Aihe: Horsepower
1 2
yellow
21.12.2004 19:31:22
Olenpa utelias ja kyselen, että muistaako enää kukaan tätä 90-luvun alussa vaikuttanutta suomalaista hardrock-pumppua? Itselläni löytyy kaikki bändin tuotokset jotka pitkästä aikaa päätin kuunnella ja mielestäni toimii edelleen. Ensimmäinen "Virginity"-albumi on vielä pientä hakemista, mutta löytyy siitäkin muutama hyvä raita kuten "Bad hearted woman" ja "weekend wizard". Toinen levy "The second albummah" on jo täyttä tavaraa, "A new rose every day", "Gloria", "Dreams on the wheels", siinä on kovia biisejä. Kolmas levy "Tall, terrific and trouble " on ehkä mielestäni paras kokonaisuus. " Wicked soul", "Keep it in the family", " I might get lonely" jne ovat suomalaista rymistystä parhaimmillaan. Vokalisti Juho Junttu omaa persoonallisen lauluäänen ja kitaristit luukuttavat aika nätisti. Sääli, ettei bändi saavuttanut koskaan sitä lopullista menestystä.
Lilli
22.12.2004 09:44:38

Muistan hämärästi; taisi olla jostain Vihannista. Oli täällä joskus keikalla muistaakseni ja kyllä kovasti lähettelivät promolevyjä. Missähän lienevät, taisin antaa Wexille... ei oikein sytyttänyt.
- Minne hoppu, poju?
jjhjelt
22.12.2004 10:00:53
 
Tampereen miehiä ovat. Rumpali eli Ari Toikka soittaa nykyään Bomfunk MC:ssä, laulaja Juha Junttu näyttelee Tampereella, basisti Jykä Sirainen sekoilee nykyään Leviksien kanssa.
"Se joka naaman valitsee,se vähän nai." -J.Slabalowsky,Super Sika Show.
PL
22.12.2004 10:30:51
Sääli, ettei bändi saavuttanut koskaan sitä lopullista menestystä.
 
Eipä saavuttaneet juuri muutkaan sen ajan ja tyylin kotimaiset, vaikka kuinka hyviä olisivatkin olleet.
 
Horsepowerit puuttuivat ainakin heidän bussistaan, kun pyyhkäsimme omallamme ylämäessä ohi.
Deeku
22.12.2004 16:12:23
Kaksi ensimmäistä löytyy ja Tall, Terrific...- levyn ostin alkuviikosta, joten en voi vielä kommentoida sitä tapausta.
 
Molemmilta ekoilta löytyy hyviä yksittäisiä kappaleita, mutta kokonaisuudet eivät ole mielestäni aivan onnistuneita. Livenä bändi toimi hyvin.
 
Kaikenkaikkiaan mainio bändi.
Bartender, more beer! Make it fast or I´m outta here!
Vainhaalee
22.12.2004 16:26:55
Mulle tulee mieleen Peer Günt tästä bändistä...
 
Enempi vaan semmosta "vyörytystä"...
 
Backsliders, Peer Günt -akselille menee...
Ja tässä kohtaa Mick Jagger on nuori perijätär, joka myrkyttää ukkonsa syanidilla...
Ilmaista pornoa...
Walrus
22.12.2004 18:06:38
Kova bändihän tuo oli. Ari "Kreivi" Toikka on kyllä tiukka rumpali vielä useammankin brändilasin jälkeen XD
Well - The house is a rockin' Don't bother knockin' Yeah - The house is a rockin' Don't bother come on in
superfly
22.12.2004 20:54:44
Mulle tulee mieleen Peer Günt tästä bändistä...
 
Mulle ei sitten ollenkaan tule moisia tuntemuksia. Enivei, Horsepowerille olisi suonut enemmän menestystä. Hyvä bändi.
Lilli
23.12.2004 08:03:20
Tampereen miehiä ovat. Rumpali eli Ari Toikka soittaa nykyään Bomfunk MC:ssä, laulaja Juha Junttu näyttelee Tampereella, basisti Jykä Sirainen sekoilee nykyään Leviksien kanssa.
 
Joo, niinpä taitaa olla... mikä helkkari se Vihantilainen bändi oli johon sekoitin? Noo, oli mk oli.
- Minne hoppu, poju?
hyvoti
23.12.2004 08:09:09
Oisko se Vihantilainen bändi ollu Gobra
veeka
23.12.2004 08:09:26
Gobraa varmaan tarkoitit kun puhuit vihantilaisesta bändistä, toimii edelleen jossain muodossa ja satunnaista keikkailua.
Soittajat soittaa ja haitaristit haittaa....?
Deeku
23.12.2004 18:41:45
Oisko se Vihantilainen bändi ollu Gobra
 
Eipä taida koko Vihannissa olla muuta bändiä. Gobra rocks!
Bartender, more beer! Make it fast or I´m outta here!
gorak
24.12.2004 23:58:08
Minusta Horsepower on Kuopiosta.
True sailing is dead.
sirdickyj
25.12.2004 12:21:42
Minusta Horsepower on Kuopiosta.
 
Niin, nämä nyt eivät kumminkaan ole mielipideasioita. Bändi on sieltä mistä on, eli Tampereelta.
WHAT IS UNDERSTOOD NEED NOT BE DISCUSSED
Lilli
26.12.2004 13:19:53
Gobraa varmaan tarkoitit kun puhuit vihantilaisesta bändistä, toimii edelleen jossain muodossa ja satunnaista keikkailua.
No sehän se olikin...! Nimet Horsepower ja Gobra on vaan niin samanlaiset, että sekottuivat.
Myynnissä E-H MemoryMan DeLuxe 160 euroa - tingi!
gorak
26.12.2004 16:20:11 (muokattu 26.12.2004 16:20:35)
Niin, nämä nyt eivät kumminkaan ole mielipideasioita. Bändi on sieltä mistä on, eli Tampereelta.
 
Aaa, okei. Muistin väärin ja muotoilin vastauksenkin kyllä päin sitä itseään.
True sailing is dead.
p130
28.12.2004 10:14:52
 
Perhanan hyviä levyjähän HP teki, edelleenkin säännöllisen epäsäännöllisessä soitossa meilläpäin.
Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. -Kari Suomalainen
ajomies63
28.12.2004 21:39:53
Oisko se Vihantilainen bändi ollu Gobra
 
Karmee bändi, toivottavasti eivät enää esiinny. Saman ajan bändeistä ei varmaan löydy huonompaa..no ehkä Loud Crowd. Kyllähän Horsepower oli aivan eri maata kuin nämä Ozzit ja Iron Crossit. Junttuhan laulaa kuin miehet vieläkin.
"If you don`t drive it , somebody is gonna drive it anyway."
sellisti
06.02.2005 23:55:20
Perhana kun ehdin jo aloittaa uuden topicin aiheesta ennen kuin löysin tämän. Itselläni on kolme ensimmäistä albumia, ja tykkään niistä kyllä kovasti. Uransa alkuvaiheilla bändiä istutettiin Suosikissa tai jossain muussa alan lehdessä kovastikin "Suomen AC/DC" -määritelmän alle, en muista olivatko yhtyeen jäsenet ihan valmiita sitä allekirjoittamaan... vaikka kyllähän J. Junttu aika brianjohnsonmaisesti kykeni kiljumaan. Mutta hauska oli Juntun kommentti bändin nimestä; "Ei se oo mikään v*tun 'hoospauö'; se lausutaan 'horsepower'!"
Konserttimestari: "Otas 'a' siitä flyygelistä". Vihainen vahtimestari: "Jos siitä flyygelistä jotain otetaan, niin se laitetaan sinne sitten myös takaisin!"
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)