä soundeja hakiessa. Jos niitä tarvii yhden keikan aikana 200 kappaletta ja saa homman toimimaan ilman, että perussoundi kärsii, niin mikäpä siinä. Noitahan on kaikenlaisia switchereita, esimerkiksi http://www.thegigrig.com usealla efektiluupilla varustettu vekotin on fiksun oloinen (joskin pirun kallis) vaihtoehto efektien käytön helpottamiseen ja soundin pitämiseen hyvänä. Kaikki eivät tässä kuitenkaan onnistu, jolloin ihmiset luonnollisesti vähän miettivät, että tarviiko tuo nyt noita kaikkia vempaimia kun silti kuulostaa hiiren pierulta.
 
Tahtoo sanoa, että efektit tulisi minun mielestäni pitää mausteina eikä koskaan paikkaamassa soittotaidon aukkoja. Jos soitto toimii hyvin ilman efektejäkin, niin sitähän kuulostaa vaan paremmalta kun lisää vähän efektejä kuorrutukseksi.

Hyvä LaXu. Olen samaa mieltä.

Hyvä LaXu. Olen samaa mieltä.
 
Samalla linjalla siis kuin alkuperäinen kirjoitukseni.

Hyviä kirjoituksia molemmat! :)

Hyviä kirjoituksia molemmat! :)
 
Kiitos vaan, mutta lisää kokemuksia tarvitaan.

Hyvä LaXu. Olen samaa mieltä.
 
Niin minäkin Jucciz ja LaXu. Muistakaa, että kyse ei ole asiasta "pitääkö efektejä olla vai ei", vaan miten niiden kanssa saadaan soundi pysymään kurissa.

Ehdotuksia/kokemuksia vain lisää liittyen mieluiten ekaan kirjoitukseen, pliis!

Tahtoo sanoa, että efektit tulisi minun mielestäni pitää mausteina eikä koskaan paikkaamassa soittotaidon aukkoja. Jos soitto toimii hyvin ilman efektejäkin, niin sitähän kuulostaa vaan paremmalta kun lisää vähän efektejä kuorrutukseksi.
 
Efektieuforiassa - kun kaikkea värinää, rosoa ja viipotusta on saatavilla yllin kyllin - homma menee todellakin helposti siihen että efekteistä tulee se itse instrumentti varsinaisen soittopelin sijaan. Omakohtaisesti olen vuosien varrella oppinut sen, että efekti on vain pikantti ja huolella valittu lisä johonkin tiettyyn kohtaan korostamaan tai sävyttämään sitä tarvittaessa. Jos efekti ei sitä tee, niin sen voi jättää poiskin varsinaista soittoa ja eritoten perussoundia (mikä kuitenkin tulee ensisijaisesti niin sormista, kitarasta kuin vahvistimestakin) häiritsemästä.

Mä oon tehny semmoisen linjanvedon, että aina kun harjottelen oikeasti jotain soittamiseen liityvää juttua tai biisiä, niin teen sen cleanilla perussaundilla. Sitten kun lopetan harjottelun niin pistän GT-6:n ja Mesa etuasteen ketjuun ja alan etsimään sopivaa saundia vaikkapa siihen biisiin jota juuri cleanilla veivasin.
 
Tosin minun mielestä hevibiisit tm. oikeasti säröllä soitettava kannattaa kyllä melkein opetellakin säröllä, mutta silti ilman kaikuja ym. efektejä.
 
Menee kyllä oman aloittamani aiheen ohi (efektien käyttö), mutta menköön...minähän täällä määrään omasta topicistani...
 
Eli nyt vastaus kirjoitukseesi:
 
Hyvä asenne tietyssä mielessä. Usein sorrutaan siihen että soitetaan ilman vahvistinta ja kun laitetaan vahvistin päälle, niin laitetaan myös efektit päälle...
 
Kannattaa aina jos mahdollista soittaa vaikka huonosti vahvistetun signaalin kautta kuin täysin ilman vahvistusta.
 
Sähkökitaran perusluonne (eli tarkoitus) on siinä, että sitä VAHVISTETAAN ja silloin kuullaan ne ylimääräiset rahinat ym. joita ei ilman vahvistusta muuten kuulisi.
 
Jos treenaa ilman säröä, tulee takuulla ylläreitä särön kanssa koska kielet soivat itsestään vaikka niihin ei edes koskisi ja niitä pitää opetella vaimentamaan, mutta samoin käy jos ei treenaa samoja juttuja ILMAN säröä eli ei huomaa tiettyjä puutteita tekniikassa. Varsinkin näppäilyn voimakkuudessa/tasaisuudessa ja tarkkuudessa.
 
Jotkut väittää että "särö peittää mokat". Valitettavasti samoin tekee myös ilman säröä soitto, mutta kummassakin tapauksessa vain eri tavalla.
 
Itse asiassa esim. särösoundi peittää kyllä osan ongelmista, mutta samalla tuo vastaavasti saman verran muita ongelmia esiin. Esim. "rahinat" liikuttaessa toista/molempia käsiä joko soiton tai varsinkin lyhyiden taukojen aikana, jolloin ei volumea tule ehdittyä/kehdattua tai edes tarvita laittaa kiinni. Kielten resonanssin korostuminen jne... jotka saavat puhtaalla/puhtaammalla soundilla soittamisen kuulostamaan/tuntumaan jopa "lapsellisen helpolta".
 
Toisaalta, säröllä soitettaessa ei USEIMMITEN tarvita niin paljon sormivoimaa kuin "puhtaalla" soitettuna ja tämän takia monet "tiukkapipoiset" joiden mielestä teräskieliset akustiset ja paksukieliset säröttömät tai vähäsäröiset kitarat ja niillä soittaminen on se "oikea" tapa soittaa, haukkuvatkin kevyellä "tatsilla" soittavia särökitaristeja. Vaikka kyse on täysin eri soittotyyleistä/tekniikoistakin jotka liittyvät jopa täysin eriin musiikkityyliin eikä niitä siksi pidä verrata toisiinsa.
 
Ongelmana tuntuukin olevan, että ihmiset kiinnittävät näissä tapauksissa huomioita asioihin jotka eivät ole luonteenomaisia vastakkaiselle soittotyylille/tekniikalle/instrumentille...jne.
 
Esimerkiksi kielten resonointi on säröllä (jopa lievällä säröllä) herkempää kuin ilman säröä ja tällöin demppauksen merkitys kasvaa joka vaikeuttaa muuta soittamista enemmän tai vähemmän. Tämän takia se ehkä aiemmin omaksuttu oikean käden rento "blues -tatsi" joka toimi kotona äidin kuunnellessa onkin hyvin usein vain "sekavaa meteliä" bändi/keikka/studiotilanteessa.
 
Esim. Eddie Van Halen sanoi että "kitaran hälyäänien hallitseminen on puolet taistelusta". Vaikka Eddien vahvistimet ovat lujemmalla kuin monen "peruskitaristin", sama ohje koskee silti lähes kaikkia.

Efektieuforiassa - kun kaikkea värinää, rosoa ja viipotusta on saatavilla yllin kyllin - homma menee todellakin helposti siihen että efekteistä tulee se itse instrumentti varsinaisen soittopelin sijaan. Omakohtaisesti olen vuosien varrella oppinut sen, että efekti on vain pikantti ja huolella valittu lisä johonkin tiettyyn kohtaan korostamaan tai sävyttämään sitä tarvittaessa. Jos efekti ei sitä tee, niin sen voi jättää poiskin varsinaista soittoa ja eritoten perussoundia (mikä kuitenkin tulee ensisijaisesti niin sormista, kitarasta kuin vahvistimestakin) häiritsemästä.
 
Hei...kyse ei ollut PITÄÄKÖ efektejä käyttää vai ei, vaan miten niiden kanssa tulee TOIMIA ettei ne sotke signaalia tai että niitä ei ole tarpeeton määrä siihen nähden mitä niillä halutaan tehdä.

Hei...kyse ei ollut PITÄÄKÖ efektejä käyttää vai ei, vaan miten niiden kanssa tulee TOIMIA ettei ne sotke signaalia tai että niitä ei ole tarpeeton määrä siihen nähden mitä niillä halutaan tehdä.
 
Aivan ja sille kysymykselle replyni rakentuukin, jos sen ajatuksella lukee. Usein pelkkä käytön hallinta vähentää huomattavasti turhia ongelmia. Esimerkkinä vaikka samaan looppiin yhtä aikaa pörhöttämään chorus, tremolo, flanger, phaser ja leslie-emulointi mitkä yliohjataan kolmella eri etusella ja limitoidaan aivan käsittämättömällä kompressoinnilla. Sitten kummaksutaan kun soundi on rektaalista vaikka sillä ja sillä gurulla on samat spedut. Näitäkin on tässä reilun parin kymmenen soittovuoden aikana nähty :)

Aivan ja sille kysymykselle replyni rakentuukin, jos sen ajatuksella lukee.
 
Ei sitä ajatuksella tarvinnut lukea, mutta vaikka puhuit topicin mukaistakin asiaa, niin kirjoituksestasi korostui enemmän tuo muu seikka, enkä tosiaankaan halua että muut tarttuvat niihin ja topicci suistuu raiteilta. Hyvää asiaa kyllä heitit, ei sen puoleen.

Sellaisen voisin vielä heittää väliin että ennen kuin itse heitän oman kokemukseni, niin voitte myös kertoa tilanteista jolloin oli "pakko" hankkia efekti vaikka ei haluttanutkaan, vaan koska sitä tarvittiin. Lisäksi tilanteista jolloin yhden efektin lisääminen aiheutti "ketjureaktion" eli oli välttämätöntä ostaa jokin muu lisäksi että kokonaisuus toimi.

Erillisissä efekteissä multiefektiin verrattuna on vielä sekin selkeä etu, että haluttu yhdistelmä kytkettävissä tarpeen mukaan. Jos käytössä on esim. 3-4 efektiä, saadaan haluttu yhdistelmä polkaistua päälle 3-4:llä polkusimella kun multiefektissä vastaavat variaatiot vaativat 9-16 muistipaikkaa.

Monissa multiefekteissäkin saa paineltua yksittäisiä efektejä midiohjaimen avulla on/off. Muistipaikat ovat lähinnä boonusta, koska niihin voi tallentaa efektejä erilaisilla asetuksilla. Sitävastoin erillispedaalin asetusten muuttaminen tarkoittaa kyykkimistä.

Monissa multiefekteissäkin saa paineltua yksittäisiä efektejä midiohjaimen avulla on/off. Muistipaikat ovat lähinnä boonusta, koska niihin voi tallentaa efektejä erilaisilla asetuksilla. Sitävastoin erillispedaalin asetusten muuttaminen tarkoittaa kyykkimistä.
 
Niin, mutta erillisissä "räkki" efekteissä (en siis tarkoita multiefektiä) on myös midiohjaukset.
 
Sana "erillinen" ei siis aina tarkoita samaa kuin "lattiapedaali", vaan esim. räkissä olevia erillisiä laitteita jotain tiettä tarkoitusta varten (kaiku, EQ...)
 
Lisäksi joissain lattiapedaaleissakin on ohjelmointimahdollisuus ym.

Erillisissä efekteissä multiefektiin verrattuna on vielä sekin selkeä etu, että haluttu yhdistelmä kytkettävissä tarpeen mukaan. Jos käytössä on esim. 3-4 efektiä, saadaan haluttu yhdistelmä polkaistua päälle 3-4:llä polkusimella kun multiefektissä vastaavat variaatiot vaativat 9-16 muistipaikkaa.
 
Useimmissa (missään?) multiefekteissä ei myöskään saa samaa efektiä yhäaikaa eri kohtaan signaaliketjua. Esim. kompura sekä eteen että taakse, tai EQ ennen säröä ja signaaliketjun loppuun. Paitsi loopin avulla joka tietysti vaatii sitten erillisen laitteen.
 
En tosin ole tsekannut nykyhärveleitä, joten korjatkaa jos tiedätte jonkin sellaisen.

Useimmissa (missään?) multiefekteissä ei myöskään saa samaa efektiä yhäaikaa eri kohtaan signaaliketjua.
 
No jos kerran pitää korjata, niin ainaskin lexicon mpx-g2:ssa toi on mahdollista, joskin rajoitetusti. Voi olla että myös digitech 2120:ssa.
Muita vastaavia en sitten tiedäkään.