Rock, pop, alternative ›

No täällä hieman nuoremman polven diggari. Saman tyylinen arvostelu hieman eri näkökulmista:
 
Rock & Roll All Night Long (1973) Aaltonen - Häkkinen - Järvinen
 
**** Bändin debyyttilevy tehtiin erittäin pienellä budjetilla. Puolet levystä on äänitetty livenä keikalta, jotta budjetissa olisi pysytty. Karu soundinen ja pelkistetty, mutta erittäin rempseä ja riemukas levy alkaa livebiisillä "Rock'n Roller". Ehdottomasti levyn parhaita biisejä. Keikka setissä säilyi tältä levyltä hamaan loppuun asti mm. "Keep on Knockin'", "Say Mama" ja "Tiger". Lopetusbiisi "Indian" on kieliposkessa väännetty spektaakkeli, joka nostaa välittömästi hymyn huulille.
 
Roadrunner (1974) Aaltonen - Häkkinen - Järvinen
 
***** Suomalaisen Rockin merkittävin teos kautta aikojen. Avausraita "It ain't what you do" kertoo, mistä on kysymys. Rautainen kappale säilyi niin ikään keikkasetissä aina loppuun asti. Klassikkoja koko levy täynnä: "Tallahassee Lassie", "Slippin' and slidin'", levyn päättävä nimibiisi sekä Cissen tulkitsema "I will stay" ovat varmasti koko kansalle tuttuja. Myös salaperäinen Mr.X suorittaa lauluosuuden "Mr.X" kappaleessa. Suurimmaksi klassikoksi levyltä nousee kuitenkin legendaarinen "Get on", joka voitti European Pop Jury- radio äänestyksen. Levyn kitarasoolot on soitettu yhdessä päivässä ja kertaheitolla, sillä Järvinen oli vittuuntunut aikatauluun ja jätti kaiken viimeiselle päivälle. Vain Roadrunnerin introssa käytettiin useampi otto, FankenstainStratocasterin epävireisyyden vuoksi. Levy, joka kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan rokkarin levyhyllyyn.
 
Crazy Days (1975) Aaltonen - Häkkinen - Kallio
 
**** Järvisen eroaminen tuli erittäin pahaan aikaan, sillä bändi oli juuri lyönyt itsensä läpi oikein toden teolla. Paikkaajaksi otettiin Ile Kallio, joka oli aivan ensimmäinen Hurriganes-kitaristi, perustamisesta puoli vuotta eteenpäin. Crazy Days on hieman steriilimpi levy ja vähemmän päällekäyvä, kuin edeltäjänsä. Nimibiisi avaa levyn, josta jatketaan "Mary Janeen" ja ikivihreään "My only oneen". Siitä muodostui yksi Cissen bravuureista ja soi keikoilla loppuun saakka. Klassikoiksi muodostuivat myös raaka revitys "Chinatown" ja hieman rauhallisempi "11th. Street Boogie". Levyn vaisuusleima johtunee silti vain edeltäjänsä ylivertaisuudesta ja näiden ainaisesta keskenäisestä vertailusta, sillä lopetusraita "Talkin' bout you" ja sen loppurymistely on silti sitä Hurriganesia, jota on totuttu kuulemaan.
 
Hot Wheels (1976) Aaltonen - Häkkinen - Kallio
 
**** Ehkä bändin tasaisin levy biisien laadulta. Levyn avaa "Bad Baby", jonka jytinä ei jätä ketään kylmäksi. Sen jälkeen "Elephant's boogie" hieman rauhoittelee menoa, mutta jo seuraavassa biisissä "Hey hey hey" mennään eikä meinata. Rauhallisempaa linjaa edustaa "Woo-oo-oo-oo-o" ja "Judy". Ihmettelyn aiheeksi levyltä jää Cissen lauluosuuden puuttuminen täysin. Nimittäin sama vuonna Cisse julkaisi sooloalbuminsa "Teendreamsin". "Tripper's Story" on ehdottomasti levyn vähiten soitetuin raita ja täytin syyttä. Ehdottomasti parhaimpia biisejä tältä levyltä. "Tripper's Storyn" kaltaista revittelyä on mm. "Ridin' ridin'" ja levyn päättävä nimikappale. Hot Wheels on kaikin puolin todella kova rockrymistys karuilla soundeilla ja raa'alla otteella.
 
16 Golden Greats (1977) myöhemmin cd:nä 25 Golden Greats (1997)
 
***** Uusimmat singlet, harvinaisemmat singlet ja näytteet kolmelta ensimmäiseltä levyltä. Ehdottomiksi helmiksi levyltä nousee "Eight Days a week", "An Awful Crime", "True Fine Mama", "Red River Rock", "Oh Baby Doll" ja erittäin raskas poljentoinen "Keep on movin'". Kuin ihmeenkaupalla, tällä levyllä ei ole Hot Wheelsiltä ainoatakaan kappaletta. Tämä korjaantui myöhemmin (1997) ilmestyneessä 25 Golden Greats, kun mukaan on mahtunut "Ridin' ridin'" ja Tsugu Wayltä biisi "Walking the dog". Myös 8 muuta biisiä on laitettu sekaan, mm. todella harvinaiset livebiisit "Hey Mr. Fancey" ja "Hear me Calling". Tästä kannattaa aloittaa Hurriganesiin tutustuminen, sillä tällainen kokoelmalevyn _pitää_ olla.
 
Tsugu Way (1977) Aaltonen - Häkkinen - Kallio
 
*** Kiireisen vuoden päätteeksi tehtiin vielä Tsugu Way, joka julkaistiin Ruotsissa nimellä Use No Hooks. Perus ränttätänttää sisältävä levy on ehkä bändin tasaisin levy. Huippunsa on silti tälläkin levyllä, mm. bluesahtava "Baby got your note", "Hold me thight", "Walking the Dog" ja "Looking For the Tsugu". Eipä silti, Cissen laulusuoritus puuttuu tältäkin levyltä, mikä on harmi sinänsä, olihan Ganes juuri näihin aikoihin suosionsa huipulla. Lama-aika huomioon ottaen tämä levy myi erittäin hyvin.
 
Hanger (1978) Aaltonen - Häkkinen - Kallio
 
*** Ehdottomasti aliarvostetuin levy. Remu toimi tällä levyllä terveydellisistä syistä pelkästään laulosolistina ja rumpuja takoo Beaver Aitto-oja. Pedro Hietanen pestattiin keyboardiin ja Jim Kowalzskij lauloi taustoja sekä joitain rytmikitararaitoja. Aloitusraita "Son of Falcon Eddie" on hetken mielijohteesta napattu, Cissen hyvän ystävän Mambon lausahtama "Do Re Mi"- henkinen pätkä. Sitten lähtee. "Deadline" on kuitenkin rauhallisempi biisi, kun taas heti perään tulevat "Ruby Baby" ja "Can't come home" ovat jo aivan toista maata. Rockia ja kunnolla. Pitkästä aikaa myös Cisse pääsee ääneen, "Love Potion no. 9" kappaleen muodossa. Myös Ile kokeilee laulun lahjojaan tällä levyllä "Seveth Sky" ja loistavassa slovarissa "Until I settle down". Ilmestyihän hänen debyytti soolonsa näihin aikoihin. Kovaa rymistystä edustavakin sitten loput kappaleet levyltä, eikä jätä kylmäksi, kuin ehkä miksauksen ja bändin tietynlaisen suunnan muutoksen johdosta.
 
Jailbird (1979) Aaltonen - Häkkinen - Järvinen
 
** Järvisen palattua bändiin päätettiin myös pelkistää linja takaisin siihen, mistä bändi tunnettiin. Tietynlaisen paineen ja kiireen alla tuli Jailbirdistä hieman sillisalaattia. Huiput ne on tälläkin levyllä, avausraita "Desiree" on reipasta rockia, kuin myös heti perään pärähtävä "I'm Ready". Pedro on mukana tälläkin levyllä muutamassa biisissä keyboardin merkeissä. Myös Mr.X on tällä levyllä mukana, tällä kertaa hän vastaa "Let's drink todayn" lauluosuudesta. Cissen biisi on tällä kertaa loistava "Pretty Mona". Erityismaininnan levyltä saa "House Party", jonka kitarasoolo nousee kerrassaan liitoon. Tämä levy ei ollut harjoitusta seuraavaan levyyn, josta nousi ns. "Myöempien aikojen klassikko".
 
10/80 (1980) Aaltonen - Häkkinen - Järvinen
 
***** Jos johonkin asiaan pitäisi kiteyttää pehmeys, kovuus ja hyvä rockmeno raikkailla soundeilla, se on tämä levy. 10/80 ei sisällä yhtään huonoa, ylipitkää tai täytemäistä biisiä. Jokainen raita toimii ja tuotanto pelaa. Kohokohtina mainittakoon avausraita "Made in Sweden", "Let's go rockin tonight", bändin ehkä viimeinen suuri klassikko "Bourbon Street", loistelias "Cozyrow", Cissen tulkitsema "Goodnight Baby" ja levyn päätöbiisi, Albertin instrumentaali "Just for you". Loputkin biisit ovat vähintään näiden tasoisia. Pave Maijanen soittaa levyllä keyboardia ja laulaa taustoja. Tämän levyn myötä Hurriganesin sousio lähti uuteen nousuun.
 
Fortissimo (1981) Aaltonen - Häkkinen - Louhivuori
 
**** Albertin ero bändistä tuli jälleen pahaan paikkaan. Viikoista jäi kiinni, että Järvinen olisi tällä levyllä soittanut. Tilalle löydettiin varsin nopeasti Janne Louhivuori, joka on enemmän tunnettu studion puolelta. Kolmikon lisäksi rytmikitaraa ja taustalaulua joikaa Pave Maijanen ja keyboardia soittaa "Crack" Ola "Kyltsi" Kyllönen. "Moon is Rising" avaa pelin, eikä Albertin varjo peitä Louhivuorta hetkeäkään. Täysin erilaista kitarointia. "Oh Rack", ehkä levyn suosituin raita, joka säilyi keikkasetissä loppuun asti, on ehdottomasti energisin ja rokkaavin biisi. Muita saman kaltaisia rypistyksiä ovat mm. "Night'n Day", "Round'n Around" ja "Hot City". Rauhallisempaa linjaa edustavat mm. Cissen vokalisoima "Cool It Down", parodiamainen "Teardrops" ja lopetusraita "Gypsy Girl", jossa Remu esiintyy erittäin kaihoisasti. Ns. viimeinen silaus jäi puuttumaan tältä levyltä. Fortissimo oli myyntimenestys, mutta samalla se etääntyi siitä musiikillisesta roolista, josta Hurriganes tunnettiin - suorasta ja konstailemattomasta rock'n'rollista.
 
Rockin' (1982) Aaltonen - Häkkinen - Louhivuori
 
*** Jos edellinen levy jäi loppusilausta vaille, niin tässä siitä ajatuksesta on luovuttu lähes kokonaan. Punainen lanka tosin löytyy, se vain vaatii useamman kuuntelukerran. Ola Kyllönen häipyi kuin tuhka tuuleen, joten kiipparina tällä levyllä toimii Kassu Halonen, taustalauluineen. Hittipotentiaalit tällä levyllä jää kahteen biisiin, levyn avaava "Let's have a Party" ja toinen raita "Blue Heaven". Toki hyviä biisejä on, mm. hieno slovari "Last Night", "Give it to You", suoboogieksi kutsuttu "Movin' Show" ja päätösbiisi "Alone in the Night". Cissen raita "Analytic Mind" jäi jotenkin vaisuksi, eikä sitä noteerattu kummemmin. Tunteikkain ja taustaltaan mahtipontisin biisi on Remun säveltämä instrumentaali "Helge's Dream", joka sai nimensä bändin samana vuonna edesmenneeltä luottoroudarilta. Hieno kunnian osoitus. Levyn äänimaisema on sävyltään tummempi kuin edeltäjänsä, ja etääntyminen juurista senkuin jatkuu.
 
Seven Days, Seven Nights (1983) Aaltonen - Häkkinen - Kallio
 
**** Vaikka bändi etääntyikin juuristaan ja meiningistään levyillä, on tämä levy erilaisuudessaan ja jopa hieman kunnianhimoisuudessaan todella laadukas. Ile tarttui kitaran varteen jälleen. Levyllä on peräti 4 vierailevaa muusikkoa: Harri Merilahti rytmikitarassa, Jori Sivonen keyboardissa, Paroni Paakkunainen Saxofonissa ja Kassu Halonen tausta laulussa. Sinkuksikin päätynyt avausraita "Love me Only" kertoo kokeellisemmasta soundista ja tyylistä. Hyviä vetoja levyllä mm. "Rock'n' Roll Fever", maukkaasti bluesahtava "Keep on Dancin'", Ehkä hienoimman väliosan Ganesin discografiassa omaava "Don't Cry" ja Indian Woman. Slovaripuolen ottaa tyylikkäästi haltuun lopetusraita ja sinkun b-puoli "Doreen". Cissen vetona mainittakoon "It's you babe", todellinen napakymppi. Alunperin suunniteltiin julkaistavaksi myös livelevy, ikäänkuin Seven days, Seven Nights tupla LP, mutta sen katsottiin olevan liian kallista. Mikä oli sinänsä harmi, sillä listasijoitus olisi ollut levyllä paljon parempi, bändi kun oli tuolloin erittäin kovassa livekunnossa.
 
Hurrygames (1984) Aaltonen - Häkkinen - Kallio
 
** Bändin viimeinen studio LP, mini LP:ksi tehty Hurrygames julkaistiin myös videona. Se oli laatuaan ensimmäinen Suomessa. 8 biisin levyssä on vajaan puolen tunnin ajan synentisaatori-Ganesia. T.T. Oskala vastaa tästä lystistä ja Crack Ola sekä José Sileoni keyboardeista. Pari hyvää vetoa löytyy, avausistrumentaali "Skyline" ja päätösballadi, todellinen tunteiden lataus "Pain in my heart". Näistä biiseistä nuo kaksi tähteä.
 
Live at Metropol (1988) Aaltonen - Häkkinen - Louhivuori
 
*** Comeback- kiertueen parilta keikalta taltioitu livelevy. Alunperin Järvisen piti soittaa koko kiertueen ajan, mutta elämäntavat ja täysin uudistunut soittotapa ei miellyttänyt Remua, joten paikkaajaksi pestattiin Louhivuori. Uusia sovituksia ja uusia biisejäkin on. "Made in Sweden" täräyttää homman käyntiin. Uudet biisit "I spy the Window" ja "Check'n Bowl" ovat kumpikin Remun tekeleitä. Ehdottomina huippuina Levyltä voisi mainita "Keep on knockin'", "It ain't What you do", "Medley", sydäntä riipaisevan tunteikas Cissen esitys "I will stay" ja päätös rymistely "Get On". Monia ei varmasti miellytä soundit eikä se tosiseikka, että levyä on käpelöity studiossa. Esim. "My only onen" lauluraita on laulettu uusiksi kokonaan, kaiut ym. lisätty jälkeen päin ja pariin biisiin komppikitaraa lisätty. Aikanaan erittäin paljon häkellystä tuottanut julkaisu saa vielä nykyäänkin sekavia tunteita pintaan ja jakaa mielipiteet levystä erittäin jyrkästi.
 
- - -
 
Onhan metropolilla toi Check'n'Bowl ihan loistava juilutus.
 
EDIT: Hitosti typoja näin jälkeenpäin kateltuna, korjailen silloin tällöin.
 
EDIT 2: Eikä tää nyt kauhiasti eronnut tuosta toisesta arvostelusta, mä olin vaan vähän hövelimpi noitten tähtien kanssa.