Kitarat: kitarakamat ›

Jatkuvasti saa lukea kuinka ihmetellään miksi jollain (erityisesti kuuluisalla) kitaristilla (tai muulla soittajalla) on valtava määrä efektejä ja päivitellään kuinka hurja signaalihukka siinä systeemissä varmaan on. Mainitsen heti alkuun että tarkoitus ei ole ottaa kantaa ”tarvitaanko” efektejä tai miten niitä tulisi ”järkevästi” käyttää. Kokosin tähän muutamia kysymyksiä ja vastauksia joita tuli aluksi mieleeni:
 
”Miksi pilata soundi hankkimalla efektejä kun niiden kytkemiseen tarvitaan paljon kaapelia jotka vähentävät signaalin laatua ja lisäävät kohinaa?”
 
Ammattilaiset käyttävät tarkkaan mitoitettuja huippulaatuisia johtoja, jotka eivät ole niin häiriöalttiita kuin ”kellaribändin halpispiuhat” jotka lisäksi voivat olla tarpeettoman pitkiä tarkoitukseen nähden ja lisäävät siis kohinaa ym.
 
Usein amatöörisoittajalla kaikki efektit ovat suoraan kytkettynä toisiinsa eli sarjaan eli ”ketjuun” (eli efektin A ulostulosta efektin B sisääntuloon ja siitä taas efektiin C, D…jne.) ja vaimentavat signaalia ja lisäävät kohinaa.
 
Moni ammattilainen ei laita kaikkia efektejä "ketjuun", vaan käyttävät ns. "Splitteriä" johon kyseiset laitteet on erikseen kytketty tarkasti mitoitetulla, laadukkaalla kaapelilla.) vain ne laitteet joita juuri SILLÄ HETKELLÄ tarvitaan, ohjataan halutussa järjestyksessä yleisölle kuultavaksi muiden laitteiden ollessa pois signaaliketjusta jolloin ääni on vapaa niiden kohinoista ym. Tämä menetelmä tietysti maksaa ja laitteissa on eroja, mutta signaalin puhtaus voi olla kuultavissa jopa niin, että joku voi mainita soitostasi, että se on paljon ”puhtaampaa” ja ”olet varmaan treenannut kovasti sitten viime kuuleman, vai?”.
 
”Miksi paljon efektejä?”
 
Efektejä tarvitaan (tosin hyvällä maulla siis) luodakseen monipuolisia soundivaihtoehtoja. Erityisesti kappaleiden vaatimusten takia tämä voi olla jopa välttämätöntä. Erityisesti jos soittaja esittää kappaleita joissa levytysvaiheessa on käytetty efektejä ja niiden poissaolo latistaisi siis itse kappaletta. Lisäksi osa laitteista voi olla yksinkertaisesti vain ”varalla” jos jokin poksahtaa rikki kesken keikkaa.
 
”Miksi monta erillistä kaikulaitetta, flangeria ja säröä kun yhdellä multiefektilläkin (jonka asetukset saa muistiin) pärjää?”
 
Kyllä pärjääkin jos on tyytväinen äänenlaatuun. Mutta, vaikka nykyisin on multiefektejä joihin voi ohjelmoida sopivat efektit (jopa yhdestä laitteesta), niin niiden laatu ei välttämättä (ammattilaisen korvin) ole yhtä hyvä kuin huolella valitut erillislaitteet, esim. niiden yksilöllisen soundin takia. Esim. analogikaiku voi toimia paremmin jossain kappaleessa, mutta digitaalikaiku taas toisessa. Tai esimerkiksi toisen analogikaiun soundi sopii vaikkapa sooloon, mutta toinen analogikaiku komppiin.
 
”Mitä väliä sillä on onko joku efekti päällä tai jos joku efekti on vähän erilainen kuin toinen samanlainen? Kuka sitä edes huomaa?”
 
Vaikka tässä on tietysti luonnollinen ero amatöörin ja ammattilaisen välillä tai että joillakin ihmisillä on tarkempi kuulo kuin toisilla. Niin ero voi olla niin hienovarainen ja taitavasti harkittu, että se vain ”tuntuu” sopivan vaikkapa kertosäkeeseen kuin nyrkki silmään. Ammattilaiset usein käyttävät menetelmää, joka soveltuu moneen muuhunkin asiaan kuin musiikkiin. Eli efektin olemassaoloa tai sen eroavaisuutta toiseen ei huomaa, ennen kuin se PUUTTUU tai EROAA siitä mikä piti olla tarkoitus. Lisäksi on laitteita joita soittaja ei tarvitse varsinaisen soundinsa aikaan saamiseksi, mutta ovat välttämättömiä esim. keikkaolosuhteissa tai äänitystilanteissa selkeyttämään soundia. Esim. taajuuskorjain voi olla muuten soittajalle turha laite, mutta vaihtuvilla keikkalavoilla se auttaa soittajaa kuulemaan lavasoundinsa paremmin kuin vahvistimen rajoittuneet äänenvärisäätimet, koska äänenväri voidaan ”trimmata” tarkasti lava-akustiikan puutteiden kompensoimiseksi, ilman että vahvistimen voimakkuutta tarvitsee muuttaa. Samaan tilanteeseen voi myös käyttää ns. enhancereita tai excitereita jotka korostavat hienovaraisesti tärkeitä taajuuksia jotka muutoin ovat saattaneet kadota. Samoin limitterit ja kompressorit tulevat kyseeseen kun halutaan varmistaa että tahattomat ”piikit” tai ”kuopat” soittovolyymissä eivät muodostuisi ongelmaksi ja selkeyttävät soitinten välistä erottelevuutta. Tosin joillekin ne ovat jopa olennainen osa soundia eikä vain pelkkä ”korjain”.
 
”Miksi pitää olla ihme vempeleitä joita soittaja ei edes näytä käyttävän eikä ne edes aina näytä efekteiltä?”
 
Osa efekteistä voi olla erikoisrakennettuja tai muokattuja tarkasti soittajan vaatimuksiin. Ulkonäkö voi olla siis vaikkapa vain tylsän näköinen musta laatikko tai ihmeen teknisen näköinen nappulaviidakko.
 
Osa laitteista ei myöskään ole varsinaisia efektejä, vaikka sijaitsevatkin ehkä efektikotelossa eli ”räkissä”. Osa toimii signaalin vahvistajina erityisesti keikalla jossa esim. joidenkin johtojen täytyy olla lavan koon takia tai artistin liikkumisen takia pidempiä kuin normaalisti ja signaali voi siksi heikentyä.
 
Jokin laite ei välttämättä ole edes varsinainen efekti, vaan ”säätelee” tai ”puhdistaa” laitteiden tarvitsemaa sähkövirtaa.
 
Lisäksi huomautus että joillekin se saavutettu soundi on paljon tärkeämpi kuin että se hiukan kohisee....
 
Tässäpä siis jotain "tähän" hätään. Lisää infoa/tarkennusta vain perään.